Miksi meditoida?

Valkoisen tantran meditaatiossa sen vetäjä Satsimran Kaur laittoi lounastauon ajaksi saliin pyörimään dvd:n, jolle oli kerätty kuvia kundaliinijoogamestari Yogi Bhajanista. Kuvissa hän pesi kissaa, uiskenteli uima-altaassa turbaani päässä, paistatteli päivää purjeveneen kannella tai puuhasteli yhtä ja toista. Lounaan jälkeen Satsimran kertoi, että kuvat on koottu ihan tarkoituksella meille, jotka emme tavanneet Yogi Bhajania kun hän vielä eli fyysisessä kehossaan. Me näemme Yogi Bhajanin luennoivan tai opettavan erilaisilla videopätkillä opettajan ja kundaliinijoogamestarin roolissa. Sen sijaan me emme yleensä näe häntä tavallisena ihmisenä, mitä hän kuitenkin ennen kaikkea oli.

Samalla Satsimran muistutti, miksi me meditoimme. Meditoinnin idea ei ole siinä, että on kivaa istuskella muuttuneessa tietoisuuden tilassa, taju kankaalla. Eikä siinä, että on kivaa kokeilla rajojaan viipymällä mahdollisimman hankalassa asennossa 62 minuuttia yhteen menoon. Ei, meditoinnin idea ja päämäärä on siinä, että se auttaa meitä elämään ihan tavallista elämää. Juuri sitä arkea, jota meistä itse kukin elää.

Kundaliinijooga on monella tavalla melko extremeä joogaa. Silti se on tarkoitettu tavallisille ihmisille, for householders, in English. Vaikkei se välttämättä mielestä lipsahtaisikaan, on asiasta hyvä muistuttaa tasaisin väliajoin. Satsimran teki sen mitä viehättävimmällä tavalla, ja otollisella hetkellä.

Olin paikallisen joogayhdistyksen vuosikokouksessa, jossa tunteet kävivät välillä vähän kuumina kun puhuttiin rahasta. Onneksi olin juuri ollut meditaatiossa, sillä se auttoi minua pysymään rauhallisena ja omassa itsessäni, omassa keskuksessani, tyynenä. Muiden tunnekuohut eivät tarttuneet minuun, minä vaan seurasin sivusta mitä heille tapahtui kokouksen kuluessa. Näin mitä he tunsivat, mutta pysyin siitä erillisenä. Se ei ole minulle yleensä kovinkaan helppoa, mutta toivottavasti tämä tila jatkuu vielä jonkin aikaa. Tai vaikka pidempäänkin.

Lempeää ja pehmeää

Terveisiä Valkoisen tantran meditaatiosta. Oli tosi hyvä matka monellakin tavalla. Ja itse meditaatio, se oli aivan ihana, pehmeä ja mukava. Se oli sillä tavalla helppo, että monet meditaatioista oli pätkitty ja välissä oli muutaman minuutin taukoja, jolloin saattoi venytellä jalkoja ja muutenkin hengähtää. Eikä ollut mitään erityisen hankalia asentoja, käsien roikottamista pään yläpuolella, tai muuta. Paljon hengiteltiin eri tavoin, ja pidettiin parin kanssa joko kämmeniä vastakkain, tai käsiä muulla tavoin yhdessä.

Meditaation tauolla

 

Kiitos myös parilleni. Vaikka olimme hyvinkin eri kokoisia, sujui meditointi ihan hyvin. Välillä kyllä pelkäsin, että revinköhän itseäni puolta pienemmän ihmisen kädet irti, tai puristanko hänen ranteensa mustelmista sinisiksi. Toivottavasti en.

Nyt väsyttää ihan tolkuttomasti. Laivassa nukkuminen ei ole ihan vahvin lajini. Ja tuntuu, että tämä minun laivani keikkuu vielä, vaikka kuinka yritän olla sitä mieltä että olen jo vakaalla maankamaralla. Keinunta loppuu toivottavasti jo huomenna.

Kamat kasassa

Nyt on kassit ja pussit pakattu Valkoisen tantran meditaatiota varten, ja siis koko Tukholman reissua varten. Suurin osa varustuksesta on repussa; vaatteet ja hammasharja ja eväät. Reppu jää meditaation ajaksi naulakkoon, sillä se on liian iso vietäväksi muutenkin ahtaaseen saliin. Meitä meditoijia on siellä niin PALJON. Pienessä olkalaukussa on kaikki sellainen, mitä en voi jättää naulakkoon, siis lähinnä rahat ja kännykkä. Otan olkalaukun saliin mukaan, ja hätätapauksessa sitä voi käyttää myös pehmusteena tai korokkeena risti-istuntaa protestoivan polven alla. Kolmannessa kassissa eli isohkossa juuttikassissa on lampaantalja ja istuintyyny meditaatiota varten. Istun siis lampaantaljalla istuintyynyn päällä. Kassissa on myös ei-mikään-pieni kamera omassa olkalaukussaan, sillä olen luvannut ottaa kuvia reissussa. Juuttikassissa lukee teksti Travel Light, Live Light, Spread the Light, Be the Light. Mutta miten ihmeessä kaikkien näiden kassien kanssa voi matkusta kevyesti?

Omasta mielestäni otin mukaan niin vähän tavaraa kuin mahdollista. Ainoa, josta voisin vielä nipistää, on istuintyyny. Minulla on pienempikin istuintyyny, mutta isompi on mukavampi, enkä millään haluaisi tinkiä istumismukavuudesta tällä kohtaa. Koskaan ei voi tietää millaisen meditaation me teemme, mutta on ihan todennäköistä, että istumista on edessä aamusta iltaan. Olen pakannut mukaan kaikkein mukavimmat ja käytännöllisimmät vaatteet. Kotiin olen jättänyt malat, karat ja muut tykötarpeet, jotka ovat kyllä tosi rakkaita ja kauniitakin, mutta eivät välttämättömiä. Kolmesta kassista huolimatta kuitenkin ainakin yritän matkustaa kevyesti, enkä lähde Tukholmaan esittelemään joogista rekvisiittaani.

Vähän kyllä jänskättää. Ihan jo pelkästään matkustaminen ilman siippaa on yksi asia, mutta eiköhän muu matkaseurue onnistu korvaamaan hänet. Ainakin noin niin kuin matkustamiseen liittyvissä käytännön asioissa.

Oikein hyvää ystävänpäivää kaikille, ja viikonloppuakin.

Pastillien kaipuu

Selvä kevään merkki on se, että on kauhean vaikea pitää tummia vaatteita. Kaipaan värejä ylleni, ja ihmettelen mitä on mielessä liikkunut, kun olen vaatteita ostanut. Miksi kaapista ei löydy enempää hempeitä pastellisävyjä. Tai ylipäänsä muuta kuin mustaa, harmaata tai tummansinistä. No, kyllä punainenkin on liian tumma, jotenkin jouluinen. Onneksi ostin syksyllä alennusrekistä edes sen yhden mintunvihreän neuleen kun tiesin, että tämä pastellisävyjen kaipuu tulee vielä.

Mitään kevättakkia ei vielä voi päälleen haaveilla, sen verran kylmä vielä on. Näihin keleihin paras takki on musta. Huoh. Eikä vaaleanvihreä huivi ja sormikkaat tahdo sitä tarpeeksi piristää. Vaaleanvihreä on kyllä ihana väri; miksi ihmeessä minulla ei ole enempää vaaleanvihreitä vaatteita. Tai vaaleanpunaisia. Kunnon vaaleanpunaisia vaatteita ei ole kaupoissa ollut pitkään aikaan, paitsi viime kesänä oli jo housuja.

Aamuisin seison vaatekaapin edessä, ja totean ettei minulla ole mitään päällepantavaa.

Itsensä kutistamisesta

Olin eilen taas energiahoidossa. Hoidon loppupuolella, kun energiani kuulemma jo loistivat kultaisina ja kirkkaina, hoitajani varoitti minua kutistamasta omia energioitani. Anna niiden loistaa ja säteillä vapaasti joka suuntaan, hän sanoi, ja lisäsi, että varsinkin pitkät tai muuten suurikokoiset ihmiset helposti kutistavat omia energioitaan muiden ihmisten seurassa. He vetävät itseään kasaan, mikä ei ole energeettisesti ollenkaan hyvä juttu.

Sellainen puhe energioista, joka on hoitajalleni varmastikin ihan jokapäiväistä, on minulle vähintäänkin vähän vierasta. Osan tajuan ja tunnen omassa kehossani vaikka en niitä varsinaisesti näe, osa tuntuu turhan abstraktilta. Mutta omien energioiden kutistaminen oli heti ihan ymmärrettävä juttu, kun hän selitti sen fyysisen kehoni koon kautta. Tuntuu, että on jokin jättiläinen 160 senttisten ystävien seurassa, eikä kadulla kävellessä kuule heidän puhettaan, kun he ovat siellä jossain alhaalla. Vähänkään matalissa paikoissa vetää pään automaattisesti hartioiden väliin, kun on niin monta kertaa lyönyt päänsä kattoon. Yrittää olla liian lyhyissä farkuissa jotenkin niin, että ei näyttäisi ihan kauhean naurettavalta. Tai työskentelee työpuvussa, joka on auttamattomasti liian lyhyt, eikä pidempiä ole tarjolla.

Omien energioiden kutistamisesta on varmasti ollut kyse monessa aiemmassa blogipostauksessa. Niissä, joissa olen kertonut, kuinka vaikeaa on mennä reippaasti tervehtimään ulkomaalaista joogaopettajaa, kun mielummin luikkii nurkissa ja toivoo olevansa näkymätön. Ja sitä rataa. Mutta se, miten energiahoitaja asian esitteli, siis pituuteni kautta, sai taas jokin uuden lampun syttymään päässä.

On ihan tosi hienoa, että tuollaisia energiahoitajia on meitä muita auttamassa. Käsittämättömän hienoa. Itse hoidon aikana ei tuntunut paljon miltään, mukavalta lähinnä. Mutta kun kävelin sieltä pois, oli niin hyvä olo, että piti nauraa ääneen.