Hyviä asioita

Eilen olin elämäni ensimmäisissä etäpikkujouluissa. Oli kundaliinijoogayhdistyksen pikkujoulut, ja piipahdin paikalla. Osaotto oli melko vaatimatonta ja tunnelma – no, ihan ei katto revennyt riemusta. Olisi ollut mukavaa nauraa yhdessä, mutta siihen asti ei päästy ennen kuin lähdin. Yhdessä nauraminen on tärkeää, ja ainakin minun elämässäni se on vähentynyt ihan huomattavasti etätöiden takia. Kaipaan sitä.

Noin muuten elämässä tapahtuu hyviä asioita. On suunnitelmia ja yhteistyökuvioita ihan uusiin suuntiin. Nekin ovat tärkeitä, ja itse asiassa jo se, että minua pyydetään mukaan, on ihan mahtavaa ja tuntuu hyvältä. Tietenkin mahtavaa olisi, jos suunnitelmat kävisivät toteen, mutta se ei ole yksin meistä suunnittelijoista kiinni. Tulevaisuus alkaa näyttää taas valoisammalta, koska suunnitelmien myötä on myös toivoa. Toivokin on tärkeää.

Joogakalenterin päivitys ja hajanaisia ajatuksia

 Eilen meillä oli syksyn viimeinen joogatunti. Hyvään aikaan olikin, sillä huomenna astuu voimaan taas uudet koronamääräykset, ja koko paikka suljetaan eikä lähitunteja saa pitää. Mutta mepä ehdittiin juuri ja juuri. Eilen tuli myös ilmoitusluonteinen viesti siitä, että meidän kundaliinijoogakurssi joogaopistolla elokuussa on peruttu. Ovat joutuneet järjestelemään kalenterin uusiksi, eikä kalenteriin jo kertaalleen laitettu kundaliinijoogakurssi sitten enää mahdukaan sinne. Mutta ei sekään haittaa.

Jotain äärettömän jännittävää tässä ajassa on, enkä nyt tarkoita pelkästään viruksen kulkua. Eilen yritin jotenkin saada kiinni sellaisesta havainnosta, kuinka ihmiset ottavat yhteyttä joko ennestään tuttuihin tai ihan tuntemattomiinkin ihmisiin, ja solmivat yhteyksiä. Kukaan ei tunnu pahastuvan siitä, päinvastoin. Toki sitä on ennenkin tapahtunut, mutta oman kokemukseni mukaan se on nyt lisääntynyt ja helpottunut ihan huomattavasti. Saan sähköpostia ja puheluja ihan yllättäviltä tahoilta. Samaten olen lähetellyt aika erikoisia yhteydenottoja ja saanut vain ilahtuneita vastauksia niihin.

Jotenkin ehkä surullisimmalta vaikuttavat ne joogit ja muut vaihtoehtoihmiset, jotka kieltävät koko viruksen olemassaolon tai pitävät sitä ihan tavallisena kausi-influenssana, korkeintaan. Sosiaalisen median perusteella heitä on yllättävän paljon, ja he ovat kovaäänisiä. Hämmästyttää heidän kyvyttömyytensä ottaa vastaan ja sopeutua siihen, mitä juuri nyt on. Mitä vastaan he oikein taistelevat?

Lopetuksia ja aloitus

Sain tänään viimeisteltyä kundaliinijoogaopettajien opettajamanuaalin viimeiset käännökset. Se taitaa nyt olla valmis minun osaltani. Työtä toki jatkavat muut. Tekstikirjan vaiheesta en nyt juuri tiedä, että tuleeko siitä minulle vielä jotakin käännettävää. Kyse on siis uudesta versiosta, josta Yogi Bhajan on deletoitu.

 Ylihuomenna loppuu tämän syksyn osalta joogaryhmä, jota olen opettanut. Ryhmä on ollut pieni, ihan jo koronankin takia, ja välillä olosuhteet ovat olleet hankalat. Etenkin silloin, kun ohje on ollut joogata maski päässä. Mutta siitäkin on selvitty, ja aina on löytynyt sopiva harjoitus. Koronasta johtuen tänä syksynä on mantrattu äärimmäisen vähän, ja kaikki harjoitukset on pitänyt valita erityisellä huolella. Katsotaan mitä tapahtuu keväällä, ryhmän olisi tarkoitus jatkaa.

Mietin kovasti, mikä on joogan merkitys minulle tänä aikana. Se on muuttunut aiemmasta, enää jooga ei täytä elämääni niin kuin ennen. Niin on varmasti hyvä. Ehkä tätä asiaa pitää ruotia kokonaisen postauksen verran joskus tulevaisuudessa.

Koskakohan tämä blogi mahtaa loppua? 

Iloinen ja jännittävä uutinen on se, että olen saanut työpaikan ensi vuodeksi toiselta puolelta Suomea. Koronatilanteesta riippuu, onko ensi vuosi reissaamista sinne ja takaisin vai samaa kotisohvalla istumista, jota olen treenannut maaliskuusta lähtien. Katsotaan, oli se sitten kumpaa vaan, tai jotakin muuta, otan vastaan kiitollisena. Molemmissa on hyvät puolensa. Onneksi minun ei tarvitse valita.

Jooga ja QAnon

Ensin someen alkoi ilmestyä ihan kummallisia ja hämmentäviä postauksia suht järkevinä pitämiltäni kanssajoogaajilta. Sitten ilmiö sai nimen, QAnon, josta osa joogeista halusi sanoutua irti. Sitten riideltiin somessa vähän aikaa, ihmeteltiin että eikö kaikilla saa olla oma mielipiteensä ja niin edelleen. No saa, mutta kannattaa olla tietoinen siitä, kenen asiaa ajaa ja millaisia seurauksia omalla somekäyttäytymisellä ja ajatusmaailmalla voi olla.

Tästä kaikesta minun piti kirjoittaa, mutta Matti Rautajoki ehti ensin. Lukekaa ihmeessä, hän pukee sanoiksi asioita ja ajatuksia paljon paremmin kuin minä olisin koskaan pystynyt. Siis täällä.

Käännöstyöstä

En halua ihan hirveän paljon kirjoittaa keskeneräisestä työstä, mutta ehkä kuitenkin jotakin. Kyseessä siis kundaliinijoogaopettajien opettajamanuaalit; harjoituskirja ja tekstikirja. Minulle annetun osuuden kääntäminen on edennyt hitaasti mutta varmasti. Pyrin kääntämään joka arkiaamu noin tunnin verran, ja joskus hetken myös viikonloppuisin, jos huvittaa. Kesän lopussa sain käännettyä oman osuuteni harjoituskirjasta. Olin tosi tyytyväinen, että kääntäminen loppui. Siinä vaiheessa se alkoi jo maistua puulta.

Kunnes sitten kävi ilmi, että toinen kääntäjä ei henkilökohtaisen tilanteensa takia ollut kääntänyt omaa osuuttaan ollenkaan. Minulta kysyttiin, käännänkö hänenkin osuutensa harjoituskirjasta. Totta kai. Onneksi olin saanut pitää hetken taukoa, sillä se teki hyvää ja kääntäminen oli ja on hauskaa jälleen. Ja ehkä alan jotenkin myös rutinoitua. Sen kyllä huomaan, että kääntäminen verottaa tämän blogin päivittämistä, sille ei voi mitään.

Suuren suuri ei ole rahallinen korvaus, jonka kääntämisestä saamme. Niin iso osa siitä menee veroihin. Mukavaa silti, että edes jotakin. Se kannustaa jatkamaan niinä hetkinä, kun ei muuten oikein jaksaisi.

Olemme saaneet myös tekstikirjan muokatun version sen lopullista kääntämistä varten. Tekstistä on häivytetty Yogi Bhajan lähes kokonaan. Perehdyn siihen, kunhan saan loputkin harjoitukset käännettyä.

Oma joogaryhmä jälleen

Tänä syksynä minulla on oma kundaliinijoogaryhmä paikallisessa opistossa. Koska ajat ovat koronan takia vähän kummalliset, ryhmään ei ihan ilmoittautunut minimimäärää ihmisiä, mutta saimme silti luvan aloittaa. Ja hyvä niin, ryhmä on mainio. Siellä on jokunen kokeneempi kundaliinijoogi, mutta muutama sellainenkin, joka ei ole koskaan harjoittanut kundista. Eli oikein hyvä sekoitus eri tasoisia ihmisiä. Ja erilaisia kehoja, toisille ovat toiset asiat vähän hankalia, ja muille sitten jotkut muut. Se, joka on notkea kuin räsynukke, ei jaksa kannatella kehoaan niin kuin vähän jäykempi.

Opettaminen on taas tosi kivaa, niin kuin aina. Se täyttää kiitollisuudella ja tunteella, että on tosi etuoikeutettu. Meillä on ollut jo kolme tuntia, eli on päästy hyvään vauhtiin ja alkeet on nyt jo kaikilla hallussa. Katsotaan mihin asti päästään. Hyvin intuitiivisesti mennään, en oikein osaa muulla tavalla opettaa.

Olin lupautunut pitämään myös lyhyemmän eli neljän kerran kurssin rauhallista ja lempeää joogaa pienelle erityisryhmälle, mutta se siirtyi keväälle. Ei löytynyt sopivaa tilaa, jossa olisi mahdollista pitää tarpeeksi turvaväliä muihin. Katsotaan millaista aikaa eletään keväällä, eli onnistuuko silloin. Erityisryhmä kuulostaa jännittävältä, kun en etukäteen tiedä mitä he pystyvät tekemään ja mitä eivät. Ainakin hengitysharjoituksia, jos eivät muuta.

Irti rutiineista

Tänään oli ensimmäinen kerta yhdeksään vuoteen, kun en lukenut aamulla (tai herättyäni) Japji Sahibia.

Viime aikoina on tullut taas jotenkin pintaan se kokemus, että olen ihan joka porukassa se outo ja ulkopuolinen. Odd one out, niin kuin englanninkieliset sanovat. Enkä vaan outo, vaan monien mielestä myös pelottava. En useinkaan käsitä miksi. Pikkulapset alkavat kiljua kauhuissaan, jos heidän vanhempansa antavat lapsen syliini. Koirat alkavat käyttäytyä oudosti. Ja sitä rataa.

Usein asia vaan on niin, mutta viime aikoina asia on alkanut häiritä. Mainitsin tästä henkilölle, joka näkee, kuulee ja aistii muutenkin asioita, jotka ovat minulta piilossa. Hän totesi, että jossakin edellisessä elämässäni olen ollut varsinainen tiukkis, sekä omani että muiden henkisen elämän suhteen. Hän sanoi, että se heijastuu vielä tähän elämään, ja pelottaa monia. Tunnistan kyllä sen puolen itsessäni tosi hyvin, vieläkin, vaikka pehmenen ja lepsuunnun koko ajan. Hän totesi myös, että jos hän olisi minä, hän jättäisi pois kaikki päiväjärjestykset ja muut, jos vaan mahdollista. Edes 1000 päivän sadhana ei ole minulle mikään juttu vaan lastenleikkiä, eikä minun tarvitse harjoitella sellaista kurinalaisuutta. Osaan jo. Parempi olisi harjoitella jotakin muuta, vaikka hetkessä elämistä ja läsnäoloa.

Hänen neuvonsa tavoitti jotakin, joka oli muhinut minun takaraivossani jo hetken aikaa. Mutta ajatus oman aamuharjoituksen jättämisestä ei ole mitenkään helppo. Mitä minä sitten teen? Päätin, että jatkan edelleen aamuharjoitustani arkipäivisin jossain muodossa, jos siltä tuntuu. Ihan sama mitä teen, mutta se on niin kaunis hetki päivästä, etten halua päästää siitä irti. Viikonloppuisin sen sijaan voin vaikka nukkua tai muuten laiskotella. Jättää Japji Sahibin lukematta tai lukea, kumpi vaan sopii hetkeen paremmin. Niinpä se jäi tänään ensimmäistä kertaa vuosikausiin pois. Ehkä sen lukemisesta oli tullut jo liian tiukka tapa, josta en voinut päästää irti, koska olin jatkanut sitä niin pitkään. Olin jäänyt jumiin sen jatkamiseen. Nyt rutiini on katkaistu, ja voin aamuisin päättää, haluanko lukea sen lukemisen kokemuksen takia sen sijaan, että tekisin sen jotenkin automaattisesti.

Mitä muuta ystäväni neuvot tarkoittavat – en vielä tiedä. Katselen ja kuulostelen. Ymmärrän hyvin hänen pointtinsa, vaikka noin yleisellä tasolla olen sitä mieltä, että rutiinit ovat hyvästä ja vapauttavat paljon energiaa johonkin muuhun. Samalla ne tietenkin jäykistävät. Eli jonkinlainen paradoksi tässä, ja jokaisen löydettävä oma tasapainonsa rutiinien ja spontaaniuden välillä.