Valmistautuminen

Välillä mietin, että valmistaudunko minä huonosti kundaliinijoogatunneille, jotka ohjaan. Yleensä valitsen huolella ja tarkkaan harjoitussarjan, joka tehdään. Mutta sitten meditaatio saattaa jäädä vähän vähemmälle suunnittelulle. Yleensä katselen meditaatioita samasta kirjasta, josta valitsen harjoitussarjan. Katselen niitä meditaatioita, että tuo olisi kiva ja tuon voisi tehdä. Mutta monesti en valitse sitä loppuun asti, vaan vasta sitten loppurentoutuksen aikana päätän mitä meditaationa tehdään. Perustelen tätä käytäntöä sillä, että pitää antaa tilanteelle mahdollisuus kehittyä omanlaisekseen, enkä minä välttämättä tiedä etukäteen mitä ihmiset tarvitsevat. Joskus olen suunnitellut joitakin meditaatioita, mutta päädynkin teettämään hengitysharjoituksen, kun se tuntuu niin kovasti oikealta ratkaisulta. Toisaalta takaraivossa on ajatus, että en vaan jaksa valmistautua tarpeeksi huolellisesti.

Tuntia ohjatessani toimin opettajakoulutuksen oppeja vastaan siinä, että tunnin alussa läväytän kirjan lattialle eteeni ja ohjaan suoraan siitä kirjasta. Kirjaa mitenkään peittelemättä tai häpeilemättä. Opettajakoulutuksessa oppimani mukaan se on epäammatillista, ja jokainen harjoitussarja pitäisi kirjoittaa paperilapulle, ja ohjata sen mahdollisimman huomaamattoman lapun kanssa. En vaan yksinkertaisesti käsitä miksi niitä kirjoja pitäisi peitellä ja salailla. Mitä pahaa on kirjoissa, kundaliinijoogakirjathan ovat mahtavia.

Tänään ohjasin harjoituksen, jota en ole koskaan tehnyt itse tai ohjannut. Minusta se meni ihan hyvin, olihan minulla kirja apunani. Ja toki olin lukenut jokaisen liikkeen kuvauksen uudelleen ja uudelleen siitä kirjasta. Olin minä sillä tavalla valmistautunut huolella, vaikka taas meditaation valinta jäi viime hetkiin.

Negatiivinen mieli(kuvitus)

Joogisen ajattelun mukaan ihmisen mielen voi jakaa kolmeen toiminnalliseen osaan. Yksi niistä on positiivinen mieli, toinen negatiivinen mieli ja kolmas neutraali eli meditatiivinen mieli. (Nämä kolme mieltä ovat samalla kolme kehoa niistä kymmenestä kehosta, jotka meillä on, Mutta ei mennä siihen nyt.) Se että yhden nimi on positiivinen ja toisen negatiivinen ei tarkoita että toinen olisi millään tavalla toista parempi tai huonompi. Jokaisella kolmella mielellä on tehtävänsä, kaikkia niitä tarvitaan.

Positiivinen mieli on se, joka innostuu asioista ja uskoo, että totta kai minä osaan, pärjään, pystyn ja kykenen – ei mitään ongelmaa. Negatiivinen mieli puolestaan näkee ongelmia vähän joka puolella, sillä sen tehtävä on ennakoida mahdollisesti vikaan meneviä asioita. Se näkee vaaran paikat ja tarkistaa lähimmän poistumistien. Neutraali mieli punnitsee näiden kahden mielen antaman informaation, ja tekee sen pohjalta päätökset. Neutraali mieli tarvitaan, koska positiivisen ja negatiivisen mielen tuottamat asiat ovat värittyneet kummankin mielen toiminnan kannalta tarkoituksenmukaiseen suuntaan. Ne eivät siis yksinään ole objektiivisia ja neutraaleja, vaan sitä on nimensä mukaisesti neutraali mieli.

Viime aikoina minun negatiivinen mieleni on villiintynyt aika hurjaksi. Jos en ole varuillani, se alkaa kehitellä mitä villeimpiä katastrofiskenaarioita, jotka yleensä päättyvät vereen ja suolenpätkiin. No, yleensä saan negatiivisen mieleni kiinni itse teosta ennen niitä suolenpätkiä, ja vaihdan ajatukset johonkin muualle. Mutta jotenkin mielenkiintoista tällainen negatiivisen mielen mielikuvituksen yhtäkkinen aktivoituminen. Toki tiedän että minulla on vahva negatiivinen mieli, ja olenkin kundaliinijoogan avulla yrittänyt ja onnistunutkin vahvistamaan sekä positiivista että neutraalia mieltäni.

Yleensä negatiivinen mieleni käyttää vähän toisenlaisia keinoja ilmentääkseen itseään, sen normaali kommentti on, että ei tästä tule mitään. Ei sinusta ole siihen. Ei tule tapahtumaan, ja niin edelleen. Itse asiassa tämä mielen kolmijaon ymmärtäminen on kovasti auttanut minua tajuamaan, miksi usein ajatukseni vaihtelevat niin laidasta laitaan jokin asian suhteen. Saatan vuorotellen olla sitä mieltä, että olen maailman tai ainakin Suomen paras tässä asiassa, ja sitten heti perään tuntea olevani ihan paska. Ja kun näitä kahta kuuntelee, eikä kuule neutraalin mielen ääntä joka kertoisi että mikä ja millainen minä oikein oikeasti olen, niin kyllä on vähän hukassa itsensä kanssa. Välillä olen ajatellut, että minulla ei kerta kaikkiaan vaan ole minkäänlaista realistista käsitystä itsestäni kun pidän itseäni vuoroin surkimuksena ja vuoroin mahtavana. Totuus on kuitenkin jossain näiden kahden ääripään välissä, ja kyllä minä sen totuuden tiedänkin, jos vaan saan neutraalin mielen äänen kuulumaan kahden kovaäänisemmän yli.

Tässä hetkessä

Mikähän siinä onkin, että on niin helppoa aina uudestaan ja uudestaan lipsahtaa sitten kun –elämään. Sellaiseen elämään ja ajatteluun, että jotakin pitää tapahtua, jonkin valmistua tai loppua ennen kuin kaikki on kohdallaan ja elämä paranee. Kun ihan oikeasti tätä elämäähän pitäisi elää just nyt. Tässä hetkessä. Eikä niin kauheasti tulevaisuudessa, eikä oikein menneisyydessäkään.

Koko sen vajaan viisi viikkoa, jonka olen ollut työpaikassani, olen miettinyt tämän työpätkän loppumista. Se loppuu vuodenvaihteessa. Joka päivä mietin, mitä vastaan jos ja toivottavasti kun minulta vuodenvaihteessa kysytään, että jatkanko. Välillä melkein ahdistaa, kun en ole ihan varma enkä osaa päättää mitä vastaan. Ihan niin kuin se pitäisi tietää nyt. Juu, minä olen henkilö jolla on varma mielipide moneen asiaan, mutta ei tähän tarvitsisi olla, ei vielä. Matkaan voi tulla vielä monta mutkaa ja muuttujaa.

Tietenkin ajatus työsuhteen loppumisesta on auttanut niinä päivinä, kun matkustaminen ja työ noin muuten ei ole ollut herkkua.  Sellaisina päivinä olen ollut ihan satavarma ratkaisustani. Mutta on niitäkin päiviä, jolloin olen ollut itseni kanssa ihan eri mieltä. Luulen, että työpaikka ei ole vielä näyttänyt minulle parhaita puoliaan. Sen sijaan matkoineen kaksitoistatuntiset työpäivät ovat kyllä käyneet tutuiksi.

Käy työstä

Tänään on tullut ohjattua joogaa ihan yhden päivän tarpeiksi. Piti olla kolme joogatuntia, mutta olikin neljä. Ja mikä hassuinta, ne kolme oli kundaliinijoogatunteja, mutta neljäs hathajoogatunti. Eikä minulla mitään koulutusta tai kokemusta hathajoogan ohjaamisesta.

Juttu meni niin, että minulle soitettiin eilen, ja kysyttiin sijaistamaan hathajoogatuntia. Tunnin vakiohjaajalla oli este, ja hänen sijaisensa oli sairastunut. Minua siis kysyttiin sijaisen sijaiseksi. Tarjous kuulosti sen verran ainutkertaiselta, että pitihän sitä kokeilla. Minua sijaiseksi kysynyt ihminen tiesi, että olen käynyt vuosikausia hathajoogassa yhdellä ja samalla ohjaajalla. Hän sanoi, että ohjaa vaan niin kuin opettajasi, niin tunti ei voi mennä vikaan.

Eikä tunti kai vikaan mennyt. Jossain kohtaa tuntui siltä, että en muista enää yhtään asanaa eikä aika kulu eteenpäin millään. Lopulta niitä asanoita pompsahteli mieleen niin, ettei kaikkia tarvinnut käyttää. Vähän kyllä luulen, että muistini toimii niin, että vain voimakkaimmat asanat painuvat mieleen ja tuollaisessa tilanteessa muistuvat mieleen. Eli ehkä liian paljon liian voimakkaita liikkeitä, ja liian vähän sellaisia hienovaraisempia. No siis en minä mitään höykyytystä pitänyt, en sitä tarkoita. Sitä paitsi tunnilla oli kohtuullisen nuoria ja hyväkuntoisia joogaajia, niin mikäs siinä. Ja yksi ihminen erikseen kiittikin tunnin jälkeen, sanoi että oli vaihtelua ja erilaista.

Huh, nyt pitää mennä vähän rentoutumaan ennen huomista työpäivää.

Kanalientä kasvissyöjälle

Siippa tuli reissutyöpäivänsä jälkeen samalla junalla kotiin kuin minä. Oli ilo ihan vaan istua vierekkäin ja pitää toista kädestä. Siihenkään ei nykyisemmillään ole liiemmin aikaa, kun jompikumpi (lähinnä kai minä) on menossa koko ajan. Istuimme vaan, turhia puhelematta. Sitten minä taisin nukahtaa.

Kotopuolessa kävimme ulkona syömässä. Tarkoitus oli mutustella oikein hyvät hampurilaiset, mutta koska sellaisia ei tuntemistamme paikoista oikein tahdo saada, menimme meille uuteen ravintolaan. Listalla oli vuohenjuustohampurilainen. Kyselin tarjoilijalta vähän hampparin lisukkeista, että mitä kaikkea siihen tulee tykö. Tarjoilija taas alkoi kysellä minun allergioista, ja tarkastimme puolin ja toisin että annos olisi minulle sopiva. Tarjoilija selvitti vielä hampparin kastikkeenkin koostumuksen, ja kävi ilmi että kastikkeessa on kanalientä. Siis kanalientä! Hampparissa jossa ei ole lihaa. Tarjoilijan mielestä se ei ollut ongelma, koska annos ei muutenkaan ole vegaani, onhan siinä vuohenjuustoa.

Onhan se vaan niin, että kasvissyöjiä on eriasteisia. Minä syön hyvällä halulla maitotuotteita, mutta ei se silti tarkoita sitä, että haluaisin syödä kanalientä. Ja jos annoksessa on kanalientä niin, että se ei annoksen kuvauksessa ruokalistassa lue, tulee vähän sellainen olo, että kanaliemi on piilotettu annokseen joka muuten vaikuttaa lakto-vegetaristeille sopivalta. Kuka hölmö kasvissyöjä nyt ravintolassa alkaa kysellä kasvishampurilaisen kastikkeen raaka-aineita. No minä, mutta se kävi vähän vahingossa ja vain allergioiden takia.

Hyvin minulle silti kävi, tarjoilija ja keittiöhenkilökunta olivat valmiita näkemään vähän vaivaa minun annoksen eteen ja muokkaamaan sitä minulle sopivaksi. Siitä kiitos heille.