Jumpittelevia ohjattavia

Olin tänään pitämässä kundaliinijoogatunnin eräässä liikuntapaikassa, jossa oli avoimet ovet ja siis ilmaiset tunnit. En tiedä oliko tapahtuma jotenkin huonosti markkinoitu vai mistä oli kyse kun joogaan tuli vain kaksi ihmistä. Ei siinä mitään, kaksi on kaksi enemmän kuin ei ketään, ja ihan riittävästi tunnin pitämiseksi. Mutta olisi sinne saliin nyt saman tien muutama muukin mahtunut.

Harjoitussarjassa jonka ohjasin, oli muutama liike, joissa oli tarkoitus tehdä tulihengitystä. Siis sitä puuskuttavaa ja tuhisevaa, nopeaa nenän kautta tapahtuvaa hengitystä, josta lähtee aina ääni. No, joogaajat eivät jostain syystä alkaneet hengittää tulihengitystä. En tiedä mitä siinä tapahtui, tuntuiko se jotenkin nololta, vai ajattelivatko molemmat että jos ei tuo toinen ryhdy tuhistelemaan, niin en sitten kyllä minäkään. Näytin mallia, mutta yksin sain tulihengittää. Ja koska ohjaaja ei tee itse vaan vain ohjaa, lopetin minäkin tulihengityksen hetken kuluttua. He siis seurasivat ohjeita kaikessa muussa eli olivat asanassa, mutta hengitys oli ihan tavallista tulihengityksen sijaan. Enkä minä heitä pakottaakaan voinut. Siinähän olivat sitten. Aika hassu tilanne.

Ehkä isommassa ryhmässä on se hyvä puoli, että aina joku noudattaa ohjetta ja tekee mitä ohjataan, tuntui se miten nololta hyvänsä. Ja kun joku ryhtyy, niin muut seuraavat perässä. Tai sitten on joku, yksi tai kaksi, jotka jättävät jotakin väliin, mutta sitä ei isossa porukassa edes huomaa.