maanantai 4. helmikuuta 2013

Plan C



Ei mennyt päivä Tukholmassakaan ihan niin kuin olimme etukäteen suunnitelleet. Kundaliinijoogakoulutuksen opettaja, jota olimme menossa tapaamaan hänen joogakoululleen, laittoi viestin että hän oli sairastunut flunssaan (tai influenssaan, sitä tuntuu olevan paljon liikkeellä), eikä hän päässyt meitä tapaamaan. Eipä sille tietenkään mitään voinut, toivotimme pikaista paranemista ja suunnittelimme päivän ohjelman uudelleen. Vähän kyllä harmitti, olisi ollut mukava tavata hänet ja nähdä hänen joogakoulunsa.

Matka oli kuitenkin kaikin puolin mukava, samoin kuin päivä perillä muuttuneista suunnitelmista huolimatta. Tukholma esitteli meille parhaita puoliaan kirkkaassa auringonpaisteessa, joka sai räystäät tippumaan vettä. Laivalla söimme hyvin ja nukuimme pitkään, ja nautimme ikkunan takana avautuvista upeista maisemista. Pieniä asioita, niistä se hyvä olo lähtee, ei siihen mitään kovin erikoista tarvita.

Täällä kotopuolessakin kevät edistyy kovaa vauhtia. Tänään päivän pituus on Ilmatieteen laitoksen mukaan tasan kahdeksan tuntia. Ja siitä se pitenee edelleen, monta minuuttia joka päivä.

Ei kommentteja: