keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Joogan esittämisestä



Olen lueskellut erään voimisteluseuran pöytäkirjoja vuodesta 1960 eteenpäin. Ja täytyy sanoa, että onpa silloin ollut toimintaa; johtokuntakin on kokoontunut melkein joka kuukausi, ja sihteeri on kirjoittanut ruskealla paperilla päällystettyyn muistikirjaan kokousten pöytäkirjat kauniilla käsialalla, josta on vaivatonta saada selvää.

Vuonna 1968 joulujuhlien suunnittelusta kirjoitettiin näin: ”Keskusteltiin joulujuhlasta, yhdessä (nimi) ja joogan harrastajien kanssa. Ohjelmaa ei paljoa saada, ilta vietetään muuten joulun merkeissä. Voimistelun ohjaaja (nimi) lupautui järjestämään tyttöjen tonttuesityksen. Joogaliikkeitä esittää pari tottuneempaa joogaajaa”.

Täytyy sanoa, etten ole koskaan tullut ajatelleeksi että jooga voisi olla näytöslaji, että joogaajat voisivat esiintyä. Mutta miksei? Varsinkin vuonna 1968, jolloin todennäköisesti kovinkaan monella ei vielä ole ollut käsitystä siitä, mitä joogassa tehdään ja miltä se näyttää ulospäin. Esiintyminen joulujuhlassa on varmasti tehnyt lajia tutuksi.

Mietin miltä kundaliinijooga näyttäisi esitettynä. Eipä juuri miltään; moni kriya näyttää siltä kuin vaan istuttaisiin lattialla. Ja ehkä vähän huidotaan käsillä. Ja hymistään silmät kiinni. No on kundaliinijoogassa tietenkin näyttävämpiäkin liikkeitä ja kriyoja. Mutta luulen, että varsinkin astangajooga on paljon, paljon vaikuttavamman näköistä kuin kundaliinijooga, noin keskimäärin. Vaikka molemmissa tärkeintä on se joogaajan sisäinen kokemus eikä se, miltä näyttää ulospäin.

2 kommenttia:

illusiah kirjoitti...

Jollain liikuntaa sivuavilla messuilla 2000-luvulla oli muutama joogaaja joogaamassa. Silloisen maallikon silmissä se näytti lähinnä omituiselta ja pällistelijöitä riittikin. Kaikki yhtä pihalla, että mikä tuon idea on. Jälkeenpäin ymmärsin, että kyseessä oli aurinkotervehdys.

Jagdev Kaur kirjoitti...

Ai vielä tällä vuosituhannella, oho! Jonkun olis pitänyt napata kaikki pällistelijät mukaan tekemään sitä aurinkotervehdystä, olisi sen idea selvinnyt paremmin. Ja ainakin jonkin version oppii ihan käden käänteessä.