Sisarukset

Vanhat valokuvat on tosi mukavia, ja muutamat bloggaajat onkin omia aarteitaan kiitettävästi viimeaikoina esitellyt. Minäkin päätin liittyä joukkoon, tosin vain tällä yhdellä otoksella. Se on tietenkin sitäkin hienompi.

Kuvassa olen siskojeni kanssa. Minä olen se nuorin, kuvassa vanhemman isosiskoni sylissä. Isosiskoillani on vain noin vuosi ikäeroa, mutta minä olen sitten se iltatähti, syntynyt kuusi vuotta keskimmäisen jälkeen.

Kauhean vaikea kuvitella millaista olisi elämä ilman siskoja. Vaikka emme ihan kauheasti ole nykyisin tekemisissä - asumme vähän hankalien etäisyyksien päässä toisistamme - on silti hienoa että on olemassa kaksi ihmistä jotka tuntevat minut ihan alusta asti ja varmasti paremmin kuin ehkä kukaan muu. Ainakin jonkin puolen minusta, tuskin niitä kaikkia. Siskojen kanssa on sitä yhteistä historiaa niin paljon, ettei monia asioita tarvitse kauheasti selittää kun he jo tietävät.

Olen aina vähän salaa säälinyt niitä, jotka ovat perheensä ainoita lapsia. Heillä ei ole ollut sisaruksistaan tukea ja turvaa. Mutta ehkä heillä on ollut ainokaisina joitakin muita hyviä puolia, joista minä en tiedä mitään. Ainakaan he eivät ole riidelleet sisarustensa kanssa, niin kuin me. Välillä minäkin sain siskoilta ympäri korvia oikein kunnolla. Tai he nauroivat minulle, kun en osannut sanoa tandemi (sanoin dandemi, enkä millään kuullut eroa sanojen välillä). Tai sain heidän vihat päälleni koska minulla oli tiettyjä etuoikeuksia, joita käytin häikäilemättömästi hyväkseni. Silti, en minä heitä vaihtaisi pois.