Olen lueskellut erään
voimisteluseuran pöytäkirjoja vuodesta 1960 eteenpäin. Ja täytyy sanoa, että
onpa silloin ollut toimintaa; johtokuntakin on kokoontunut melkein joka
kuukausi, ja sihteeri on kirjoittanut ruskealla paperilla päällystettyyn muistikirjaan
kokousten pöytäkirjat kauniilla käsialalla, josta on vaivatonta saada selvää.
Vuonna 1968 joulujuhlien
suunnittelusta kirjoitettiin näin: ”Keskusteltiin joulujuhlasta, yhdessä (nimi)
ja joogan harrastajien kanssa. Ohjelmaa ei paljoa saada, ilta vietetään muuten
joulun merkeissä. Voimistelun ohjaaja (nimi) lupautui järjestämään tyttöjen
tonttuesityksen. Joogaliikkeitä esittää pari tottuneempaa joogaajaa”.
Täytyy sanoa, etten ole koskaan
tullut ajatelleeksi että jooga voisi olla näytöslaji, että joogaajat voisivat
esiintyä. Mutta miksei? Varsinkin vuonna 1968, jolloin todennäköisesti
kovinkaan monella ei vielä ole ollut käsitystä siitä, mitä joogassa tehdään ja
miltä se näyttää ulospäin. Esiintyminen joulujuhlassa on varmasti tehnyt lajia
tutuksi.
Mietin miltä kundaliinijooga
näyttäisi esitettynä. Eipä juuri miltään; moni kriya näyttää siltä kuin vaan istuttaisiin
lattialla. Ja ehkä vähän huidotaan käsillä. Ja hymistään silmät kiinni. No on
kundaliinijoogassa tietenkin näyttävämpiäkin liikkeitä ja kriyoja. Mutta
luulen, että varsinkin astangajooga on paljon, paljon vaikuttavamman näköistä
kuin kundaliinijooga, noin keskimäärin. Vaikka molemmissa tärkeintä on se
joogaajan sisäinen kokemus eikä se, miltä näyttää ulospäin.
2 kommenttia:
Jollain liikuntaa sivuavilla messuilla 2000-luvulla oli muutama joogaaja joogaamassa. Silloisen maallikon silmissä se näytti lähinnä omituiselta ja pällistelijöitä riittikin. Kaikki yhtä pihalla, että mikä tuon idea on. Jälkeenpäin ymmärsin, että kyseessä oli aurinkotervehdys.
Ai vielä tällä vuosituhannella, oho! Jonkun olis pitänyt napata kaikki pällistelijät mukaan tekemään sitä aurinkotervehdystä, olisi sen idea selvinnyt paremmin. Ja ainakin jonkin version oppii ihan käden käänteessä.
Lähetä kommentti