sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Aurinkoa ja kilometrejä



Eilen aamupäivä täyttyi toiminnasta niin, että pääsimme lähtemään pyöräilemään vasta puolilta päivin. Se oli sikäli harmi, että ilma oli sitten jo turhan lämmin. Aurinkoinen sää ja 27 astetta lämmintä vie mehut helteeseen tottumattomalta, ja niinpä meidän pyörälenkki oli sitten kilometreiltään melko lyhyt.

Tänään lähdimme liikkeelle heti aamupäivällä. Lenkille tuli pituutta 55 kilometriä, ja matkan keskivaiheilla aloimme ihan älyttömän mäkistä, päällystämätöntä tietä kymmenisen kilometriä. Tie nousee ihan reilusti, kunnes korkeimman kohdan jälkeen alkaa taas laskea. Mutta siinä laskevallakin osuudella oli reippaita ylämäkiä alamäkien seassa. En onnistunut ajamaan pätkää ilman pysähdyksiä, vaan kaksi kertaa piti laskeutua pyörän selästä huohottamaan. Keuhkot saivat sen verran tuuletusta, että loppumatka piti yskiskellä limaa ylös.


Tämä oli kolmas kerta kun ajoimme kyseisen reitin. Jokainen kerta on piirtynyt mieleen lähtemättömästi. Ensimmäisellä kerralla ajoin vielä 7-vaihteisella Helkamalla, ja siitä loppui vaihteet kesken jo ihan kättelyssä. Ja samalla minulta loppui kunto. Jyrkimpiä kohtia taluttelin ylös, sillä pienin vaihde oli aivan liian raskas niiden ajamiseen. Toisen kerran olemme ajaneet saman lenkin meidän hybrideillä, ja se menikin ihan hyvin, koska oli loppukesä ja minulla niin paljon kilometrejä alla, että jaksoin ajaa mäet kunnialla ylös. Tänään olimme liikkeellä crossareilla, ja niiden kanssa tulikin eteen sellainen jännittävä juttu, että ylämäissä piti ottaa huomioon ajavansa lukkopolkimilla. Eli vauhdin ei voinut antaa mennä liian hitaaksi, sillä koko ajan piti pystyä irrottamaan jalat polkimilta ennen kuin vauhti pysähtyi kokonaan.

Sellainen reissu tänään. Jos välillä kävikin mielessä epäilys, että onko tuollaisessa polkemisessa mitään järkeä, alkoi järki löytyä kotiin päästyä, kun olimme käyneet saunassa. Hitsi, miten hyvä olo: fyysisesti väsynyt sellaisella mukavalla tavalla, mutta muuten voittajafiilis. Ja kyllä sitä polkemisen tolkkua löytyi matkan varreltakin, kun poljimme läpi kauniiden kesämaisemien – kaikki vuodeajan runsaat tuoksut nenässämme ja ihmisten niin kuin eläintenkin touhujen äänet korvissamme.

1 kommentti:

Jagdev Kaur kirjoitti...

Voiei, Sirppu oli kommentoinut jotakin, ja sitten minä nakkisormi yritin saada kommenttia tabletista näkyviin, ja vahingossa tökkäsin sormeni poista-komentoon. Voi minua onnetonta! Anteeksi, en tehnyt sitä tahallani. Olisi ollut tosi kiva lukea kommentti, voisikohan sitä mitenkään saada uusintana?