keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

So Purkh



So Purkh on mantra, joka on tullut osaksi aamuharjoitustani (ainakin) 40 päivän ajaksi. Toistan mantran 11 kertaa joka aamu. Kun kuka tahansa nainen toistaa tämän mantran valitsemalleen miehelle 40 päivän ajan 11 kertaa, voi hän näin tehdä miehestä pyhimyksen ja purkaa negatiivisuuden heidän väliltään. Samalla nainen puhdistaa myös aiempien parisuhteidensa karmaa, ja monet ovatkin kertoneet, että 40 päivän aikana he ovat esimerkiksi nähneet paljon unia vanhoista poikaystävistään ja jollakin tasolla selvitelleet asioita heidän kanssaan. Ehkä tämän mantran myötä parisuhdeasiat tunkevat myös tänne blogiin.

Nainen voi myös toistamalla So Purkhin 40 päivänä 11 kertaa kutsua luokseen hänen sielunkumppaninsa, siis tulevan puolisonsa. Olen myös lukenut tarinan, jossa nainen alkoi toistaa So Purkhia, ja 40. päivänä hän pääsi tapaamaan Dalai-lamaa, ehkä pyhintä miestä maan päällä.

Mitään näin raflaavaa ei minulle ole vielä tapahtunut. Ja jos vanhat merkit pitävät paikkansa, ei tule tapahtumaankaan. Jotakin tapahtuu, siitä olen ihan varma, mutta ehkä niin hienovaraisella tasolla, että huomaan muutoksen vasta jälkeenpäin, jos silloinkaan. Sitä paitsi olen vasta puolessavälissä 40 päivääni.

Minun piti toistaa So Purkhia 40 päivän ajan jo silloin, kun olin kundaliinijoogaopettajakoulutuksessa. Siihen aikaan jotkin aiemmat miessuhteeni – tai oikeammin kohtaamiset joidenkin miesten kanssa – olivat hyvinkin pinnalla, ja työstin niitä asioita jollakin tavalla. Olin tulostanut mantran, ja vaan odotin sopivaa kohtaa aloittaa. Mutta sitä ei siinä vaiheessa tullut, syystä tai toisesta. Oikea aika tuli vasta nyt, selkeä tunne siitä, että nyt on hetki jolloin pitää tarttua So Purkhiin, enkä voi lykätä sitä enää. Minulla on mantra tulostettuna paperille, ja luen sen siitä. Ipodissa on Nirinjan Kaurin versio mantrasta, eli toistan sen yhdessä äänitteen kanssa. Pidän vain yhtä kuuloketta korvassa, jolloin kuulen sekä Nirinjan Kaurin äänen että oman ääneni. Ja vaikka alussa kieli meinasi mennä solmuun gurmukhin kielen kanssa moneen kertaan, ei mantran ääntämyksen oppiminen lopulta ollut kovin vaikeaa.

Mantra on kertakaikkisen ihana. Nautin sen toistamisesta tosi paljon. Mantrasta tulee mukava olo, mutta sen lisäksi sen toistaminen tuntuu jotenkin kertakaikkisen upealta. Hyvältä suussa, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Sanat, kirjainyhdistelmät ja rytmi vievät minut hyvin nopeasti johonkin sellaiseen olotilaan, jossa on mukava olla. En minä sitä sen paremmin osaa kuvata.

6 kommenttia:

Sat Miter kirjoitti...

So Purkh on minullekin tuttu, se onkin niitä harvoja harjoituksia, joita olen tehnyt 40 päivää, myös Nirinjanin äänitteen mukana. Mukavasti se alkaa soljumaan, kun tarpeeksi monta päivää on toistellut, lopulta ei edes tarvitse paperia. Omistin harjoituksen tuolloin tietysti omalle miehelleni, ja isälleni, olipa siskonkin mies ajatuksissa. Muistaakseni sen sai ulottaa jopa kolmelle miehelle. En minäkään osaa sanoa, tapahtuiko jotain. Ajattelen, että ehkä vaikutukset ovat sellaisia, että jos niitä ei olisi, sen huomaisi :).
Luin siitä silloin netistä, en muista oliko Suomessa vastaavaa toimintaa, mutta ainakin jossain maailmalla naiset lukivat sitä yhdessä. Tosi kaunis ajatus, ja kyllä jos tänne tulee So Purkh-piiri, täytyy mennä mukaan.

Jagdev Kaur kirjoitti...

Kyllä, So Purkhin "kohteeksi" voi ottaa 1-3 miestä, jos haluaa.

Tuo So Purkhin yhdessä lukeminen täytyy laittaa muistiin siltä varalta, jos siitä saisi joskus kehiteltyä jotakin ekstratapahtumaa. Kiitos kun muistutit siitä vaihtoehdosta.

Laura L kirjoitti...

Minäkin olen viivana mukana pääkaupunkiseudun So Purkh-piirissä. Eiköhän polkaista pystyyn?

Jagdev Kaur kirjoitti...

Loomis ja Laura L, teitä on nyt jo kaksi eli tosi hyvä alku So Purkh -piirille. Jos on jotakin mitä voin tehdä ollakseni avuksi näin etänä, niin ilman muuta teen. Mutta koska en asu pääkaupunkiseudulla, en lähde piiriä ihan varsinaisesti vetämään.

Miltä kuulostaa?

Laura L kirjoitti...

Kyllä minusta kuulostaa mainiolta. Voisihan se olla tietysti muutakin kuin So Purkh -piiri. Pelkästään joogasta puhuminen ensi alkuun jonkun kanssa olisi lottovoitto. Jos esimerkiksi ventovieraan kanssa mantraaminen ei tunnu kotoisalta ajatukselta heti ensi alkuun.

Ja ehkä asiasta voisi jatkosopia, mikäli Loomista kiinnostaa, vaikka sähköpostitse tai muuten.

Jagdev Kaur kirjoitti...

Nyt orastaa päässäni ajatus tapaamisesta pääkaupunkiseudulla. Tulisin tosi miellläni mukaan, ja sitten te paikalliset voisitte jatkaa siitä miten parhaaksi näette.

Palaan asiaan lomien jälkeen, mutta jos kiinnostaa niin vaikka heti voi ilmaista kiinnostuksensa lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen jagdev.kaur(at)kolumbus.fi.