maanantai 26. elokuuta 2013

Syntymäpäivämeditaatio



Juurikin edellisen postauksen kommenttiosiossa on maininta siitä, että meditaatio voi tuntua joskus ihan erilaiselta kuin joskus toiste. Näin on, allekirjoitan. Ja itse asiassa juuri tänään sain siitä tosi hyvän muistutuksen ja esimerkin.

Tänään on kundaliinijoogamestari Yogi Bhajanin syntymäpäivä. Sitä juhlitaan ympäri maailman kokoontumalla kahden ja puolen tunnin meditaatioon, jossa toistetaan pitkää Ek Ong Kaar –mantraa. Siis sitä samaa mantraa, jota toistetaan seitsemän minuutin ajan jokaisen Vesimiehen ajan sadhanan mantrojen aluksi. Me aloitimme sadhanan viideltä aamulla, ja siitä olikin hyvä jatkaa suoraan töihin.

Tämä oli nyt kolmas kerta kun olin syntymäpäivämeditaatiossa. Ja kyllä, jokainen kerta on ollut hyvin erilainen. Ensimmäinen kerta oli minun ensimmäinen niin pitkä meditaatio. Vähän jännitti etukäteen, että mitä siitä tulee, ja millaista on. Ja sitten jälkeenpäin oli todellinen voittajan olo. Toinen kerta meni ohi kuin silmänräpäys. Ja tämä kolmas kerta, hmmm. Tämä kerta yllätti minut täysin. Oikeastaan suurin yllätys oli se, että vaikka olen suuri mantrameditaatioiden ystävä, enkä tiedä oikein mitään parempaa, en tänään halunnut mantrata. Aloitin ihan tavallisesti, mutta jossain vaiheessa mantraaminen alkoi tuntua… no, jotenkin sellaiselta, että en halunnut jatkaa. Niinpä istuin pitkiä aikoja risti-istunnassa, ja meditoin ihan ilman mantraa tai muuta puuhaa. Toki mantra kuului koko ajan ympärilläni.

En tiedä oliko kyse siitä, että mantra häiritsi syvään meditatiiviseen tilaan uppoamista. Voisi hyvinkin olla, kyseiseen mantraan pitää jonkin verran keskittyä. Jossain vaiheessa huomasin, että aloin nähdä ilotulituksen tapaan räjähtäviä oransseja värejä. Päättelin, että olin siirtynyt meditaatiosta unen puolelle, ja siis näin unta. Niinpä aloin taas toistaa mantraa muiden mukana. Ja kohta se jo olikin loppu, ihan älyttömän nopeasti ohi vilahtanut meditaatio.

Koko päivän olo on tuntunut tosi energiseltä. Toki olin jossain vaiheessa vähän väsynytkin, ja otin pienet päiväunet töissä. Mutta silti olo on ollut jollakin tavalla kirkas, seesteinen ja energinen. Sen paremmin en osaa olotilaani kuvata. Hyvä olo joka tapauksessa.

2 kommenttia:

vilukissi kirjoitti...

... lainasin kirjastosta Joogasalin naisista kertovat kirjat...oli ihanaa luettavaa, moni asia joogasta on avautunut (varmaan nyt vähän väärä sana, valjennut?) kauttasi ja näiden lukemieni kirjojenkin.

Jagdev Kaur kirjoitti...

Ah, ne kirjat. Minä odottelen, että ne tupsahtavat jostakin eteeni, sillä haluaisin lukea ne myös. Vähän olen pelännyt, että mitäs jos ne ovatkin ihan kökköjä, mutta jos Vilukissi suosittelee, niin sitten ainakin rohkenen tarttua niihin.

Mukavaa jos olen voinut olla avaamassa ja valaisemassa joogaan liittyviä asioita :)