torstai 30. tammikuuta 2014

Pom-pom-pom-pom-pomelo



Ei meillä kotona syöty mitään erikoisuuksia, kun olin lapsi. Perunaa ja soosia oli aika usein, ja muita suomalaisia perusjuttuja. Pastaa ei kukaan ollut vielä keksinyt, vaikka makaroni ja spagetti tunnettiin kyllä. Etelän hedelmät appelsiini ja mandariini olivat tuttuja myös, mutta enempi luotettiin kotimaiseen puolukkaan. Ja sitä rataa. Mutta yksi eksoottinen poikkeus oli, nimittäin pomelo. Niitä vanhempani hankkivat joskus harvoin työpaikkansa kautta, jos sattuivat saamaan.

Olen pomeloja syönyt viimeksi joskus silloin, primaariperheeni kanssa asuessani, eli aika monta vuosikymmentä sitten. Enkä ole niitä sen koommin juuri nähnytkään kaupoissa. Mutta jostain syystä tänä talvena pomelot ovat palanneet! En tiedä onko kyse siitä, että pomeloja on kaupassa nyt eri tavalla eli paremmin saatavilla, vai siitä, että minä olen avannut silmäni pomeloille. Joka tapauksessa niistä on tullut mukavaa puuhastelusyömistä telkkarin äärellä iltaisin. Jaksan korkeintaan puolikkaan päivässä.
Kuvan pomelo taitaa olla jo kuudes tänä talvena. Ainoa ongelma näissä hunajapomeloissa on se, että ne ovat kiinalaisia. Eli eivät mitään varsinaista lähiruokaa, ja kasvaneet sekä ekologisesti että sosiaalisesti epäilyttävissä olosuhteissa. Ehkä minä syön vielä muutaman kunnes teen moraalisen ryhtiliikkeen ja alan boikotoida kiinalaisia pomeloja. Ehkä ne siihen mennessä jo loppuvatkin kaupasta, se helpottaisi boikotointia kummasti.

4 kommenttia:

vilukissi kirjoitti...

Kiitos, heh, ekan kerran elämässäni näin pomelon leikattuna kahtia. En ole uskaltanut koskaan ostaa. Olen aika outo hedelmien kanssa, sitrushedelmistä tulee suuhun rakkoja, omenoistakin syön vain yhtä laatua ja kiiwistä paisuu huulet. Ananas menettelee. Granaattiomenaa ...en oikein tiedä, pidänkö. jne. Miltä pomelo maistuu?????

Jagdev Kaur kirjoitti...

No olipa hyvä että halkaisin pomelon kuvaa varten. Miltä pomelo maistuu... se ei ole mitenkään voimakkaan makuinen, ei makea eikä hapan. Jos osaat kuvitella greipin, joka ei ole ollenkaan hapan, niin aika lähelle osuu. Ja mielessä on käynyt, että pomelo voisi olla tosi hyvä ainesosa salaattiannokseen, raikas ja tarpeeksi mieto maultaan.

Kirjuri kirjoitti...

Mieheni rakastaa tätä greippiä joka pitää kuoria kahteen kertaan :-D (hedelmälihan "kelmukin" pois) Hän sanoo että se vilkastuttaa aineenvaihduntaa tuntuvasti.

Jagdev Kaur kirjoitti...

Miehelläsi on hyvä maku :D Tosiaan mikään pikavälipala pomelo ei ole, sillä ensin pitää kuoria esiin ne lohkot, joiden sisällä herkku on. Ja sitten kuoria lohkot. Minusta se on tosi mukavaa puuhastelusyömistä!