tiistai 23. syyskuuta 2014

Sitä on ilmassa



Nimittäin syksyä, kovastikin. Lämmin ja aurinkoinen sää helli meitä niin pitkään, että syksy tupsahti päälle ihan kunnolla, kertaheitolla. Tulkoon nyt sitten. Yöksi on luvattu jo pakkasta, eli pitää tänään roudata joulukaktukset ja pelargoniat sisätiloihin. Ja se iso, nupullaan oleva kiinanruusu, jonka siippa osti meidän pihalle.

Ilmassa on myös yskimistä ja pärskintää. Ei minulla niin paljon kuin joillakin muilla, esimerkiksi siipalla, joka on jo lopettelemassa aktiivisen räkätuotannon. Vähän minullakin silti kurkku kutiaa, ja on orastavan nuhainen olo. Usein minä sairastun jos siippakin sairastaa. Hän potee ensin, ja sitten kun hän on jo paranemassa, minä vasta aloitan. Nyt elän vähän siinä toivossa, että tämä nuha menisi ohi ihan keveillä oireilla. Hyvältä näyttää tähän asti.

Ei kommentteja: