sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Ensimmäinen dal



Työkaveri kyseli yhtenä päivänä, että tiedänkö hyviä linssiruokien ohjeita. No öh, tunnustaa piti, että meillä syödään tosi harvoin linssejä, vaikka meillä ihan kyllä tykätään niistä. Googeloin kaverille dalin eli intialaisen peruskasvisruuan ohjeen. Dal on paksua muhennoksen tyyppistä ruokaa, jota syödään riisin ja leivän kanssa.

Tänään kokeilimme dalin tekemistä itsekin. Apuja hain netistä, mutta lopulta kaapit antoivat ainekset tällaiseen:

3 dl linssejä (kokonaisia tai halkaistuja, ei väliä)
vettä keittämiseen

2 pientä sipulia (olisi voinut olla enempikin)
pala tuoretta inkivääriä
2 valkosipulinkynttä (olisi voinut olla enempikin)
öljyä kuullottamiseen (gheetä eli kirkastettua voita tietenkin, jos sattuu olemaan)

korianterin siemeniä
chilijauhetta
mustapippurin siemeniä (aika kovaa kamaa, mutta kun ei ollut unikon siemeniä; siemen kuin siemen –periaatteella mentiin)
kurkumaa
paprikajauhetta
juustokuminaa
suolaa

Kuullota hienonnettu sipuli, valkosipuli ja inkivääri öljyssä, jota saa olla ihan reippaasti. Lisää lopuksi mausteet sekaan kuumenemaan, että niistä hyvin irtoaa maku. Huuhtele linssit ja keitä ne pakkauksen ohjeen mukaan. Kaada osa keitinvedestä pois kuitenkin niin, että linssien sekaan jää vielä vettä. Dalin on tarkoitus olla kuin paksua hernekeittoa tai puuroa. Lisää sipuli-inkivääri-mausteseos linssien joukkoon, sekoita hyvin ja tarkista maku. Ja se riisi pitäisi olla tässä vaiheessa valmista. Mausteita saa käyttää ihan reilusti, sekä linssit että riisi imevät makua.

Koska tämä ei ole mikään ruokablogi, on kuvia dalista turha odottaa. Ei onnistu minun ruokahalulla ja kärsimättömyydellä, ruoka katosi ennen kuin kukaan ehti kaivaa kameraa esiin. Hyvää oli, ja ennen kaikkea helppoa. Itse asiassa tosi, tosi helppoa. Sen voin luvata, että dalia tulee tehtyä vielä toisenkin ja varmaan kolmannenkin kerran, mutta maustamista pitää vielä vähän säätää. Kurkumaa lipsahti daliin sen verran paljon, että nyt ruoka oli aavistuksen kitkerää. Ensi kerralla siis vähemmän kurkumaa, enemmän sipulia, valkosipulia ja inkivääriä, ja niitä unikon siemeniä voisi ostaa.

Ei kommentteja: