perjantai 30. tammikuuta 2015

Tehokkuutta työhön



Töissä alkaa asiat ruuhkautua. Kesken on kaksi isoa juttua, jotka vaativat niin miettimistä kuin kirjoittamistakin. Ne pitäisi olla valmiina mielellään NYT, viimeistään parin päivän päästä. Tai viikon. Ja ne ovat vielä ihan levällään. Vähän harmittaa, etten päässyt aloittamaan niitä minusta riippumattomista syistä ajoissa. Mutta turha sitäkään on harmitella, tässä ollaan ja näillä mennään.

Huomasin, että jäin vanhaan loukkuun taas. Aloin pidentää työpäiviä niin aamusta kuin illastakin. Ja samalla sain yhä vähemmän aikaiseksi. Mutta jos vaan on työpaikalla kauemmin ja tuijottelee tietokoneen ruutua, niin kai hommat silloin valmistuu nopeammin? No ei valmistu, ja tämä minun olisi pitänyt entuudestaan muistaa. Ainoa järkevä teko tällä kohtaa oli lyhentää työpäiviä molemmista päistä, niin että työajasta tulee tehokasta tuolilla pyörimisen sijaan. Ei kenellekään ole mitään iloa siitä, että vietän aikaani työpaikalla ihan turhaan.

Olen ensimmäistä kertaa elämässäni kahden hengen työhuoneessa. Ihan hyvin se on sujunut, vaikka ahdasta onkin. Joudun puhumaan paljon puhelimessa ja se tuntuu vähän kurjalta, että toinen joutuu kuuntelemaan minun höpinäni. Itse kaipaan musiikkia, mantroja tai bollywood-hittejä koneeltani. Vasta eilen muistin etsiä kuulokkeet ja viedä ne töihin, niin että saatoin kuunnella youtubeen tekemääni bollywood-musiikin listaa toista häiritsemättä. Heti alkoi kirjoittaminen sujua, kun musiikin myötä en enää voinut ottaa työtäni niin vakavasti. Siihen alkoi tulla kepeyttä (ja vauhtia!) turhan rypistämisen sijaan. Kaikkiin kirjoittamisen vaiheisiin musiikki ei kerta kaikkiaan sovi, joskus se on tiellä ja häiritsee, mutta juuri nyt siitä on iso apu. Siis lyhyemmät työpäivät ja viihdettä työn oheen, niin jo alkaa tulosta tulla.

2 kommenttia:

Sat Miter kirjoitti...

Asia on justiin näin. Minä olen ollut aina kuuden tunnin työntekijä, sitten nuupahdan, eikä minusta ole enää mitään hyötyä - siis tehokas työaika on ohi. Loppupäivä menee kelloa katsellessa. Tai siis menisi, jos olisin sellaisessa työssä, missä kelloa katsellaan.

Jagdev Kaur kirjoitti...

Juuri näin. Että miten mä sen taas unohdin :)