lauantai 20. kesäkuuta 2015

Juhannusaamun sadhana



En ihan kauhean luottavaisin mielin suhtautunut siihen, että sadhanaan tulisi ihmisiä. Vetovuoro oli minun, joten paikalle oli mentävä katsomaan, josko sinne joku eksyisi. Ja eksyihän sinne, tai ihan vakain aikein ja askelin paikalle tuli minun lisäkseni kolme muuta aamuvirkkua. Yksi ahkera sadhanassa kävijä nauroi, että hän on hyvässä seurassa, sillä me kolme muuta olemme joogaopettajia.

On tosi mukavaa, että kyseinen ihminen käy niin usein ja ahkerasti sadhanoissa. Välillä tosin on mielessä käynyt epäilys, että saako hän sadhanoista mitään irti, sillä yleensä hän lepää suurimman osan ajasta. Fyysisen harjoituksen hän tekee, mutta juuri muuhun ei osallistu, ja lähtee kesken mantrojen pois. Mutta ilmeisesti hän jotakin sadhanasta saa, koska hän tulee sinne aina uudestaan, vuodesta toiseen. Ja taas pitää todeta, että mitäpä minä toisten ihmisten motiiveista ja kokemuksista tiedän. En mitään.

Ei kommentteja: