torstai 4. kesäkuuta 2015

Työttömän arkea



Näin sellaista unta, että tuli syksy. Siis niin kuin nyt. Vähän sellainen tunne, kuin kesä olisi jäänyt välistä. Mutta sitten mietin, että tällainen se Suomen kesä on, se jää helposti huomaamatta jos ei ole tarkkana.

Työrintamalle kuuluu sellaista, että jäin päivätyöstäni taas tämän kuluvan kuun alussa työttömäksi. Mutta tässä kuussa on palkkioperustaisia töitä tarjolla ihan mukavasti, niiden kanssa kuluu aika juhannukseen asti. Jotenkin nyt on myös sillä tavalla paremmat värähtelyt kuin joskus aiemmin, että vähän väliä kuulee työpaikoista ja tehtävistä, joita saattaisi olla siellä ja täällä. Mikään niistä ei ole vielä materialisoitunut minun kohdalleni, mutta toivottavasti niin käy.

Myös muutaman kundaliinijoogatunnin ohjaus on ollut kalenterissa, ja joitakin vielä tulossa. Tosin tämä on taas sitä aikaa vuodesta, jolloin kaikki ihmiset eivät ole erityisen sitoutuneita joogaharjoituksiin, ja siksi tunteja perutaan vähäisen ilmoittautujamäärän perusteella. Se menee niin kuin yksi pitkän linjan joogaaja sanoi tunnin lopuksi: hän ei ole käynyt tunneilla moneen kuukauteen koska hän on ”vain” siivonnut kotona ja hoitanut puutarhaa.

Ei kommentteja: