Mä olen ihan poikki! Piti olla
sellainen työpäivä, että lähden kymmenen junalla toiseen kaupunkiin
tilaisuuteen, jossa pidän oman puheenvuoroni, ja tulen takaisin. Ja sellainen
se periaatteessa olikin. Vähän mutkia matkaan aiheutti se, että kymmenen juna ajeli
asemalta vain muutaman kilometrin, ja hajosi. Aikamme odoteltuamme juna
peruutti takaisin asemalle, ja me matkustajat siirryimme aikataulun mukaan
seuraavaksi lähtevään junaan. Joka siis lähti yhdeltätoista.
Olin varautunut myöhästymiseen. Kymmenen junalla minulle piti jäädä tunti ylimääräistä aikaa toisessa
päässä. No nyt ei sitten jäänyt. Myöhästyin tilaisuudesta komeasti – soitin
kyllä järjestäjälle ja ilmoitin asiasta. Onneksi en ollut ensimmäinen puhuja, vaan minut oli
alun perinkin laitettu viimeiseksi.
Yleisö oli melko pieni, noin 30
henkeä, ja aihe tuttu. Olen siitä puhunut useita kertoja ennenkin. Niinpä nyt
lähestytään jo sitä päivää, kun minua ei jännitä etukäteen tai aluksi
ollenkaan. Vai jokohan se päivä oli tänään. Enpä olisi muutama vuosi sitten
uskonut, että voin mennä näin rentona puhumaan noin asiantuntevalle yleisölle.
Mutta kun tietää että tuntee asiansa, niin mikäs siinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti