Hajustusahdistus

Aamusadhanassa viereeni tuli joogaaja, joka käy sadhanassa aina silloin tällöin, ja sitten taas on pitkiä aikoja pois. Usein hän tuoksuu aika voimakkaasti jollekin hajusteelle, mutta tähän asti se ei ole minua häirinnyt. Nyt hän oli vaihtanut toiseen hajusteeseen, ja voi hyvänen aika miten voimakas tämä uusi olikaan. Japji Sahibin aikana alkoi yskittää ja aivastuttaa, ja haju ei vain pistellyt nenääni vaan tuntui myös suussa. Pystyin maistamaan hajusteen. Ei tehnyt mieli hengittää, mutta hengitettävä oli. Japji Sahibin alussa mietin, siirtyisinkö ennen fyysistä harjoitusta salin perimmäiseen nurkkaan, mahdollisimman kauaksi hänestä. Japji  Sahibin loppuessa asiaa ei tarvinnut miettiä enää ollenkaan, mitään muuta vaihtoehtoa ei ollut.

Siirryin toiseen paikkaa. Mikä helpotus olikaan hengittää taas hajusteetonta ilmaa! Aina hetkittäin haistoin hajusteen myös uudessa paikassani, mutta enimmäkseen en. Pystyin kuitenkin joogaamaan ja tekemään tulihengitystä vaivattomasti. Alkuperäisellä paikallani en varmasti olisi pystynyt.

Pidämme sadhanassa yleensä lyhyen, muutaman minuutin mittaisen tauon kriyan jälkeisen rentoutumisen ja mantrojen välissä, jotta ihmiset voivat käydä vessassa ja hakea juotavaa. Tauon aikana joogaaja lähestyi minua, ja pahoitteli paikkansa valintaa. Hän luuli että olin siirtynyt, koska minulla ei ollut tarpeeksi tilaa. Selitin suoraan mutta ystävällisesti, että kyse ei ollut siitä, vaan hänen hajusteestaan. Hän hämmästyi kovasti, ja myönsi, että hänellä saattaa olla liikaa hajustetta.

Sadhanan jälkeen hän lähti pois saman tien, eikä jäänyt kanssamme teelle ja rupattelemaan. Hän myös pyysi kaikilta anteeksi hajusteen käyttöään. Hän itse ei sitä enää haista, hän on tottunut siihen jo niin. Niinpä, niin siinä usein käy. Myös sen takia kannattaisi pitää hajusteettomia päiviä, jolloin hajuaisti alkaa taas reagoida tuttuun hajusteeseen. Muuten käy niin, että lisäämme joka päivä samaa hajustetta, vaikka se on jo tarttunut ihoomme ja kaikkiin vaatteisiimme, emmekä itse huomaa millainen hajupommi meistä on tullut.

Toistetaan siis vielä kerran: mahdollisimman vähän hajusteita joogatunnille! Itse käytän vain deodoranttia ja hajustettua hiusöljyä, jota ei valitettavasti saa hajuttomana, mutta jota ilman en oikein pärjää hiusteni kanssa. Turhat hajusteet siis pois, sillä ne eivät ainakaan helpota hengittämistä joogaharjoituksen aikana.

Joogavaatteita

Nyt on taas se aika vuodesta, kun kaupoista saa kohtuullisen vaivattomasti valkoisia vaatteita. Niinpä meilläkin on viime viikkoina aamusadhanassa vaihdettu vinkkejä siitä, mistä löytyy mitäkin ja mihin hintaan. Valkoiset housut ovat kesto-ongelma, vaikka kyllä niitäkin välillä löytyy. Ja silloin kun löytyy, pitää ostaa useammat. Minut on hetkeksi aikaa pelastanut kahdet salwarit, jotka tulivat mukaani Intiasta. 

Nyt on universumilta tilauksessa valkoinen neuletakki tai vaikka kaksi. Kolme taitaa olla ennestään, mutta yksi on kietaisutakki ja siksi vähän hankala jokapäiväiseen käyttöön, toinen on paksu ja lämmin eli vain pakkaskeleille, ja kolmas onkin sitten talvisin käytössä koko ajan. Se hädin tuskin ehtii pesuun välillä.

Me asutaan vanhassa talossa, jossa ei ole liiemmin vaatekomeroita. Joitakin irtokaappeja on, mutta ei niihin kauheasti kaikkea mahdu. Ja valkoiset joogavaatteet ovat yleensä joko tulossa pesusta tai menossa päälle, joten käytännöllisimmäksi säilytystavaksi on osoittautunut tämä:

Sadhanamantroja ja mindfulnessia

Tänään pääsin kiittämään siippaa siitä, että hän on tallentanut joitakin sadhana-levyjä myös puhelimeeni. Yleensä käytän joogatunneilla ja sadhanoissa ipodia, josta löytyy ihan käypä kokoelma mantroja. Mutta varmuuden vuoksi, kaikenlaisten hätätilanteiden varalle löytyy myös puhelimestani rajallinen valikoima mantroja. Tänään oli ensimmäinen kerta, kun ne tulivat käyttöön. Toinen joogaopettaja, jonka vuoro oli vetää aamusadhana, oli unohtanut omat musiikkikokoelmansa kotiin. Niinpä pääsin auttamaan häntä puhelimeni kanssa. Ja osasin myös käyttää sitä, vaikka en ole aiemmin siltä soittanut levyjä.

Työpaikalla kollega antoi luettavakseni Timo Klemolan kirjan Mindfulness. Tietoisuuden harjoittamisen taito. Vaikka en mindfulnessia harjoitakaan, kiinnosti kirja yleisestä meditoinnin näkökulmasta. Mutta mitä ihmettä? Klemola, filosofi, ryhtyy kirjassa ilmeisesti jotenkin käytännönläheiseksi, ja esittelee buddhalaisen filosofian ja psykologian pohjalta neljä tietoisuuden elementtiä tai aspektia. Ne ovat jollakin tavalla entuudestaan tuttuja minulle, ei siinä mitään, mutta suurta vastustusta herättää se, miten Klemola on nämä neljä aspektia nimennyt. Ykä, Kake, Pera ja Mä. No ihan kivasti nimet leikittelevät Hectorin biisin nimen kanssa. Mutta en minä silti suostu siihen, että minun tietoisuudessani asustaa jotain tyyppejä, joiden nimet ovat Ykä, Kake ja Pera. Kuulostaa lähinnä joltain epäsosiaaliselta rupusakilta.

Taas huomaan olevani vähän napit vastakkain sen kanssa, miten mindfulnessissa asioista puhutaan. Itse hommaa vastaan minulla ei ole mitään, vaikka en sitä juurikaan tunne. Päinvastoin, jos mindfulness on se juttu, joka avaa meditoinnin maailman nykyihmisille, niin hienoa. Sitä tänä aikana tarvitaan.

Saamattomuutta

Etukäteen oli mielessä, että pääsiäisenä voisi tehdä pihatöitä tai vaikka pyöräillä, jos on hyvä ilma. Ei ole tehty kumpaakaan. Liian paljon (uutta) lunta pihamaalla, eikä pyöräily hyytävässä pohjatuulessa houkuta. Lähinnä ollaan siis oleiltu sisällä tekemättä mitään. Sellaistakin aikaa pitää olla, se on tärkeää, mutta silti on aika huono omatunto tästä matalan tuottavuuden ja olemattoman aikaansaapuuden oleilusta.

Vaikka jos totta puhutaan, on tähän oleskeluun sekoittunut tavoitteellistakin toimintaa. Yksi on ollut lehtien lukeminen. Olen erään nimeltä mainitsemattoman, alun perin eläkeläisille suunnatun kuvalehden kestotilaaja. Viime aikoina numerot vaan ovat jääneet lukematta, kun on ollut mukamas kiireellisempääkin tekemistä. Aika on näköjään loppunut viime vuoden joulukuussa. Luetut numerot vien äidilleni joka odottaa lisää lukemista jo kiihkeästi. Huomenna tulee. Huomenna loppuu tämä saamattomuus, joten kaikki ilo irti tästä päivästä.

Pään sisässä vai ulkopuolella

Kun tehdään Kirtan Kriya –meditaatiota, kuuluu siihen oleellisena osana L-kirjaimen visualisointi niin, että mantran tavut tipahtelevat päälaelta pään sisään, ja tulevat kulmakarvojen välistä, otsakeskuksesta ulos. Näin tavut tekevät L-kirjaimen mukaisen matkan pään sisässä. Visualisointi sinänsä ei ole vaikeaa, ainakaan minulle, mutta mielenkiintoista on se, onko omassa visualisoinnissaan oman päänsä ulko- vai sisäpuolella. Eli katseleeko omaa päätään ja tavujen kulkua ikään kuin sivusta, pään viereltä, vai pään sisäpuolelta.

Jos en ole tehnyt Kirtan Kriyaa hetkeen aikaan, olen ainakin aluksi oman pääni ulkopuolella. Sitten voi käydä niin, että yhtäkkiä ja arvaamatta siirrynkin pääni sisään. Tai sitten en. Jokin aika sitten eräs kundaliinijoogan harjoittaja kertoi tehneensä Kirtan Kriyaa 40 peräkkäisenä päivänä, ja sinä aikana myös hän oli siirtynyt jostain oman kehonsa ulkopuolelta sen sisään. Jaettu kokemus, eli en näemmä ole ainoa.

Mitä tästä sitten voi päätellä? Ehkä ei yhtään mitään. Tai ainakaan minä en halua ryhtyä tulkitsemaan kokemusta millään tavalla. Toki sen voi todeta, että jotakin muuttuu ja tapahtuu meditoidessa.