Parisuhteesta

Jäin vielä miettimään parisuhdetta ja avioliittoa, joista oli puhetta tuolla aiemmissa kommenteissa. Koska kundaliinijooga on tavallisille, perheellisille ja työssäkäyville ihmisille tarkoitettua joogaa, on kundaliinijoogamestari Yogi Bhajan puhunut paljon myös naisista, miehistä ja heidän välisistä suhteistaan. Homoseksuaaleista Yogi Bhajan on todennut, että joskus, jossakin elämässä sielu tarvitsee juuri sellaisen kokemuksen, jonka homoseksuaaliksi syntyminen voi hänelle antaa. Ja sitten hän syntyy homoseksuaaliksi, eikä siinä ole mitään ihmeellistä tai tuomittavaa. Niin vain on. Samalla koko yhteiskunta saa kokemuksen homoseksuaalien olemassaolosta, ja yhden kohdan jossa ihmiset voivat miettiä mihin asti heidän lähimmäisenrakkautensa yltää.

Puhuessaan naisen ja miehen välisestä suhteesta Yogi Bhajan korostaa aika voimakkaastikin sitä, että naiset ja miehet ovat erilaisia, ja heillä on erilaiset tehtävät parisuhteessa. Tämä ei tarkoita sitä, että he ovat jotenkin epätasa-arvoisia. Ei suinkaan, yhtä tärkeitä ja arvokkaita, mutta erilaisia. Lisäksi hän tekee selväksi sen, että ihan kaikkea ei tarvitse eikä pidä jakaa avioliitossa, tai parisuhteessa, mitä muotoa se parisuhde nyt sattuukaan olemaan. Kaikki ”sielun syvyyksien epävarmuudet” ovat sellaisia puheenaiheita, joita parisuhteessa olevan naisen ja miehen ei pitäisi jakaa keskenään, vaan keskustella ne samaa sukupuolta olevien ystäviensä kanssa. Varsinkin naisten, joilla on noin yleisesti ottaen suurempi tarve keskustella ja ruotia kaikki asiat alusta loppuun asti, pitäisi muistaa, että mies ei ole oikea henkilö siihen hommaan. Oma puoliso ei ole tässä asiassa naisen paras ystävä. Sen sijaan toinen nainen on mitä parhainta asioiden ruotimisseuraa.

Parisuhteessa naisesta ja miehestä tulee yksi sielu, joka elää kahdessa kehossa. Siksi pariskunnalle yleensä annetaan sama henkinen nimi: minä olen Jagdev Kaur ja siippani on Jagdev Singh. Sama henkinen nimi kuvastaa sitä yhdeksi tulemista, joka on parisuhteen tarkoitus. Ja samaan aikaan, edelleen, parisuhteessa ei ole tarkoitus jakaa kaikkea.

Yogi Bhajan on myös sanonut (vapaasti suomentaen), näin: ”Suurin osa avioliitoista kariutuu, koska ajatellaan että avioliitto on vain jännä parisuhde. Kun avioliitto on itse asiassa vain kumppanuuden testi. Avioliitolla ei ole mitään tekemistä seksin kanssa, ei talouden, mukavuuden tai minkään kanssa. Avioliitto on instituutio, jolla ei ole mitään tekemistä minkään kanssa. Avioliitto on vain kumppanuuden testi. Jos voit erota puolisostasi, ette koskaan olleetkaan naimisissa. Jos jokin voi erottaa teidät, ette koskaan olleet naimisissa.”

Kun Yogi Bhajan puhuu avioliitosta, hän puhuu selkeästi jostakin muusta, jostakin paljon syvemmästä asiasta kuin vihkitodistuksen oikeuttamasta asemasta. Vihkitodistus on asian laillinen puoli, sopimus jonka yhteiskunta tarvitsee erotellakseen pariskunnat ei-pariskunnista. Mutta yllä avioliitto on Yogi Bhajanille jotakin muuta. Sitoumus, kyllä, mutta myös se testi. Ja myös kaikkein vaikeinta joogaa, jossa pitää rentoutua, jaksaa jatkaa, päästää irti ja hengittää.

Puutarhassa

Pihalla on tapahtunut taas vaikka mitä. Ja niin nopeasti, että on vähän kärryiltä tipahtanut olo. Tuntuu, että katselen kaikkea ikkunoiden läpi, tai lähtiessäni johonkin ja palatessani kotiin.

Tällainen ihan minipieni kukka kukkii porraspielessä.

Kukinnot avautuvat kun aurinko paistaa. Ne ovat tosi pieniä, alle puoli senttiä halkaisijaltaan, mutta tosi kauniita silti. Pikaisesti tekemäni lajinmäärityksen nojalla oletan, että se on punasolmukki. Jos se on se, kyseessä on kaksivuotinen kasvi, joka leviää ilmeisen hyvin siemenistä.

Jättilaukan sipulin ostin viime vuonna ja tökkäsin perennapenkkiin. Nyt se näyttää tältä.

Pihasta löytyy perennoja, joista kukaan ei tiedä mitään. Osa on vanhaa kerrostumaa, joka on säilynyt hävitysyrityksistä huolimatta. Osa on tullut naapurista. Pari vuotta sitten ilmestyi aidan viereen tällainen perenna.

Siirsin sen vähän näkyvämmälle paikalle keittiön ikkunan alle, jossa se näyttää viihtyvän oikein hyvin. Perenna on saattanut tulla naapurista meidän pihalle, mutta eipä tällaista näytä naapurissa enää kasvavan. Lajimääritys on vielä tekemättä, epäilemättä kyseessä on jokin kello, mutta en tiedä mikä. Se on noin metrin korkuinen, ja kukatkin ihan kookkaat.

Pihassa kasvaa myös kaksi ruusupuskaa. Pakollinen juhannusruusu puuttuu, ehkä sellaisellekin pitäisi löytää paikka. Tämä on kahdesta ruususta ehkä kauniimpi. Ja aivan varmasti tuoksuvampi.

Siunattu joogaopettaja

Eilen oli minun vuoroni vetää aamusadhana. Onneksi sain apuja. Kryan eli harjoitussarjan ohjasi joogi, joka on lähdössä elokuuksi New Mexicoon opiskelemaan kundaliinijoogaopettajaksi. Aivan mahtavaa saada lisää kundaliinijoogaopettajia tänne, vaikka meitä jo koko joukko onkin. Mutta koko ajan on tunne, että lisää tarvitaan jotta voidaan levittää kundaliinijoogaa kaikkiin paikkoihin ja tarjota tunteja kaikille haluaville. Ja tärkeää on myös se, että opettajat voivat sairastua, lomailla tai muuten olla pois rauhassa, ja joku aina sijaistaa tunteja.

Kundaliinijoogan ikään kuin pääpaikka on New Mexicon Espanolassa, ja siellä on aivan varmasti juuri se opettajakoulutus, jossa on parhaat mahdolliset opettajat. Olen tosi onnellinen kaikkien niiden puolesta, jotka pääsevät sinne opettajakoulutukseen. Itse en kokenut voivani sinne lähteä, joten opiskelin kundaliinijoogaopettajaksi Suomen Turussa. Ei ihan sama asia, mutta lopputulos on kuitenkin tärkein – min sain koulutuksen ja valmistuin opettajaksi. Monilla opiskelumuodon valintaan vaikuttaa ihan arkiset, käytännölliset asiat. Niin tietysti minullakin. Joidenkin on helpompi irtautua arjesta kuukaudeksi ja vaihtaa maisemaa. Minulle oli helpompaa pysyä täällä ja opiskella vuoden päivät.

Kun aloitin opettajakoulutuksen, minulla ei ollut pienintäkään aikomusta opettaa kundaliinijoogaa. Sen sijaan halusin syventää omaa tietämystäni, enkä kokenut siihen olevan muuta järkevää tietä kuin opettajakoulutukseen osallistuminen. Ja sama tilanne oli useimmilla opettajakoulutukseen osallistuneilla. Osa on alkanut opettaa valmistuttuaan, osalla asia on vielä vähän vaiheessa. Ja ymmärrän hyvin, että opettamisen aloittaminen saattaa kestää jonkin aikaa, siis siihen henkisesti ja käytännöllisesti valmistautuminen. Toivottavasti kaikki kuitenkin jossain vaiheessa opettavat, vaikkei siitä elämäntehtävää tulisikaan.

Jos kundaliinijoogaopettajakoulutusta vertaa esimerkiksi Suomen Joogaliiton opettajakoulutukseen, on se ajallisesti lyhyempi. Periaatteessa minä olen tämän ensimmäisen tason koulutuksen jälkeen samalla tasolla kuin Joogaliiton kaksivuotisen perusopinnot-jakson suorittaneet joogaohjaajat. Joogaopettajaksi tulisin sitten vasta myöhemmin, eli kundaliinijoogassa tason 2 moduulit käytyäni. Joogaliiton puitteissa syventävät opinnot kestävät neljä vuotta (!). En ole ollenkaan varma hakeudunko kakkostason kursseille, tai ainakaan kaikille niistä.  Aika näyttää. Nyt se ei tunnu mitenkään tarpeelliselta, mutta kiinnostavalta kyllä.

Eräs kundaliinijoogaopettaja totesi jokin aika sitten, että hänen mielestään joogaopettajakoulutuksessa tärkeintä on se, että siitä saa siunauksen opettajuudelleen. Ymmärrän sen ainakin niin – todennäköisesti tässä asiassa on muitakin tasoja ja merkityksiä –, että asanoiden, linjausten, mantrojen oikean ääntämyksen ja muun ”tekniikan” opettaminen ja oppiminen ei ole tärkeintä, vaikka tärkeäähän sekin toki on. Vaan tärkeintä on henkinen puoli: yhdistyminen siihen joogien vuosituhantiseen perinteeseen ja perintöön, jota me kannamme eteenpäin. Meidät on siunattu joogan lähettiläiksi, eikä sitä tehtävää voi ottaa ihan kevyesti. Jos ei sitä kannata liikaa märehtiäkään. Kundaliinijoogaopettajakoulutuksessa siunaus annetaan, mutta se on myös osattava ottaa vastaan.

Hikistä hommaa

Tällä viikolla tosiaankin sijaistan toista kundaliinijoogaopettajaa. Ja sijaisuuden merkeissä minulla oli eilen kaksi tuntia, toinen aamupäivällä ja toinen illalla. Mutta varsinkin illan tunnilla tuli selväksi, että näissä lämpötiloissa on alettava vähän katsoa millaisia harjoituksia tunnille valitsen. Illan harjoitus nimittäin sisälsi paljon tanssimista ja pomppimista, ja niinpä siitä tuli aika hikinen. Kukaan ei valittanut, mutta kohtuullisen nuutuneelta alkoivat joogaajat näyttää jossakin vaiheessa.

Siispä lisää meditointia ja hengittelyä, ja vähemmän pomppimista. Itse asiassa hengittäminen, ja siis hengitysharjoitukset eli pranayamat ovat juuri sopivaa puuhaa näillä keleillä. On helppo hengittää, kun ilma on kosteaa ja lämmintä. Tai en minä tiedä onko hengittäminen sen helpompaa, mutta ainakin keuhkoille tällaisen ilman hengittely on hyväksi.

Tänään minulla ei ole yhtään joogatuntia, mutta huomenna taas kaksi. Siispä pranayama-kirja esiin, ja sieltä sopivat harjoitukset peliin. Ja mielellään jotain muuta kuin tulihengitystä, tuntuu että senkin tekeminen puskee hien pintaan. Mieluummin vaikka viilentävää sitali pranayamaa. Tai jotain muuta, valikoimaahan kundaliinijoogassa riittää.

Istumisesta

Englanninkielisessä kundaliinijoogakirjallisuudessa useiden harjoitusten kohdalla kehotetaan istumaan asennossa, jonka nimi on ”easy pose”. Siis helppo asento. Suomeksi se usein käännetään sanalla perusasento. Ja tunnilla kun harjoitusta aletaan tehdä, ainakin minä kehotan ihmisiä istumaan risti-istunnassa tai jossakin muussa itselle sopivassa asennossa. Se voi tarkoittaa istumista lootusasennossa, jalat ojennettuina eteen, kantapäiden päällä, tuolilla tai vaikka pyörätuolissa. Perusasento ei siis kaikilla ole ollenkaan sama, vaan se on istuma-asento, joka sujuu juuri sillä hetkellä.

Usein tuntuu siltä, että kundaliinijoogassa juuri istuminen on se kaikkein vaikein tai hankalin juttu. Sen kanssa minäkin olen ähistellyt vuosikaudet. Koko ajan, siis vuosi vuodelta istuminen risti-istunnassa käy helpommaksi ja mukavammaksi, mutta vieläkin on oikeassa lonkassa jokin juttu, joka estää sitä asettumasta pitkäaikaiseen ja hyvään asentoon ilman, että lonkkaan alkaa sattua tai jalka puutuu. Kuitenkin kundaliinijoogassa istumista ei oikein voi välttää, ja usein tuntuukin että tunneilla vaan istutaan ja istutaan.

Minulle perusasento on sellainen, jossa en nosta kumpaakaan jalkaterää minkään jalan kohdan päälle, vaan jalat ovat alustaa vasten, nilkat peräkkäin. Istun aina tyynyn päällä, jos vaan mahdollista. Siis meditaatiotyynyn, jota myös zafuksi kutsutaan. Tässä minun omat.

  

Jos joogatessa ei ole zafuja saatavilla, käytän taiteltua huopaa, rullattua jooga-alustaa, korkkista blokkia, vaatemyttyä tai ihan mitä vaan koroketta istuinpaikan alla. Se ryhdistää asennon ja auttaa lantiota nousemaan vähän polvia korkeammalle, mikä rentouttaa asentoa. Tiistain tunneilla ohjattavani käyttävät huopia ja chi ball –palloja apunaan, ja minä olen joskus käyttänyt välineiden säilytyslaatikon kantta istuinalusena. Ihan hyvin sekin toimi.

Jos tällaisessa risti-istunnassa polvet jäävät kovin kauas alustasta, ei lantion ja reisien lihakset pääse rentoutumaan. Polvia ja jalkoja pitää ikään kuin kannatella ja roikottaa ilmassa koko ajan. Silloin kannattaa tunkea tyynyjä tai muuta tavaraa polvien alle tukemaan niiden asentoa.

  

Jos istuma-asentoa pitää esimerkiksi meditaation aikana vaihtaa, niin sitten sitä vaihdetaan. Mitään järkeä ei ole ehdoin tahdoin kärsiä istuma-asennosta, jos sitä vaihtamalla voi saada oloonsa helpotuksen. Oman joogaopettajani sanoin: istuma-asento ei ole mikään vankila. Pois vaan, ja toiseen asentoon.

Risti-istunnan voi lähes aina korvata timantti-istunnalla, jossa istutaan kantapäiden päällä. Se on oikein hyvä asento ruuansulatukselle. Asennossa kantapäät painavat sellaisia pisteitä pakaroissa, jotka auttavat vatsan toimintaa. Asennon nimi on englanniksi rock pose eli kiviasento, ja sanotaankin että kun istuu tässä asennossa, voi syödä ja sulattaa vaikka pieniä kiviä. Minulle käy timantti-istunnassa muutaman minuutin jälkeen niin, että istuinluut alkavat painaa kantapäitä. Tuntuu siltä, että kantaluut halkeavat miljooniksi palasiksi ihan millä hetkellä hyvänsä. Siksi käytän tässäkin asennossa zafua apuna. 

 

Minä laitan timantti-istunnassa zafun nimenomaan jalkaterien väliin, jolloin kehon paino tulee isolta osin tyynyn päälle. Jotkut laittavat tyynyn kantapäiden ja istuinpaikan väliin, tai nilkkojen alle. Makuasia, kannattaa kokeilla mikä on itselle paras vaihtoehto.

Sadhanassa on tarkoitus istua pisimmän eli 22 minuuttia kestävän mantran ajan vir-asanassa, eli yhdenlaisessa soturiasanassa. Siinä istutaan vasemman kantapään päällä niin, että kantapää tulee peräaukon kohdalle ja sulkee näin energian virtauksen alaspäin. Oikea jalka on koukussa vartalon edessä, jalkapohja alustaa vasten ja polvi ylöspäin. Tämä on siis se mihin pyritään, mutta ainakaan minulla ei ole mitään mahdollisuutta tähän asentoon. Oletan, että se johtuu osin jäykkyydestäni ja osittain kehoni mittasuhteista. Tarvitsen avukseni kaksi tyynyä, toisen vasemman nilkan alle, ja toisen vasemman nilkan ja istuinpaikan väliin. 

 

Näin löytyy mukava asento, jossa nykyisin saatan istua sen 22 minuuttia. Aiemmin jalkoja piti oikoa 2-3 kertaa, kun ne puutuivat eikä veri enää kiertänyt. Ja niin se vaan on, että näihin asentoihin tottuu ja oppii vain pysymällä asennossa, totuttelemalla. Lopulta huomaa, että istuu töissäkin työtuolilla risti-istunnassa, ja harmittelee käsinojia jotka ovat tiellä. 

Jotakin perin kummallista risti-istuntaan minusta kuitenkin liittyy. Huomasin sen opettajakoulutuksessa, jossa pääsiäisen retriitissä istuttiin niin paljon, että lonkkani olivat tosi, tosi kipeät. Olin käyttänyt kaikki apukeinot enkä saattanut istua enää missään asennossa lattialla. Niinpä nousin istumaan tuolille, mikä tietenkin helpotti kipua lonkissa. Mutta saman tien aloin pilkkiä ja nuokkua, enkä tahtonut pysyä hereillä millään. Väsymys oli niin voimakas, että minun oli vaan pakko palata lattialle istumaan risti-istunnassa. Se piristi ihan välittömästi, eikä väsymyksestä tai unesta ollut enää tietoakaan.

Totta kai kaikki lonkan, reisien ja alaselän lihaksia ja jänteitä venyttävät ja avaavat joogaliikkeet auttavat myös istumista. Esimerkiksi perhonen joko istualtaan tai varsinkin selinmakuulla, eteentaivutukset ynnä muut. Ja kokeilkaa myös tätä: asetu kylkimakuulle kovalle alustalle. Aseta alempi käsi pään alle tyynyksi, ja ojenna keho suoraksi. Ala keinuttaa lantiota niin, että se ikään kuin hieroutuu alustaa vasten. En tiedä teistä, mutta ainakin minä löydän tällä konstilla ihan älyttömän kipeitä kohtia lantion sivusta, ja saan niitä kohtia näin myös hyvin hierottua. Ja sekin osaltaan rentouttaa ja helpottaa istumista.

Kun näiden istumisasioiden kanssa puuhastelee, alkaa väistämättä miettiä mihin katoaa se lapsille ihan luontainen tapa istua lattialla. Milloin se häviää. Tuolitko ja tuolilla istuminen siihen ovat syynä. Ja voisiko sitä lattialla istumisen taitoa jotenkin säilyttää aikuiseksi asti. Siltä varalta, jos joskus alkaa joogata.