Istumisesta

Englanninkielisessä kundaliinijoogakirjallisuudessa useiden harjoitusten kohdalla kehotetaan istumaan asennossa, jonka nimi on ”easy pose”. Siis helppo asento. Suomeksi se usein käännetään sanalla perusasento. Ja tunnilla kun harjoitusta aletaan tehdä, ainakin minä kehotan ihmisiä istumaan risti-istunnassa tai jossakin muussa itselle sopivassa asennossa. Se voi tarkoittaa istumista lootusasennossa, jalat ojennettuina eteen, kantapäiden päällä, tuolilla tai vaikka pyörätuolissa. Perusasento ei siis kaikilla ole ollenkaan sama, vaan se on istuma-asento, joka sujuu juuri sillä hetkellä.

Usein tuntuu siltä, että kundaliinijoogassa juuri istuminen on se kaikkein vaikein tai hankalin juttu. Sen kanssa minäkin olen ähistellyt vuosikaudet. Koko ajan, siis vuosi vuodelta istuminen risti-istunnassa käy helpommaksi ja mukavammaksi, mutta vieläkin on oikeassa lonkassa jokin juttu, joka estää sitä asettumasta pitkäaikaiseen ja hyvään asentoon ilman, että lonkkaan alkaa sattua tai jalka puutuu. Kuitenkin kundaliinijoogassa istumista ei oikein voi välttää, ja usein tuntuukin että tunneilla vaan istutaan ja istutaan.

Minulle perusasento on sellainen, jossa en nosta kumpaakaan jalkaterää minkään jalan kohdan päälle, vaan jalat ovat alustaa vasten, nilkat peräkkäin. Istun aina tyynyn päällä, jos vaan mahdollista. Siis meditaatiotyynyn, jota myös zafuksi kutsutaan. Tässä minun omat.

  

Jos joogatessa ei ole zafuja saatavilla, käytän taiteltua huopaa, rullattua jooga-alustaa, korkkista blokkia, vaatemyttyä tai ihan mitä vaan koroketta istuinpaikan alla. Se ryhdistää asennon ja auttaa lantiota nousemaan vähän polvia korkeammalle, mikä rentouttaa asentoa. Tiistain tunneilla ohjattavani käyttävät huopia ja chi ball –palloja apunaan, ja minä olen joskus käyttänyt välineiden säilytyslaatikon kantta istuinalusena. Ihan hyvin sekin toimi.

Jos tällaisessa risti-istunnassa polvet jäävät kovin kauas alustasta, ei lantion ja reisien lihakset pääse rentoutumaan. Polvia ja jalkoja pitää ikään kuin kannatella ja roikottaa ilmassa koko ajan. Silloin kannattaa tunkea tyynyjä tai muuta tavaraa polvien alle tukemaan niiden asentoa.

  

Jos istuma-asentoa pitää esimerkiksi meditaation aikana vaihtaa, niin sitten sitä vaihdetaan. Mitään järkeä ei ole ehdoin tahdoin kärsiä istuma-asennosta, jos sitä vaihtamalla voi saada oloonsa helpotuksen. Oman joogaopettajani sanoin: istuma-asento ei ole mikään vankila. Pois vaan, ja toiseen asentoon.

Risti-istunnan voi lähes aina korvata timantti-istunnalla, jossa istutaan kantapäiden päällä. Se on oikein hyvä asento ruuansulatukselle. Asennossa kantapäät painavat sellaisia pisteitä pakaroissa, jotka auttavat vatsan toimintaa. Asennon nimi on englanniksi rock pose eli kiviasento, ja sanotaankin että kun istuu tässä asennossa, voi syödä ja sulattaa vaikka pieniä kiviä. Minulle käy timantti-istunnassa muutaman minuutin jälkeen niin, että istuinluut alkavat painaa kantapäitä. Tuntuu siltä, että kantaluut halkeavat miljooniksi palasiksi ihan millä hetkellä hyvänsä. Siksi käytän tässäkin asennossa zafua apuna. 

 

Minä laitan timantti-istunnassa zafun nimenomaan jalkaterien väliin, jolloin kehon paino tulee isolta osin tyynyn päälle. Jotkut laittavat tyynyn kantapäiden ja istuinpaikan väliin, tai nilkkojen alle. Makuasia, kannattaa kokeilla mikä on itselle paras vaihtoehto.

Sadhanassa on tarkoitus istua pisimmän eli 22 minuuttia kestävän mantran ajan vir-asanassa, eli yhdenlaisessa soturiasanassa. Siinä istutaan vasemman kantapään päällä niin, että kantapää tulee peräaukon kohdalle ja sulkee näin energian virtauksen alaspäin. Oikea jalka on koukussa vartalon edessä, jalkapohja alustaa vasten ja polvi ylöspäin. Tämä on siis se mihin pyritään, mutta ainakaan minulla ei ole mitään mahdollisuutta tähän asentoon. Oletan, että se johtuu osin jäykkyydestäni ja osittain kehoni mittasuhteista. Tarvitsen avukseni kaksi tyynyä, toisen vasemman nilkan alle, ja toisen vasemman nilkan ja istuinpaikan väliin. 

 

Näin löytyy mukava asento, jossa nykyisin saatan istua sen 22 minuuttia. Aiemmin jalkoja piti oikoa 2-3 kertaa, kun ne puutuivat eikä veri enää kiertänyt. Ja niin se vaan on, että näihin asentoihin tottuu ja oppii vain pysymällä asennossa, totuttelemalla. Lopulta huomaa, että istuu töissäkin työtuolilla risti-istunnassa, ja harmittelee käsinojia jotka ovat tiellä. 

Jotakin perin kummallista risti-istuntaan minusta kuitenkin liittyy. Huomasin sen opettajakoulutuksessa, jossa pääsiäisen retriitissä istuttiin niin paljon, että lonkkani olivat tosi, tosi kipeät. Olin käyttänyt kaikki apukeinot enkä saattanut istua enää missään asennossa lattialla. Niinpä nousin istumaan tuolille, mikä tietenkin helpotti kipua lonkissa. Mutta saman tien aloin pilkkiä ja nuokkua, enkä tahtonut pysyä hereillä millään. Väsymys oli niin voimakas, että minun oli vaan pakko palata lattialle istumaan risti-istunnassa. Se piristi ihan välittömästi, eikä väsymyksestä tai unesta ollut enää tietoakaan.

Totta kai kaikki lonkan, reisien ja alaselän lihaksia ja jänteitä venyttävät ja avaavat joogaliikkeet auttavat myös istumista. Esimerkiksi perhonen joko istualtaan tai varsinkin selinmakuulla, eteentaivutukset ynnä muut. Ja kokeilkaa myös tätä: asetu kylkimakuulle kovalle alustalle. Aseta alempi käsi pään alle tyynyksi, ja ojenna keho suoraksi. Ala keinuttaa lantiota niin, että se ikään kuin hieroutuu alustaa vasten. En tiedä teistä, mutta ainakin minä löydän tällä konstilla ihan älyttömän kipeitä kohtia lantion sivusta, ja saan niitä kohtia näin myös hyvin hierottua. Ja sekin osaltaan rentouttaa ja helpottaa istumista.

Kun näiden istumisasioiden kanssa puuhastelee, alkaa väistämättä miettiä mihin katoaa se lapsille ihan luontainen tapa istua lattialla. Milloin se häviää. Tuolitko ja tuolilla istuminen siihen ovat syynä. Ja voisiko sitä lattialla istumisen taitoa jotenkin säilyttää aikuiseksi asti. Siltä varalta, jos joskus alkaa joogata.