Keittiön ikkuna on näillä helteillä
auki ympäri vuorokauden. Aamuisin, ja aika pitkälle aamupäivään asti ikkunasta
kuuluu satakielen laulua. Tänään vielä tarkistimme netin ääninäytteiden avulla
lajinmäärityksen, mutta kyllä se vaan on se, satakieli. Niitä elelee näillä
main, sen olen tiennyt ennenkin, ja kuullut alkukesän öinä saman laulun kotiin
kömpiessäni. Mutta tämä on ensimmäinen vuosi, kun laulu kantautuu sisälle asti.
Pidin tällä viikolla yhden
ylimääräisen kundaliinijoogatunnin, eli tuurasin kollegaa. Tunti oli minusta
ihan tavallinen, eikä kriyassakaan tapahtunut mitään kummallista. Se ei ollut
erityisen raskas, pikemminkin päinvastoin, mutta ihan mielenkiintoisia asanoita
siinä oli pari. Tunnin jälkeen eräs joogaaja, joka ymmärtääkseni oli elämänsä
ensimmäisellä kundaliinijoogatunnilla ja toisella joogatunnilla, nousi ylös risti-istunnasta,
mutta vajosi saman tien takaisin lattialle. Hallitusti, ei mitenkään rysähtäen,
onneksi. Hän sanoi, että jaloista on voima paennut pois.
Hän pääsi ystävänsä avustamana ulos
joogasalista. Hän istui hetken tuolilla ja lepäsi, joi vettä ja teetä, ja
jatkoi matkaa. Meno näytti vähän huteralta, mutta olen ihan varma että hän
toipui tunnista nopeasti. ”Nyt taisi löytyä minun laji”, oli hänen
kommenttinsa.
Kaikenlaisia reaktioita jooga saa
aikaan. Juuri tuollaista en ollut aiemmin tavannutkaan. Itku ja nauru taitavat
olla ne yleisimmät reaktiot, ja jonkinlainen kiukku tai raivo. Tuon tyyppisistä
fyysisistä reaktioista minulla ei juuri ole omakohtaisia kokemuksia, itse olen
enempi itkeskelijätyyppi. Olen nähnyt yhden pyörtymistapauksen joogatunnilla,
ja kuullut kahdesta muusta. Ja saatan hyvin kuvitella, että tuollaiset reaktiot
pelästyttävät kokemattoman joogaajan. Jooga ei ole erityisen vaarallinen laji,
mutta kaikkea voi sattua. Nyt olisikin ihan hauska kuulla millaisia kokemuksia
teillä on. Mitä jooga on teissä, rakkaat lukijani, pistänyt liikkeelle tai
saanut aikaan? Sekä isot ja näyttävät että pienet ja vaatimattomammat jutut
lasketaan.
5 kommenttia:
Kävin eilen vinyasan suuntaisessa hatha-joogassa ja yritin tarkkailla sessiota "sillä silmällä". Yleensä aina tapahtuu jotain, aina on jokin vaikutus. Tällä kertaa ei kyllä niin mitään erityistä. Soturit tuntuivat hyviltä, seistä vakaasti ja tuntea, että minulla on luja keskivartalo.
Se yllätys tuli joogan jälkeen. Yleensä syön paljon, hyvin, nauttien, kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Joogan jälkeen ei yksinkertaisesti ollut nälkä, vaikka kello oli jo paljon ja iltaruoka syömättä.
En kuulu askeettisen näköisiin joogaharrastajiin, joten yhden ruoka-ajan väliin jääminen ei mitään haittaa :).
Ah, tunnistan tuon hyvin! En minäkään nälkiintymään ole päässyt, mutta joskus, joidenkin kundaliinijoogaharjoitusten jälkeen minun nälkä kertakaikkiaan kaikkoaa. Sitten on jotenkin ihan sama että syökö vai ei, voi hyvin syödä tai olla syömättä.
Tästä joogan lajista kun puhutaan...minulla on usein hymy kasvoilla ja sydämessä tunnin jälkeen. Ja tunnilla naurattaa. Sellaisella kevyellä ja hyvällä tavalla. Sanoisin myös, että on tämä jotenkin muuttanut elämäni. Tein ennen pilaa kaikesta hömpästä (ja taidan vieläkin tehdä, nyt vain nauran itselleni). Oikeastaan arvot on kääntyneet ihan päälaelleen monissa asioissa. Kasvissyönti ujuttautui elämääni jotenkin kundaliinijoogan myötä, ja nykyään, vaikka oikein yrittäisin olla kuin ennen, en voi sille mitään, että minusta tuntuu pahalle ja väärälle syödä eläimiä, tai tehdä niitä muiden ruoaksi. En minä mitään suurta sisäistä rauhaa ole saavuttanut, mutta välähdyksiä siitä. Aikana, jolloin harrastin lähestulkoon yksinomaan kundaliinijoogaa, huomasin minäkuvani muuttuvan paljon myönteisemmäksi. Varmaankin juuri siksi, koska siinä katsotaan sisälle. Minulla on syömishäiriötausta ja vääristynyt vartalonkuva, joten tuntui aika mielettömälle, olla oikein tyytyväinen itseensä, ja olla tarkkailematta itseään kriittisesti. Joten ainakin välähdyksiä syvemmästä ja mielekkäämmästä elämästä, niitä tämä on elämääni tuonut. -loomis
Oi Loomis, olenkin miettinyt että olisiko kundaliinijoogasta apua syömishäiriöisille, ja millaisista harjoituksista erityisesti voisi olla apua. Ja miten syömishäiriöiset voisivat tulla tunnille, pitäisikö heille olla omia ryhmiä, yksityistunteja vai mitä.
Mutta juu, kuulostaa tutulta. Erityisesti tuo kasvissyönnin salakavala saapuminen omaan elämään. Ja hetkittäiset välähdykset sisäisestä rauhasta. Luulen, että ne vähän kerrallaan pitenevät, siis sisäisen rauhan hetket.
Luulen kyllä, että jonkun terapia/tukiryhmän yhteydessä kundaliinijooga olisi varsin hyödyllinen työkalu. Melkeinpä vaivaan kuin vaivaan :) -loomis
Lähetä kommentti