sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Rentukka kukkii



On taas se vuodenaika. Lapsena rentukka oli suosikkikukkani, en tiedä miksi. Jotenkin se liittyi siihen, että meidän takapihan takana, vanhan lähteen ympärillä kasvoi rentukoita. Tänään rentukoita näkyi pyörälenkillä. Oli niin tuulinen päivä, että katsoimme parhaaksi pyöräillä off-roadia hybrideillä. No ei mitään oikeaa maastoajoa, vaan metsään tehtyä kevyen liikenteen väylää pitkin. Siellä ei tuuli tuntunut niin pahasti. Ja samalla näki rentukoiden kukkivan.

Meillä on tapana tarkistaa tuulen voimakkuus ja suunta ennen kuin lähdemme pyörälenkille. Otamme tuulen huomioon reitin valinnassa niin, että loppumatka kotia kohti pitää päästä myötätuuleen. Yleensä se tarkoittaa sitä, että alkumatka ajetaan vastatuuleen. Tänään siis ajoimme metsän siimeksessä vastatuuleen alkumatkan, joka yllättäen veikin meidät järven rantaan ravintolan terassille. Tai ei se oikeasti mikään yllätys ollut, käymme siellä joka kesä. Siippa sai nestemäisen lounaan, ja minullekin löytyi alkoholitonta siideriä eilisten uskovaisten häiden jäljiltä. Täydellistä!

Kotimatkan ajoimme tietä pitkin myötätuuleen. Matkalla kävimme automarketissa ostoksilla. Pyörät jäivät tuttuun paikkaan parkkiin, mutta kun palasimme kaupasta, olivat ne molemmat nurin. Liekö tuulella ollut osuutta asiaan, mutta joka tapauksessa siipan pyörä oli kaatunut ensin ja kaatanut minunkin pyöräni. Olivat saaneet aika tällin, molemmat. Minun pyörästä oli mennyt seisontajalka poikki, ja vaihteet reistasivat kotimatkalla niin, että ketjut tippuivat kaksi kertaa. Siipan pyörä ei myöskään toiminut niin kuin piti, mutta kotiin pääsimme silti.

Harmitti se seisontajalan katkeaminen, sillä tarvitsen pyörää huomenna ja ylihuomenna, ja minun pitää pystyä se myös parkkeeraamaan kaupungille paikkoihin, joissa ei ole kunnollista pyörätelinettä. Niinpä siippa näppäränä miehenä siirsi pyörääni jalan ikivanhasta, käytöstä enimmäkseen poistetusta pyörästä – siitä samasta, johon jumituin kaakelilaatikon kanssa toissapäivänä. Lähipäivien ajot on siis pelastettu, mutta tuo saa nyt olla kuitenkin vain väliaikainen ratkaisu. Haluan pyörääni paremman, siis ihan kunnollisen jalan, ja sellainen tuo väliaikaisratkaisujalka ei ole.

Toivottavasti ketjut eivät enää tipahtele kun ajelen kaupungilla. 

No nytpä huomasin, että tämä päivitys oli luonnos-tilassa, vaikka luulin julkaisseeni tämän. Höh. No, tulee vähän jälkijunassa.
 

2 kommenttia:

sorvatar kirjoitti...

Parempaa onnea pyöräilyyn. Harmillisia nuo "turhat" haaverit.

Jagdev Kaur kirjoitti...

Kiitos Sorvatar :)
Kaikkea sattuu, ei voi mitään.