Kaupungilla

Eilen käytiin siipan kanssa kaupungilla, siis sillä tavalla ihan oikeasti. Me asutaan hyvin lähellä kaupungin keskustaa, ja minun työpaikalta ei keskustaan ole montaakaan korttelinväliä, mutta silti tuntuu, että useimmiten sitä kulkee vaan täällä syrjäkylillä lenkkarit jalassa. Eilen oli jalassa oikein nahkakengät.

Homman nimi oli se, että kävimme optikkoliikkeessä valitsemassa minulle pokat. Optikolla olin käynyt jo edellisenä päivänä, elämäni ensimmäistä kertaa. Ihan mielenkiintoinen kokemus. Olen tähän asti elänyt halpiskaupan lukulasien kanssa, mutta nyt alkoi tuntua siltä, että en enää pärjää. Tai olisin pärjännytkin, mutta mitä sitä suotta kärvistelemään, jos näkeminen alkaa olla vaikeaa. Saan moniteholasit, koska ikä vaikeuttaa lähelle näkemistä ja siis etenkin lukemista, ja hajataitto kauas näkemistä. Vai vaikuttaakohan hajataitto myös lähelle näkemiseen? Enpä tiedä. Joka tapauksessa lasit tulee, kunhan saavat linssit valmiiksi.

Lasiurakan jälkeen kävimme syömässä ihan siinä lähi-intialasessa, jossa tulee monesti poikettua jo ihan siitäkin syystä, että se on kaupungin paras ja tarjoilee järisyttävän hyvää lounasta. Lounasaika oli jo ohi, ja ruokaa olisi pitänyt valita listalta. Valikoima vaan ei oikein tällä kertaa napannut – ehkä olen jo syönyt listan kasvisruuat läpi niin moneen kertaan. Päädyin kysymään, onko lounaalta sattunut jäämään yli dalia. Ja oli kuin olikin! Se oli taas niin hyvää, että teki mieli nuolla lautanen. Tai no, oikeastaan nuolinkin, mutta naanin avulla.

Sitten kotiin pulleroisella vatsalla kaupan kautta.

Tyky-joogaa ja kilpailu ihmisten ajasta

Tänään kokeiltiin tyky-joogaa, johon idea syttyi työpaikan kahvihuoneessa. Kollega ja kanssajoogaaja, joka on siis yksi ja sama henkilö, alkoi edistää asiaa. Minun tehtäväkseni jäi vuokrata joogasali ja ohjata tunti. Joogasta oli monenkin ihmisen kanssa puhetta, ja monet olivat tulossa. Mutta niin vaan kävi, että lopulta paikalle tuli vain kaksi kollegaa, joista toinen se kanssajoogaaja jonka kanssa koko homman järjestimme.

Näillä näkymin emme jatka tyky-joogakokeiluja.

Hauskaa tässä syksyssä on ollut se, että muut ihmiset ovat alkaneet järjestellä minun joogakurssejani ja –tunteja. Tai ehkä pitäisi sanoa, että universumi järjestelee asioita heidän kauttaan. Olen useammaltakin ihmiseltä saanut ohjeen, että ota yhteyttä tähän ja tähän paikkaan, ja tarjoa heille joogakurssia. Ja minähän olen tehnyt työtä käskettyä. Tuloksista ei nyt vielä ole varmaa tietoa, sillä niissäkin paikoissa, joissa kurssitarjouksestani on kiinnostuttu, täytyy löytyä tarpeeksi joogaajia, että kurssi toteutuu. Se ei näinä aikoina ole ollenkaan itsestään selvää, sillä kilpailu ihmisten vapaa-ajasta on kovaa. On niin paljon kaikkea tarjolla, miksi aikaa kannattaisi käyttää joogaan.

Itse asiassa vastaus tuohon kysymykseen on selvä. Joogaa kannattaa harjoittaa, koska joogaan käytetty aika ei ole mistään muusta pois, sillä joogan harjoittaminen lisää aikaa elämään. No ei se vuorokauden tunteja lisää, mutta moni asia alkaa hoitua niin paljon nopeammin ja keskittyneemmin, että aika se vaan lisääntyy.

Mutta niistä kursseista vielä. Ihan kaikki paikat eivät ole innostuneet kurssitarjouksistani. Erään kaupungin joogakoulu vastasi, että heillä on kundaliinijoogaopettajia omastakin takaa. Tai ei nyt ihan näillä sanoilla, mutta kuitenkin. Hieno homma, ei sitten tehdä yhteistyötä.

Olisi tosi kivaa, jos edes osa tai vaikka kaikki kurssit toteutuisivat. Tämän päivän tyky-jooga oli niin älyttömän mukava tunti, että taas syttyi kova halu ohjata joogaa. Tuntui, että energiat olivat hyvällä tavalla liikkeellä tunnilla – asia, joka joskus vaan on ja joskus ei. Usein se on todennäköisemmin läsnä, jos tunnilla on paljon ihmisiä, mutta eipä iso ryhmä sitä mitenkään takaa. Ja sitten joskus se napsahtaa kohdalleen ihan minipienessä ryhmässä juuri kun ei odota mitään. Itse asiassa tänään, meditaatioharjoituksen aikana, tuntui siltä, että koko Sali on ihan täynnä ihmisiä. En minä tiedä mistä ne sinne tulivat, kaikki ihmiset, mutta ainakin ne tekivät meditoinnista mukavampaa.

Joogakurssi Vaasassa

20. marraskuuta 2016 klo 12:00–17:30

Kauppapuistikko 26, FI-65100 Vaasa, Suomi

Onnen ja runsauden joogaa

"Minun elämäni on antoisaa ja täyttä.
Minua on siunattu rauhalla ja runsaudella.
Minä kylven elämän siunauksissa.
Minä ansaitsen vaurastumisen."

Kurssilla tutustutaan käytännöllisiin tapoihin tuoda omaan ja läheisten elämään terveyttä, onnellisuutta, runsautta ja vaurautta kundaliinijoogaharjoitusten avulla. Kundaliinijoogan monipuoliset harjoitukset koostuvat erilaisista hengitysharjoituksista, mantroista, meditaatioista ja asanoista. Harjoitukset ovat yksinkertaisia ja ne sopivat kaikille – niille, jotka ovat harjoittaneet kundaliinijoogaa jo pitkään, sekä niille, jotka vasta tutustuvat siihen. Raskaana oleville kurssia ei kuitenkaan suositella.

Kurssin opettajana toimii KRI-sertifioitu kundaliinijoogaopettaja Jagdev Kaur. Hän on opettanut kundaliinijoogaa vuodesta 2011. Lisäksi hän on kääntänyt suomeksi Siri Kirpal Kaur Khalsan kirjan Yoga for Prosperity nimellä Onnen ja runsauden joogaa.

Pukeudu mukaviin, joustaviin vaatteisiin. Ota mukaan oma joogamatto ja istumista helpottava istuintyyny. Varaa loppurentoutukseen lämmintä vaatetta ja/tai viltti. Kurssitilasta löytyy astioiden lisäksi mm. jääkaappi ja vedenkeitin, joten voit tuoda mukaasi välipalaa.

Kurssipäivän hinta: 40e.
Ilmoittautuminen ja lisätiedot: marika.susanna.nyman@gmail.com

Somenorsu

Nyt on kuulkaa meikäläinenkin siirtynyt ihan oikeaan someaikaan. Kompastellen, mutta kuitenkin. Jagdev Kaurilla on tili instagrammissa ja profiili facebookissa. Enkä osaa käyttää kumpaakaan.

Henkilökohtaisesta it-tuestani, jota myös siipaksi kutsun, ei nyt ole paljon apua, sillä hänkään ei ole käyttänyt kumpaakaan. Tosin hänellä on parempi ymmärrys siitä, miten mikäkin netissä toimii, ja mikä on erilaisten ohjelmien tai alustojen logiikka.

Olisin pärjännyt ihan hyvin ilman instaa ja fb:tä, mutta sen verran alkoi ottaa päähän pääsyn rajoittaminen tietoon, jota kaipasin, että päätin muuttaa strategiaa. Katsotaan mihin tämä minut johtaa. Villiin somettamiseen ja blogin laiminlyömiseen? No tuskinpa.

Vatsakeskuksen lepopäivä

Miten arvasinkin, että tämän aamun sadhanassa harjoitussarja kohdistuisi juuri vatsan alueelle. Ja niin kävi: kolmannen chakran harjoitus. Kun kuulin mitä on luvassa, kävin alustalle pitkälleni ja vedin huovan korviin. Ei ollut minun harjoitukseni juuri tänä aamuna.

Tosi, tosi harvoin käy niin, että juuri sinä päivänä kuukaudesta, jolloin vuotaa kuin seula ja mieluiten antaa vatsan alueen olla ihan rauhassa ja omissa oloissaan, on sadhana ja vatsakeskusharjoitus. Tänään kävi. Ja oli ihan mukavaa vain levätä, leijua jossain unen ja valveen rajamailla, ja kuunnella kun muut tekivät harjoituksia nuuskutellen ja puuskutellen.

Mantroissa minäkin olin taas täysillä mukana.

Lapsuuden kirjasensuuri

Tiedättekö mikä on laajimmin käännetty ranskankielinen kirja? No tietenkin Antoine de Saint-Exupéryn Pikku prinssi. Juuri katselin hindinkielistä versiota netissä, vaikka en sitä osaakaan lukea. Englanninkielinen sujuu paremmin.

Olen aina lukenut paljon kirjoja. En ollut vielä edes koulussa, kun osasin lukea ja minulle opetettiin kuinka kirjastoa käytetään. Siitä se alkoi, ja yltyi varsinaiseksi ahmimiseksi jossain vaiheessa. Jatkuu edelleenkin, joskin erilaisten paperien ja muiden työjuttujen lukeminen vähän vähentää lukemista vapaa-ajalla. Varsinkin sanomalehdet tahtovat jäädä vähälle lukemiselle, jos töissä on paljon tekemistä ja luettavaa. Eikä illalla sängyssä jaksa lukea montaa sivua, jos on päivän jäljiltä kovin väsynyt.

Olin ehkä kymmenvuotias, ehkä vuoden tai pari vanhempikin, kun siskollani oli Pikku prinssi käsissään. Ehkä se oli hänellä lainassa jostakin, en muista enää kaikkia yksityiskohtia. Joka tapauksessa kiinnostuin kirjasta kovasti, mutta minua kuusi vuotta vanhempi siskoni kielsi minua lukemasta kirjaa. Hän sanoi, että se ei ole lastenkirja, ja että olen liian nuori ymmärtääkseni sitä. Ja koska en voisi kirjaa ymmärtää, hän ei antanut minun lukea sitä.

Sisko ei tainnut tietää, että kieltämällä minulta jotakin, saattoi olla varma, että minä teen juuri niin. Niin kuin teinkin. Minulla oli keinoni, vaikka sisko yritti pitää minut ja Pikku prinssin erillään toisistaan. Luin kirjan, enkä voinut ymmärtää miksi en olisi saanut lukea sitä. Ei minun ymmärryksessäni ollut mitään vikaa.

On aika jännä juttu, ettei kukaan koskaan vahtinut mitä minä luin ja mitä en. Olisin ihan hyvin voinut lukea vaikka millaista seksi- ja väkivaltakirjallisuutta, vaikka en lukenut. Pikku prinssi on siis ainoa kirja, joka minulta on (yritetty) sensuroida. En oikein vieläkään käsitä miksi.

Toki esimerkiksi Pikku prinssin ja ketun väliset tapahtumat saavat erilaisen sävyn nyt, vanhempana, kuin silloin kun luin kirjan ensimmäisen kerran. Nyt kirkastuu ketun sanoma siitä, että on parempi rakastaa ja menettää rakkautensa kuin se, että ei olisi koskaan rakastanutkaan. Myös sellainen kumma ilmiö esiintyy nykyisin, ettei ketun sanoja voi lukea ilman, että alkaa itkettää ihan kauheasti. Onko se sitten siskoni tarkoittamaa kirjan ymmärtämistä? Ei minusta, vaan kirjan asioiden tuntemista omakohtaisesti. Ne ovat kaksi eri asiaa.

Mutta olipas kirjassa paljon sellaista, minkä olen unohtanut, ja joka ei siis ilmeisesti ole puhutellut minua kovinkaan syvästi.