Laulua ja tanssia

Erinäisten seikkojen ja vanhojen tapahtumien takia minulla on sellainen periaate, että en laula enkä tanssi julkisesti. Ahdistaa pelkkä ajatuskin. No johonkin kimpassa vedettyyn syntymäpäiväonnittelulauluun voin hyvin yhtyä, tai ainakin aukoa suutani, mutta siihen se sitten jää. Ja tanssia – ei kiitos, vaikka painostus on välillä kova. Onneksi siippakaan ei tanssi, joten sieltä suunnalta ei painostusta tule.

Joogan yhteydessä asia on sitten ihan toinen. Mantrojen laulaminen tai mantraaminen on aivan ihanaa, ja voisin tehdä sitä aamusta iltaan. Mitään vaikeuksia ei tuota mantrata ryhmän edessä, ikään kuin johtaa mantraa. Se on ihan eri asia kuin laulaminen. Usein tuntuu, että se en ole minä joka mantraan, vaan joku tai jokin toistaa mantraa minun kauttani. Eikä se ole minun ääneni joka tulee mantratessa suustani ulos, vaan kokonaisuuden osa joka tarvitaan että kaikkien mantraajien äänistä muodostuu yksi ainoa, täydellinen äänivärähtely.

Ohjasin eilen kaksi kundaliinijoogatuntia: sen oman tiistaituntini ja toisen, jolla tuurasin kollegaa. Ohjasin saman harjoituksen, toisessa paikassa täysillä ajoilla ja toisessa, jossa tunti on vain 55 minuutin pituinen, lyhensin ajat puolikkaiksi. Harjoitussarjaan kuuluu pitkä pätkä tanssimista. Ja vaikka ohje on, että kundaliinijoogaopettaja ei tee harjoituksia silloin kun ohjaa, olisi ollut jotenkin hölmöä antaa muiden tanssia ja itse vaan istua tai seistä vieressä. Ei, tuollaisissa kohdissa on vähintäänkin luontevaa tanssia itse muiden edessä. Ikään kuin näyttää mallia, että ei tämä nyt ole niin vakavaa, kaikki hulluimmatkin muuvit vaan peliin jos siltä tuntuu.

Vaikka periaatteeni on, että julkisesti en tanssi, on tämäkin asia ihan eri joogatunnilla tai joogan yhteydessä ylipäänsä. Minulla ei ole mitään ongelmaa tanssia, päinvastoin, se tuntuu oikein mukavalta. Opettajakoulutuksessakin minä taisin olla ensimmäisenä pistämässä nupit kaakkoon ja jalalla koreasti, kun odottelimme opettajaa. Kaikkea se jooga ihmisellä teettää. Toisaalta on ihan tosi hienoa, että minullakin on edes yksi tilanne tai paikka, jossa voin tanssia.

Opettajia ja opettamista

Eilen yhteisessä aamusadhanassa tuli taas mieleen, kuinka mahtavaa kundaliinijooga on. Jotenkin kundaliinijoogaan on niin tottunut, ja siitä on tullut kiinteä osa arkista elämää, että riemu sen pelkästä olemassaolosta ei ole tullut kovasti mieleen. Toki olen iloinnut siitä, että saan opettaa, asanoista, kriyoista ja meditaatioista, mutta en niinkään ”vain pelkästä” kundaliinijoogasta.

Ilo oli myös olla sadhanassa, jossa oli niin paljon joogaajia kuin eilen. Etenkin joogaopettajia oli poikkeuksellisen paljon paikalla, sillä meillä oli paikallisten kundaliinijoogaopettajien tapaaminen aamiaisen merkeissä sadhanan jälkeen. Olin kutsunut kollegat meille, ja tosi ilahduttavan moni pääsi tulemaan. Toki aina on joku tai joitakin, joille ei sovi. Mutta sille ei voi mitään.

Meidän kundaliinijoogaopettajien joukko kasvaa koko ajan, ja hyvä niin. Kysyntää tuntuu olevan, vähän väliä kaivataan joko vakiopettajaa tai ainakin sijaista sinne sun tänne. Kaikki eivät voi tai halua opettaa koko ajan, elämäntilanteestaan tai muista syistä johtuen, tai opettavat vain muutaman tunnin viikossa päivätyönsä ohessa, niin kuin minä. Joten lisää opettajia mahtuu joukkoomme; minullakin on mielessä monta paikkaa joihin kundaliinijoogaa voisi tarjota, mutta itse en koe ehtiväni tehdä sitä, ainakaan juuri nyt.

Kun itse olin kundaliinijoogaopettajakoulutuksessa, oletin, että minulle ei välttämättä riitä juurikaan tunteja, ja ajattelin että on hyvä jos saan 1–2 viikkotuntia. Mutta joogalle on niin paljon kysyntää ja nostetta, ja se elää jonkinlaista kukoistuskauttaan, että tunteja olisi paljon enemmän tarjolla kuin olisin voinut kuvitella. Nyt on vain itsestä kiinni se, kuinka paljon olen valmis joogatunteja pitämään.

Tällä hetkellä minulla ei ole kuin yksi ainoa vakituinen viikkotunti, mutta esimerkiksi ensi viikolla tuuraan kollegaa niin että minulla on yhteensä viisi tuntia, ja seuraavalla viikolla kolme. Jotenkin ajattelen, että koska olen opettajakoulutuksen käynyt ja opettajille on kysyntää, minulla on vähän kuin velvollisuus myös opettaa edes jonkin verran. Olen saanut kundaliinijoogalta niin paljon, että nyt on minun vuoroni levittää kundaliinijoogan perinnettä eteenpäin. Enkä nyt tarkoita että opettaminen olisi jotenkin vastenmielistä, ei missään nimessä, päinvastoin. Mutta kyllä joogatuntien ohjaaminen tarkoittaa pientä tai välillä isompaakin säätämistä kalenterin kanssa, kun kuitenkin minulla on myös päivätyöni. Tosin onneksi hyvin joustava päivätyö, mutta kuitenkin.

Joogaten vappuun

Minulla oli tänään ihan normaalisti se ainoa vakituinen kundaliinijoogatunnin ohjaaminen, joka minulla aina tiistaisin on. Vappuaatosta huolimatta. Ja tulihan sinne jokunen joogaajakin, ehkä puolet siitä mitä tunnilla on viime aikoina noin muuten käynyt väkeä. Tunti tuntui olevan ohi yhdessä hujauksessa, mihin varmastikin vaikutti se, että ennen joogatuntia samassa tilassa oli toinen tunti. Yleensä meitä ennen ei salissa ole mitään aktiviteetteja, joten saavumme saliin pikkuhiljaa, yksi kerrallaan. Minä istun mielelläni salissa jo hyvissä ajoin, kuulostelen tunnelmaa ja energioita, ja mietin että millaisilla lämmittelyharjoituksilla olisi hyvä aloittaa.

Tänään teimme reippaita lämmittelyliikkeitä ja sen jälkeen kriyan, joka on meditaatio. Kundaliinijoogassa kriya voi tarkoittaa joko fyysistä harjoitussarjaa tai meditaatiota. Tarkoittipa kriya kumpaa vaan, se voi koostua yhdestä tai useammasta liikkeestä. Sana kriya tarkoittaakin toimintaa. Miksi joidenkin meditaatioiden nimi sitten on meditaatio, ja joidenkin kriya. Ei mitään hajua. Enkä tiedä millä perusteella jokin kriya on harjoitussarja, ja jokin toinen on meditaatio. Todennäköisesti niillä on jokin ero, mutta minulle ei ole valjennut että mikä.

Joogatunnin jälkeen oli kiire kotiin. Tai ainakin hoppu pois kaupungilta, siellä alkoi olla jo sellaista menoa ja meininkiä että parempi poistua. Tulla tänne kotiin siipan kokkausten äärelle. Kotimatkalla mietin, että olisi minulla ollut pullo alkoholitonta kuohujuomaa, mutta se ei ole jääkaapissa. Eli jää tänä vappuna juomatta. Pitäisiköhän se yrittää muistaa laittaa kylmään ennen juhannusta?

Oikein mukavaa vappua kaikille!

Miten jooga sujuu tänään

Mitä enemmän käyn kundaliinijoogatunneilla ja aamusadhanoissa, sitä paremmin huomaan että fyysinen kuntoni ei ole ihan paras mahdollinen. Ei niin että se varsinaisesti mitään haittaisi, ei suinkaan, mutta niin vaan on. Heikoin kohta kehossani on alaselkä ja vatsa. Selän jäykkyys hankaloittaa joitakin asanoita, eikä vatsalihaksissa ole tarpeeksi voimaa kannatella jalkoja esimerkiksi venytysasanassa. Tämä nyt ei sikäli ole mitään uutta, että nuo kehon kohdat ovat suurin piirtein aina olleet se heikko lenkki. Se on kehoni ominaisuus, jonka kanssa elän. Sen sijaan ylävartalo on suhteellisen vahva ja kestävä, on aina ollut. Jaksan kannatella käsiä eri asennoissa, jos vaikka jalkojen kannattelu onkin vaikeaa.

Se, mikä tuntuu helpolta ja vaivattomalta on meditoiminen. Ja hengitysharjoitukset. Meditoimisen ymmärrän hyvin, olen sitä kovasti harjoittanut varmaankin viimeisen vuoden ajan. Ryhmässä meditoiminen on usein paljon helpompaa ja vaivattomampaa kuin yksin, mutta nykyisin tuntuu että humpsahdan nopeasti syvää meditaatioon ihan yksinkin, aamuharjoituksessani.

Hengitysharjoituksia en ole mielestäni tehnyt mitenkään erityisen paljon, mutta silti huomaan jonkinlaista muutosta niidenkin tekemisessä. En hauko henkeä entiseen malliin, vaan saan hidastettua hengitystäni ihan kunnolla. Ja pystyn pysäyttämään hengityksen paljon pidemmäksi ajaksi kuin ennen. Ikään kuin ne tukehtumisen tunteet, jotka ennen ovat hitaasti hengittämistä haitanneet, olisivat väistymässä. Tuskin vieläkään onnistuu yhden minuutin hengitys, eli 20 sekunnin sisäänhengitys, 20 sekunnin hengityksen pysäytys ja 20 sekunnin uloshengitys. En tiedä, en ole kokeillut, mutta luulen että nyt voisin alkaa harjoitella yhden minuutin hengitystä päätymättä haukkomaan ilmaa keuhkoihini kun tuntuu että tukehdun.

Se pitää vielä sanoa, että en ole erityisen huolissani jos jokin joogan osa-alue ei oikein suju entiseen malliin tai ylipäätään. Eikä jonkin osa-alueen kohentuminen kauheasti riemastuta; mukavaahan se on, mutta ei mitenkään erityisen tärkeää. Sen sijaan yritän, ja ainakin välillä onnistunkin suhtautumaan näihin havaintoihin neutraalisti. Totean, että tämä on tilanne juuri tällä hetkellä. Joskus toiste tilanne on sitten toinen, eikä se ole tätä parempi tai huonompi, vaan erilainen.

Hyvät kiksit

Jotenkin nämä keskiviikon keittopäivät inspiroivat ruokapostauksiin.

Juttu meni näin: olin eilen työpaikan keittiössä lopettelemassa lounastani kun yksi kollega tuli syömään omia eväitään. Hän laittoi mikroon niin mielenkiintoisen näköistä sörsseliä, että oli pakko kysyä. Ja muutenkin, väijyn usein kollegoiden eväiden koostumusta, sillä niistä voi saada hyviä inspiraatioita oman ruokalistan monipuolistamiseksi. Kollega vastasi, että kyseessä oli kikhernekeitto. Sellaisesta en ollut koskaan kuullutkaan (kaikki muut ovat taas, vai?) joten kysyin valmistusohjetta. Kollega kertoi samalla kun lämmitteli ruokaansa. Viimein hän istui pöytään, otti lusikan käteensä ja alkoi syödä. Sitten hän räjähti nauruun. Hän luuli ottaneensa evääksi kikhernekeittoa, mutta olikin ottanut kalkkunaa punaviinikastikkeessa.

Netistä vielä tarkistelin millaisia ohjeita sinne oli kirjoitettu. Lopulta päädyin ruuanvalmistukseen tämän, Chocochilin marokkolaisen kikhernekeiton ohjeen mukaan. Tosi hyvää! Ja käy myös vegaaneille. Tuoretta sitruunaa ei ollut, joten turautin sitruunamehua pullosta vähän liikaa, se virhe pitää korjata ensi kerralla. Ja tomaattipyreen korvasin krouvisti ketsupilla, ei tämä kotikokkaus niin nuukaa ole.