Minulla on tällä viikolla kaksi
jonkin sortin esiintymistä, joissa pitää puhua toisille ihmisille tietystä
aiheesta. Ensimmäinen oli tänään. Tuttu aihe josta puhuin, kuulijoita alle
sata. Eniten hermostutti se, että minua ei juurikaan hermostuttanut etukäteen.
Yleensä saan aikamoisen adrenaliinipiikin viimeistään siinä vaiheessa kun
aloitan, mutta nyt sekin jäi uupumaan.
Olen aivan varma siitä, että kundaliinijoogaopettajana
toimiminen on saanut minut jollakin tavalla tottumaan ihmisten edessä
olemiseen. Vaikka joogatunnilla ihmiset ovat silmät kiinni, ja tuollaisessa
puhumistilaisuudessa olen kaikkien katseen kohteena. Silti minun näköjään
nykyisin paljon helpompaa olla keskipisteenä ja kapellimestarina, joka määrää
tapahtuman kulun. Hitsi, oli oikeasti hienoa olla pälättämässä ihmisille niin
rentona ja hermostumatta.
Sitten kävi niin kuin minulle aina
käy, eli se mitä olen valmistautunut puhumaan, loppuu. Ja silti aikaa on yllin
kyllin. Tällä kertaa onnistuin heittämään lonkalta muutaman jutun, ja sitten
vielä sain ihmiset keskustelemaan keskenään.
Johtopäätös: kaikki sosiaaliset
jännittäjät, alkakaa harrastaa kundaliinijoogaa, opiskelkaa kundaliinijoogaopettajiksi
ja alkakaa pitää tunteja.
2 kommenttia:
Tuo onkin varmasti mukava kokemus kun ei jännitä yhtään vaikka puhuu suurelle yleisölle.
Nuorena olin kova jännittämään, mutta iän myötä ei enää mene lukkoon helposti.
Kyllä, se oli kivaa. Nuorempana minä en olisi voinut kuvitellakaan puhuvani tuollaiselle yleisölle, siitä ei olisi kertakaikkiaan vaan tullut mitään.
Ja itse asiassa loppukesästä pidin pienen puheenvuoron satapäiselle yleisölle aiheesta, josta en ole ollenkaan tottunut puhumaan. Muuten meni ihan kohtuullisesti, mutta seisominen oli vaikeaa kun polvet löivät loukkua :) Eli ei tämä vielä mikään pysyvä olotila ole, mutta mukava näin edes hetkittäin.
Lähetä kommentti