torstai 28. marraskuuta 2013

Aamuharjoituksen yksinkertaisuus



”Keep it simple” oli yksi kundaliinimestari Yogi Bhajanin ohjeista. Eli pidetään homma yksinkertaisena eikä lähdetä monimutkaistamaan liikoja. Ihan tosi hyvä ohje kaikille kundaliinijoogeille.

Ohje on hyvä myös niille, jotka eivät vielä ole alkaneet tehdä omaa aamuharjoitustaan Amrit Velan eli aamun nektarihetken aikaan. Se aika on klo 4–7 aina paikallista aikaa, niin on sovittu. Tässäkin pätee sama ohje, keep it simple, sillä varsinaisesti Amrit Vela liittyy auringon nousuun ja siksi sen pitäisi muuttaa paikkaansa vuodenaikojen ja kesäaikaan siirtymisen mukaan. Mutta jos niin tekisimme, olisi aamuharjoituksen aika perin kummallinen kesäkuukausina, ja talvella sitä ei pohjoisessa tarvitsisi tehdä ollenkaan.

Ja se aamuharjoitus voi myös olla hyvin yksinkertainen. Sen ei todellakaan tarvitse olla kahden ja puolen tunnin mittainen täysi sadhana, vaikka toki sekin käy. Oleellista on, että teet jotain, jonkin harjoituksen. Yksinkertaisimmillaan se voi mennä vaikka niin, että heräät vaikka viideltä, nouset vuoteessa istumaan ja teet esimerkiksi jonkin muutaman minuutin mittaisen hengitysharjoituksen. Ja sitten kellahdat takaisin peiton alle nukkumaan. Jos samassa vuoteessa nukkuu muita, kannattaa ehkä varoittaa heitä etukäteen. Muuten joku voi luulla, että olet tukehtumaisillasi, tai jotain.

Minun ensimmäinen aamuharjoitus oli sellainen, että siirryin vuoteesta olohuoneen lattialle. Siinä digiboksin kellosta aikaa katsoen tein minuutin tulihengitystä venytysasanassa. Sitten tepsuttelin takaisin vällyjen alle nukkumaan. Homma hoidettu. I kept it very simple, didn’t I.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos innostavasta blogistasi! Olen tätä hiljaisena lueskellut jo jonkun tovin ja päätin vihdoin jotain kommentoidakin. :)
Itsekin olen kundaliinijoogaa muutamia vuosia säännöllisen epäsäännöllisesti harjoittanut ja nyt mietinnässä olisi ensi vuonna Tampereella alkava opettajakoulutus. Sitä miettii, olisiko vielä valmis sellaiseen, vai jättääkö tuonnemmaksi...
Oliko opettajakoulutukseen osallistuminen sinulle helppo päätös?

Jagdev Kaur kirjoitti...

Hei Anonyymi, ja kiitos että luet. Ja kommentoit.

Opettajakoulutus oli melko helppo päätös. Kaikki osui jollakin tavalla ihan tosi hyvin kohdalleen. Olin jo vuosia miettinyt, että kun pitkä ja vaativa projekti päivätyössäni kääntyy kohti päätöstään, hakeudun opettajakoulutukseen. Pitkään luulin, että menen hathajoogaopekoulutukseen, mutta ajatus muuttui kun hurahdin kundaliinijoogaan. Ja ehdin sitä tehdä pari vuotta ennen kuin koulutus tuli ajankohtaiseksi. Siinä vaiheessa oli hirveä hinku oppia lisää, ja tuntui että pelkkä tunneilla käyminen ei enää vaan riitä. Hyvin helposti selvisi myös se, että en halua Helsingin koulutukseen. Yhdysvaltoihin minulla ei ollut mitään mahdollisuutta lähteä. Mutta kuinka ollakaan, Turussa alkoi koulutus, kuin tilauksesta. Sinne siis. Ja vaikka turhauduin koulutuksessa moneen kertaan, oli minulle ihan selvää, että se oli juuri se paikka, jossa minun pitikin olla.

Jos miettiminen ei tunnu tuottavan tulosta, käytä intuitiotasi. Näetkö itsesi siellä koulutuksessa? Kutsuuko se sinua? Tuntuuko se hyvältä ja oikealta vaihtoehdolta? Vai tökkääkö se? Vastustaa? Päätöksenteko intuitiota seuraten on oikeastaan aika helppoa, ja silloin ei voi milloinkaan vikaan.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kun jaoit omat kokemuksesi.

Niin, lienee paras lakata miettimästä ja kuunnella sisintään. Vähitellen se tästä selkiytyy. Pientä johdatusta on kyllä ollut havaittavissa.
Liika pohdiskelu totisesti saa mielen vain aivan sykkyrälle ja ääni päässä alkaa laukomaan jos jonkinlaisia kaikkea muuta kuin kannustavia "totuuksia".

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin haluan tähän kiitokseni lisätä blogin kirjoittajalle, koska olen tätä alusta asti lukenut. Minä myös harrastan säännöllisen epäsäännöllisesti kundaliinijoogaa. Suunnittelen oman meditaation aloittamista 40 päivää ->
Kynnys on korkea, mutta pikkuhiljaa. Ihanan kannustavasti kirjoitit oman aamuharjoituksesi aloittamisesta. Juuri noin <3
Ja kiitos myös kysymyksestä sekä vastauksesta ope-koulutuksesta. Minä myös huomasin, että se todella järjestetään Tampereella. Mutta sitä en tiedä onko mun vuoroni vielä.

Jagdev Kaur kirjoitti...

Hei toinenkin Anonyymi, ja kiitos sinullekin (jos minä saisin valita, niin kaikki anonyymit käyttäisivät vaikka nimikirjaimiaan tai nimimerkkejä kun kommentoivat. Mutta minä en saa valita :D Pääasia että kommentoitte, se on aina kivaa)

Ymmärrän kyllä, että 40 päivän meditaatio tai mikä tahansa tuntuu vaikealta aloittaa. Mutta siihen se vaikeus päättyykin. Kun päätät aloittaa, ja aloitat, niin sen jälkeen kaikki onkin paljon helpompaa. Sitten sen vaan tekee minkä on päättänyt tehdä. Ei tarvitse miettiä tai pähkäillä enää.

Ja ihan sama pätee opettajakoulutuksen suhteen. Jos sinne päättää mennä, muuttuu asia ihan selväksi. Tunnen monta ihmistä, joiden raha-asiatkin ovat alkaneet järjestyä mitä yllättävimmillä tavoilla, kun he vaan ovat päättäneet mennä koulutukseen. Niin Universumi toimii.