perjantai 28. helmikuuta 2014

Perjantain peruutus



Alkuperäisen suunnitelman mukaan minun piti olla juurikin tällä hetkellä aloittelemassa kundaliinijoogatunnin ohjaamista. Sen tunnin, jota aina silloin tällöin, eli epäsäännöllisesti ohjaan. Mutta niin vain kävi, ettei tunnille ilmoittautunut tarpeeksi ihmisiä, vaan se peruttiin. Liekö jotakin tekemistä ihmisten talvilomien kanssa.

Minua ei peruutus haittaa, sillä päivä on ollut täysi ilman tuntiakin. Olin päivällä kokouksessa, johon minut kutsuttiin antamaan asiantuntijalausuntoni. Ja asiantuntijana esiintyminen on aika raskasta puuhaa. Tai no, ehkä ei se, mutta kokoukseen matkustaminen ja uusien ihmisten tapaaminen, kaikki sellainen.

Vielä kun joku ottaisi minut töihin, ettei tarvitsisi olla työtön asiantuntija.

Ei kommentteja: