Ei paljon päivitettävää

 Hiljaista ja pienimuotoista on elämä. Ei mitään suuria mullistuksia tai näyttäviä liikkeitä. Ensi viikolla ja sitä seuraavalla viikolla pitää matkustaa pariksi päiväksi työpaikalle, eli siinä kohtaa tulee maiseman vaihdoksia, mutta eipä muuta.

Joogatunnit jatkuvat etänä. Tunneille osallistuva porukka on pieni, neljä henkeä, mutta sitäkin uskollisempaa. He ovat mukana joka viikko. Ja se pitää kyllä sanoa, että tällainen laiskistunut joogaopettaja saa ponnistella välillä ihan tosissaan, kun etätunneilla kameran edessä harjoitukset pitää tehdä itsekin. Hitsiläinen. Mutta hyvää se vaan tekee.

Olen ollut jo useita vuosia kansallisen kundaliinijoogayhdistyksen sihteeri, ja viime vuonna myös varapuheenjohtaja, kun ketään muuta ei siihen hommaan saatu. Nyt on kuitenkin aika luopua sihteerin tehtävästä. Jatkan edelleen varapuheenjohtajana, mutta se saa nyt riittää. Yhdistys kaipaa kovasti uusia, aktiivisia jäseniä, mutta niitä ei näytä olevan kovin runsain mitoin tarjolla. Jos kiinnostaa, tervetuloa mukaan!

Kun elämää eletään etänä

Kaksi kertaa ole ehtinyt tähän mennessä ohjaamaan joogatunnin etänä. Ei ole erityisen hankalaa, vaikka ei se sama asia ole kuin lähitunti. Silti sanoisin, että kyllä siinä tunnelmaan pääsee, vaikka tunnelma ei ole sama kuin lähitunnilla. Selvästikään kaikki ryhmän ihmiset eivät halua edes yrittää osallistua etätunnille, heitä ei ole näkynyt. Ymmärrän kylä, että ihmisillä voi olla erilaisia tilanteita. Voi olla, että kotona ei ole rauhallista paikkaa tai mitään välineitä joogaamiseen. Tai ei vaan kiinnosta. Harmillista silti, mutta enpä minä sille mitään voi.

Uusi, tämän vuoden alussa aloittamani työ on tähän mennessä tapahtunut kokonaan etänä. Näillä näkymin joudun muutaman kerran matkustamaan paikan päälle tänä talvena. Tai katsotaan nyt, kukaanhan ei tiedä vielä miten tilanteet muuttuvat. Joka tapauksessa huomaan, että uusi työ ja uusi työpaikka kaipaisivat vähän sosiaalista kanssakäymistä. Varmasti teen kaikki oikein ja hyvin ja kunnolla, mutta kaipaan että joku sanoisi sen. Kaipaan sellaista ”hyvin menee, jatka samaan malliin” -palautetta. Nyt sitä ei ole.

Uuden työn aloittaminen oli kyllä aikamoinen puristus. Jouduin tekemään niin paljon edellisen vuoden puolella, sillä kaikki alkoi nopeasti ja täydellä höyryllä. Tai siis niin, että hyppäsin liikkuvaan junaan. Tästä se vauhti sitten pikkuhiljaa hidastuu. Stressioireita alkoi kertyä, mutta nyt niitä pääsee jo vähän purkamaan. Onneksi. Joka tapauksessa tässä uudessa työpaikassa on monta hyvää puolta. Huonoja puolia en ole huomannut kuin yhden, ja se on sijainti kaukana omasta asuinpaikastani. Se on kyllä aika oleellinen asia, mutta juuri nyt, etätyön aikaan, se on toisaalta myös etu.

Jooganopetus siirtyy etämalliin

Onpa hyvä, että osallistuin viime keväänä joogatunneille verkossa ja sain siitä kokemusta. Nyt nimittäin kävi niin, että oma joogaryhmäni siirtyy määräämättömäksi ajaksi eli toistaiseksi verkkoon. Aloitus vähän myöhästyy minusta riippumattomista syistä – opisto ei ole ehtinyt toimittaa minulle zoomin tunnuksia yms. oleellisia juttuja, mutta uskoisin, että selvitään vain viikon myöhästymisellä. Mikä tarkoittaa, että joogaamme keväällä viikon pidempään kuin oli tarkoitus.

En vielä yhtään tiedä, mitä mieltä olen joogatuntien pitämisestä striimattuna. Päivätyö on verkossa isolta osin, eli siinä mielessä se on jo hyvin tuttua. Mutta jooga. Katsotaan. Yksi asia on se, että lähiopetuksessa, ryhmän edessä en tee kriyaa itse, mutta kameran edessä taitaa olla paras tehdä se. Tuleepahan joogattua itsekin sitten, ei varmaankaan tee ollenkaan pahaa tälle joulun lomailleelle keholle.

Sitä en nyt sitten yhtään tiedä, onko minun omassa läppärissä tarpeeksi hyvä kamera, että kurssilaiset näkevät jotakin muutakin kuin suttuista puuroa. Jos ei, pitää miettiä muita ratkaisuja. Esimerkiksi kännykässähän on tosi hyvä kamera. Ja hyvä mikrofoni meille ostettiin jo keväällä, eli äänen pitäisi kuulua hyvin.

Näillä siis mennään. Katsotaan mitä tästä tulee. Kaikki otetaan vastaan.

Uusi vuosi aluillaan

Hengissä ollaan ja terveenä edelleen. Joulu ja vuodenvaihde ovat taas onnellisesti takanapäin, ja mitä luultavimmin vietetty turvallisesti. Jouluna tosin matkustimme Ahvenanmaalle, Maarianhaminaan, mutta kaikkia mahdollisia varotoimia noudattaen, vaikka julkisilla liikuimmekin. Kotiin jääminen olisi ollut kerrassaan huono idea, sillä luultavasti olisin tehnyt töitä koko joulun. ”Ihan vähän vaan, niin on sitten helpompi aloittaa uusi vuosi uudessa duunissa.” Maarianhaminassa ei niin voinut tehdä, kun jätti koneen ja kaikki muut välineet kotiin.

Meillä oli käytössä ihan hieno asunto Airbnb:n kautta. Se olikin suurin piirtein ainoa vaihtoehto, sillä hotellit olivat Maarianhaminassa kiinni. Yhtään edullisempi meidän asunto ei varmastikaan ollut, mutta oli siinä paljon hyviä puolia, kuten Netflix. Sitä tulikin katsottua ihan riittävästi, muun muassa useita jouluelokuvia.

Uusi vuosi oltiin perinteisesti kotona, enkä taaskaan edes yrittänyt valvoa puolille öin, vaan menin peiton alle heti yhdeksältä. Join sentään pienen pullon alkoholitonta kuohuviiniä sitä ennen, eli jotain juhlallista oli ohjelmassa.

Tämän vuoden työstä uudessa työpaikassa, 5–6 tunnin junamatkan päässä on selvinnyt sen verran, että ihan niin paljon ei tarvitse matkustaa paikan päälle kuin aluksi sanottiin. Ohjeet ja suositukset ovat muuttuneet, ja asioita siirretty etänä verkkoon. Hyvä niin, vaikka samalla jääkin tutustumatta uuteen työyhteisöön ja kaikkeen. Ennen joulua kävin sentään hakemassa uuden työkoneen ja puhelimen – mihin meni aikaa puolitoista vuorokautta. Joka tapauksessa olen tosi onnellinen tästä uudesta työstä. Vanhassa työpaikassa alkoi koko touhu olla niin kertakaikkisen järjetöntä, että helpottaa päästä sieltä pois. Vaikka sitten palaisinkin vuoden jälkeen, sitähän ei kukaan tiedä.

Tässä päällimmäisiä kuulumisia. Koska tämä on joogablogi, kirjoitan toki joogastakin jotain, mutta en tällä kertaa.

Hyviä asioita

Eilen olin elämäni ensimmäisissä etäpikkujouluissa. Oli kundaliinijoogayhdistyksen pikkujoulut, ja piipahdin paikalla. Osaotto oli melko vaatimatonta ja tunnelma – no, ihan ei katto revennyt riemusta. Olisi ollut mukavaa nauraa yhdessä, mutta siihen asti ei päästy ennen kuin lähdin. Yhdessä nauraminen on tärkeää, ja ainakin minun elämässäni se on vähentynyt ihan huomattavasti etätöiden takia. Kaipaan sitä.

Noin muuten elämässä tapahtuu hyviä asioita. On suunnitelmia ja yhteistyökuvioita ihan uusiin suuntiin. Nekin ovat tärkeitä, ja itse asiassa jo se, että minua pyydetään mukaan, on ihan mahtavaa ja tuntuu hyvältä. Tietenkin mahtavaa olisi, jos suunnitelmat kävisivät toteen, mutta se ei ole yksin meistä suunnittelijoista kiinni. Tulevaisuus alkaa näyttää taas valoisammalta, koska suunnitelmien myötä on myös toivoa. Toivokin on tärkeää.

Joogakalenterin päivitys ja hajanaisia ajatuksia

 Eilen meillä oli syksyn viimeinen joogatunti. Hyvään aikaan olikin, sillä huomenna astuu voimaan taas uudet koronamääräykset, ja koko paikka suljetaan eikä lähitunteja saa pitää. Mutta mepä ehdittiin juuri ja juuri. Eilen tuli myös ilmoitusluonteinen viesti siitä, että meidän kundaliinijoogakurssi joogaopistolla elokuussa on peruttu. Ovat joutuneet järjestelemään kalenterin uusiksi, eikä kalenteriin jo kertaalleen laitettu kundaliinijoogakurssi sitten enää mahdukaan sinne. Mutta ei sekään haittaa.

Jotain äärettömän jännittävää tässä ajassa on, enkä nyt tarkoita pelkästään viruksen kulkua. Eilen yritin jotenkin saada kiinni sellaisesta havainnosta, kuinka ihmiset ottavat yhteyttä joko ennestään tuttuihin tai ihan tuntemattomiinkin ihmisiin, ja solmivat yhteyksiä. Kukaan ei tunnu pahastuvan siitä, päinvastoin. Toki sitä on ennenkin tapahtunut, mutta oman kokemukseni mukaan se on nyt lisääntynyt ja helpottunut ihan huomattavasti. Saan sähköpostia ja puheluja ihan yllättäviltä tahoilta. Samaten olen lähetellyt aika erikoisia yhteydenottoja ja saanut vain ilahtuneita vastauksia niihin.

Jotenkin ehkä surullisimmalta vaikuttavat ne joogit ja muut vaihtoehtoihmiset, jotka kieltävät koko viruksen olemassaolon tai pitävät sitä ihan tavallisena kausi-influenssana, korkeintaan. Sosiaalisen median perusteella heitä on yllättävän paljon, ja he ovat kovaäänisiä. Hämmästyttää heidän kyvyttömyytensä ottaa vastaan ja sopeutua siihen, mitä juuri nyt on. Mitä vastaan he oikein taistelevat?

Lopetuksia ja aloitus

Sain tänään viimeisteltyä kundaliinijoogaopettajien opettajamanuaalin viimeiset käännökset. Se taitaa nyt olla valmis minun osaltani. Työtä toki jatkavat muut. Tekstikirjan vaiheesta en nyt juuri tiedä, että tuleeko siitä minulle vielä jotakin käännettävää. Kyse on siis uudesta versiosta, josta Yogi Bhajan on deletoitu.

 Ylihuomenna loppuu tämän syksyn osalta joogaryhmä, jota olen opettanut. Ryhmä on ollut pieni, ihan jo koronankin takia, ja välillä olosuhteet ovat olleet hankalat. Etenkin silloin, kun ohje on ollut joogata maski päässä. Mutta siitäkin on selvitty, ja aina on löytynyt sopiva harjoitus. Koronasta johtuen tänä syksynä on mantrattu äärimmäisen vähän, ja kaikki harjoitukset on pitänyt valita erityisellä huolella. Katsotaan mitä tapahtuu keväällä, ryhmän olisi tarkoitus jatkaa.

Mietin kovasti, mikä on joogan merkitys minulle tänä aikana. Se on muuttunut aiemmasta, enää jooga ei täytä elämääni niin kuin ennen. Niin on varmasti hyvä. Ehkä tätä asiaa pitää ruotia kokonaisen postauksen verran joskus tulevaisuudessa.

Koskakohan tämä blogi mahtaa loppua? 

Iloinen ja jännittävä uutinen on se, että olen saanut työpaikan ensi vuodeksi toiselta puolelta Suomea. Koronatilanteesta riippuu, onko ensi vuosi reissaamista sinne ja takaisin vai samaa kotisohvalla istumista, jota olen treenannut maaliskuusta lähtien. Katsotaan, oli se sitten kumpaa vaan, tai jotakin muuta, otan vastaan kiitollisena. Molemmissa on hyvät puolensa. Onneksi minun ei tarvitse valita.