Kymmenen kehoa: säteilevä keho

Kymmenes ja siis järjestyksessään viimeinen ihmisen kehoista on säteilevä keho. Se on keho, joka antaa meille meidän henkisyyden ja säteilyn, sekä rohkeuden ja sitkeyden jatkaa eteenpäin vastoinkäymisistä tai esteistä huolimatta. Säteilevään kehoon myös paikantuu ”kaikki tai ei mitään” –elämänasenne, joka auttaa meitä sitoutumaan ja tekemään kaiken mitä teemme 110 prosenttisesti. ”Kaikki tai ei mitään” ei tässä yhteydessä tarkoita joustamattomuutta vaan pikemminkin omistautumista. Kaikkea ei tarvitse saada heti, sillä meillä on koko elämä aikaa odottaa. Ellei pidempäänkin. Ehkä ”kaikki tai ei mitään” –asenteen vastakohta voisi olla tuuliviiri, joka haluaa yhtenä päivänä yhtä asiaa ja kulkee sitä kohti. Seuraavana päivänä mieli on muuttunut, samoin suunta.

Säteilevää kehoa vahvistavia asioita on ensinnäkin sitoutuminen. Sitoutuminen mihin, sitä ei sanota, eikä kai sillä ole merkitystä, vaan sitoutuminen itsessään on tärkeää. Se voi olla vaikka sitoutumista käydä joogatunneilla vaikka ei välillä yhtään huvittaisi. Tai sitoutumista tehdä oma 10 minuutin joogaharjoitus joka aamu. Sitoutumista olla puhumatta toisista ihmisistä pahaa. Tai mitä vaan.

Toinen säteilevää kehoa vahvistava asia on jättää hiukset leikkaamatta. Toisin sanoen antaa hiusten kasvaa niiden luonnolliseen mittaansa, niin pitkiksi kuin ne kasvavat. Myös hiusten kampaaminen puisella kammalla tai harjaaminen luonnonkuituisella harjalla vahvistaa säteilevää kehoa. Kuulostaa aika yksinkertaiselta, eikö vaan. Juuri se on minusta yksi kundaliinijoogan hauskoja puolia: kaiken monimutkaisuuden ja aivojumpan keskellä jotkin asiat ovat ällistyttävän yksinkertaisia. Niin yksinkertaisia, että alkaa ihmetellä onko tähän nyt jotakin haudattuna. Ei ole.

En ole ihan varma erotanko toisistaan hyvin auran, sädekehän ja säteilevän kehon. Minusta nämä kolme kehoa muistuttavat toisiaan kovasti, vaikka periaatteessa ymmärrän niiden erot. Mutta käytännössä – en tiedä.

Muistan joskus vihaisena teininä kun matkustin bussilla kotikylältäni kaupunkiin, enkä halunnut että kukaan tulee viereeni istumaan. Tein testin. Aloin säteillä tai erittää tai huokua jotakin, ehkä vihamielisyyttä, kaikkia bussiin tulevia kohtaan. Kukaan ei tullut viereeni istumaan, ihmiset seisoivat mieluummin käytävällä. Pidin testiäni onnistuneena, mutta täytyy sanoa, että olin aivan poikki puolen tunnin bussimatkan jälkeen. Raskasta olla vihainen ja luotaantyöntävä!

Tämä tapaus tulee usein mieleeni kun mietin eri kehoja. Enkä edes tiedä, oliko testissäni kyse jonkin tai joidenkin kehojen tietoisesta käytöstä, vai jostakin ihan muusta. Nykyisin harrastan vähän erilaista lähestymistapaa kanssaihmisiin, ja toivon heidän kokevan minut helposti lähestyttäväksi ihmiseksi.