sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Bliss



Yritän tässä jotenkin saada aikaiseksi blogikirjoitusta työpajasta, johon eilen osallistuin. Työpajan teeman oli sisäisen onnen löytäminen, find your bliss. Mutta on jotenkin kamalan vaikea kirjoittaa mitään, kun sanat eivät vaan yksinkertaisesti riitä kuvaamaan kaikkia asioita. Jo suomen kielen sanat onni ja autuus, jotka sanakirjan mukaan ovat käännöksiä englannin kielen sanalle bliss, tuntuvat ontoilta. Vielä jos pitäisi kertoa mitä työpajassa tapahtui, niin vaikeaksi menee. No me meditoimme, halailimme ja hengittelimme työpajaa vetäneen Jagdeep Singhin opastuksella. Välillä juotiin teetä. Viisituntisen työpajan aluksi tehtiin peräti kaksi ihan perus jooga-asanaa: selkärangan joustot ja kissa-lehmä. Näennäisestä tapahtumien ja tekemisen köyhyydestä huolimatta työpaja oli ihan huikea. Sitä iloa, onnea ja autuutta alkoi löytyä, ja sisällä läikkyi sellaiset maljat, joiden olemassaolosta ei ollut aiemmin aavistustakaan.

Yksi erityinen ilon aihe oli se, että ystäväni Jiwan Shakti Kaur osallistui myös työpajaan. Hän kävi saman kundaliinijoogaopettajakoulutuksen kuin minä, enkä ole häntä koulutuksen lopputentin jälkeen nähnytkään. Oli ihanaa nähdä häntä pitkästä aikaa ja saada hänet kylään. Työpajassa hengitellä samaan tahtiin, vierekkäin istuen. Kotona kuunnella hänen nauruaan, ja katsella kuinka hän rullailee turbaaninsa. Toivottavasti hän tulee tänne taas oikein pian.

Eilisen työpajan jälkimainingit jatkuivat vielä tänään aamulla, kun kokoonnuimme pienemmällä porukalla yhteen yhdenlaiseen sadhanaan. Luimme japjin, ja hengittelimme lisää Jagdeepin opastuksella. Kuuntelimme hänen tarinoitaan, joimme teetä ja söimme sämpylöitä, juttelimme ja nauroimme. Aivan täydellinen alku tälle aurinkoiselle päivälle.

Ei kommentteja: