Aina välillä kundaliinijoogatunti –
ja kuvittelisin että tämä pätee muihinkin joogalajeihin – saa ihmisissä aikaan
hyvinkin näkyviä reaktioita. Monet itkevät tunnilla, varsinkin meditaation ja
lopuksi laulettavan Aurinkolaulun kohdalla. Sitä olen harrastanut itsekin
vuosikausien ajan; jostain syystä se kyynel vaan kohoaa helposti silmäkulmaan
joogan yhteydessä. Ja hyvä niin, mikäs sen turvallisempi ja parempi paikka
itkeä kuin joogatunti.
Sen sijaan naurunpyrskähdykset, jotka
nekin ovat ihan tavanomaisia reaktioita joogatunneilla, ovat ehkä vähän
harvinaisempia. No siis ainakin itselleni. On yksi liike, jossa kädet pyörivät
kuin siipiratasaluksen siipi, tai joku voisi kutsua sitä kissan uimiseksi,
joka alkaa aina minua vähän naurattaa. Mutta ei silti ole koskaan aiheuttanut
mitään naurunpyrskähdyksiä. Eli aika hillittyä on minun nauruni joogatunneilla,
paitsi kun harjoitussarjaan kuuluu osa, jossa nauretaan ihan kunnolla ääneen.
Kyllä, sellaisiakin harjoituksia on.
Tänään kun ohjasin tuntia, yksi
joogaajista sai ihan kunnollisen naurukohtauksen. Hän meni hetkeksi oikein salin
ulkopuolelle, jotta sai naurunsa lakkaamaan. Ja mikäpäs siinä, hauskaa jos
naurattaa, kunhan ei häiritse muita. Eikä hän häirinnyt. Tunti oli lopuillaan enkä
enää oikein ehtinyt luontevasti selittää, että jooga saa kaikkea tällaista
aikaan. Toivottavasti hän ei itse hämmentynyt omasta reaktiostaan. Ehkä otan
asian ohimennen puheeksi seuraavalla kerralla, jos se vielä tuntuu
tarpeelliselta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti