Olin eilen kiirastorstaina
tuuraamassa toista kundaliinijoogaopettajaa ja pitämässä hänen tuntinsa. Ihan
mukavaa on päästä sijaistamaan nyt, kun omia joogatunteja ei ole viikossa kuin
yksi. Ja niitä sijaistuksia tulee keväämmällä vielä enemmänkin. Ja
todennäköisesti kesälläkin.
Aika pienelle porukalle sain eilen
ohjata joogaa. Monet olivat ilmeisestikin siirtyneet suoraan pääsiäisen
viettoon ja jättivät tunnin väliin. Mutta eipä se haitannut, sitten tehtiin
vähemmällä väellä. Se vaan, että olin valinnut kohtalaisen raskaan
harjoitussarjan eiliseksi, ja sellaisen tekeminen on aina helpompaa jos ryhmässä
on enemmän kuin vaan muutama ihminen. Eilisellä tunnilla oli seitsemän joogaajaa,
ja se riitti hyvin. Joogaajista kaksi oli ensikertalaisia, ja heille sanoin
varmuuden vuoksi tunnin jälkeen, ettei harjoitussarjat aina ole noin raskaita,
etteivät pelästyisi heti ensimmäisestä yrityksestä. Olin kyllä havaitsevinani
heissä sen kipinän joka joihinkin kundaliinijoogasta syttyy jo heti
ensimmäisellä kerralla, että tätä on saatava lisää, tämä on kivaa. Niin se
koukuttaa ihmisiä.
Olisin tunnin jälkeen saanut
autokyydin kotiin, mutta kiitin ja kieltäydyin kohteliaasti. Mieluummin kävelin
20 minuutin matkan kotiin, sillä tunnin jäljiltä minulla olivat energiat
korkealla, posket leiskuivat punaisina ja tunne kuin lentoon lähtisin.
Sellaisessa olotilassa on hyvä maadoittaa itseään: vetää punaiset lenkkarit
jalkaan ja kävellä tukevasti maan pinnalla. Ilman iltakävelyä olisi ollut vaikea
rauhoittua nukkumaan ja saada unta, vaikka harjoitussarja jonka ohjasin, oli
nimenomaan harjoitussarja unettomuuden voittamiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti