Piti mennä sadhanaan tänä aamuna,
mutta enpä mennyt. Väsytti niin kovasti. Siipan vatsa aktivoitui yöllä, ja
vaikka asia ei minua varsinaisesti koskettanut, heräsin ja valvoin ihan jo
pelkästä myötätunnosta. Parin tunnin yöunilla en sitten jaksanut lähteä liikkeelle,
vaan tein aamuharjoituksen kotona ja painuin takaisin peiton alle nukkumaan.
Päivällä kävelimme siipan kanssa
kauppaan sateessa, kaikki sadevaatteet päällä. Siinä sitä alkoi jo olla,
kesäfiilistä. Minun oli ihan kertakaikkisen pakko ojitella pitkin matkaa, eli kaivaa
maastokenkien kärjillä lumen, loskan, hiekoitushiekan ja kuran läpi vesiväyliä.
Mitenkäs se vesi muuten valuu ojiin, sadevesiviemäreihin ja muihin oikeisiin
paikkoihin, jos kukaan ei tee sille reittejä. Yleensä olen liikkeellä kengillä,
jotka eivät pidä vettä, eikä silloin voi tehdä ojia. Tänään sen sijaan oli hyvä
päivä ojitukseen. Siippakaan ei hermostunut, vaan odotti ihan kärsivällisesti
touhujeni ajan. Eikä muistutellut, että minun pitäisi olla jo tässä iässä
aikuinen. Heti paluumatkalla pääsin näkemään työni tulokset, kun isot vesilätäköt
olivat jo melkein hävinneet. Mahtavaa.
Toinen iloinen asia oli kaupasta
löytynyt unkarilainen varhaiskaali. Meillä syödään joka päivä salaattia ruuan
kanssa, ja talvisin salaatin pohja on kotimaista keräkaalia. Mieluiten luomua. Se
on puoli-ilmaista, hyvin säilyvää, maukasta ja terveellistä syötävää. Tosin
tähän vuodenaikaan se alkaa olla jo aika puisevaa, mutta kaiken maailman
jäävuorisalaatit ja muut ovat niin huonoja ja kalliita, ettei meille niitä
osteta. Mielummin sitä puisevaakin kaalia. Mutta nam, kaupassa oli
varhaiskaalia, ja saatiin vuoden ensimmäinen salaatti tuoreesta kaalista. Ai
että, miten hyvää ja maukasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti