perjantai 5. huhtikuuta 2013

Universumin pyörteissä



Nyt on taas sellainen hetki elämässä, kun universumi tuntuu järjestävän kaikki minulle helpoksi ja valmiiksi. Tiedättehän, juuri sillä tavalla, että jokin sama asia tulee vastaan eri yhteyksissä ja vastaa kysymykseen, jonka olen ehtinyt esittää ääneen jollekulle, tai sitten olen vaan miettinyt sitä hiljaa mielessäni. Tai joskus se ei ole vielä ehtinyt edes kysymykseksi asti, kun siihen jo vastataan. Joku suosittelee juuri sitä kirjaa, jota tähän hetkeen tarvitsen, ja samaan aikaan sähköpostiin tupsahtaa alennuskirje verkkokirjakauppaan, ja niin edelleen. Pieniä asioita, mutta kun niitä kertyy, ne näyttävät osoittavan tietä eteenpäin ja auttavat ylämäissä.

Jotenkin vähäsanaista tällä hetkellä tämä blogin pitäminen. Ehkä päässä pyörii niin isot kelat, ettei ajatuksia tahdo saada kirjattua ylös. Toinen vaihtoehto on tietenkin se, että päässä ei liiku kerta kaikkiaan mitään, ja siksi on vaikea ilmaista itseään. Kallistun kyllä ensimmäisen vaihtoehdon puoleen. Oletettavasti tämäkin on vaan väliaikaista, ja kirjoitettavaa löytyy taas jossain vaiheessa enemmän. Se voi olla jo heti huomenna, kuka tietää.

Ei kommentteja: