keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Syksyn aikatauluja



Minulla on huomenna ylimääräinen joogatunti, jonka ohjaan. Kysyttiin, että tulisinko pitämään kundaliinijoogaa yhdelle ryhmälle, joka ei ole joogaa aiemmin kokeillut. Tai no, satun tietämään että porukassa on ainakin yksi ihan säännöllisesti kundaliinijoogatunneilla käyvä ihminen. Ilman muuta lupasin pitää tunnin. Joogan ilosanomaa on mukava levittää uusillekin kohteille. Joku heistä voi vaikka innostua enempikin, ei sitä koskaan tiedä.

Tässä syksyä suunnitellessa en ole erityisemmin ahnehtinut joogatunteja ohjattavaksi. Ja se oli varmastikin hyvä ratkaisu, sillä ylimääräisiä tunteja ja sijaistamista ilmaantuu koko ajan lisää. Jos olisin ihan alun perin ottanut paljon tunteja pidettäväkseni, saattaisin jo kohta joutua kieltäytymään sijaistamisista. Mutta vielä löytyy kalenterista tilaa, ja mielelläni autan kollegoita aina kun vaan voin.

Muuten elämä keskittyy nyt tiiviisti töihin. Siellä on menossa vielä pari viikkoa kestävä projekti, joka vaatii aikaa ja huomiota. Mutta sekin näyttää olevan ihan hyvällä mallilla, ja valmistunee ihan ajoissa ilman ilta- ja viikonloppuponnisteluja.

5 kommenttia:

vilukissi kirjoitti...

Eilen oli juttua Kotivinkki -lehdessä joogasta. Kun olen löytänyt blogisi, niin sen jälkeen olen alkanut huomioimaan joogasta olevia kirjoituksia ja kirjoja!

Jagdev Kaur kirjoitti...

Hyvä, täytyykin käydä lähikaupan lehtihyllyllä vakoilemassa :)

Sat Miter kirjoitti...

Tämä sitoutuminen on yksi niistä asioista, joita jaksan ihmetellä opettajissa. Miten joku voi sitoutua vaikka puoleksi vuodeksi olemaan läsnä aina tiettynä ajankohtana, tuli mitä tuli, ei mahdu minun päähäni...Itse olen esim 'huonona' talvena flunssassa vähän väliä. Toisena esimerkkinä, minulla on kissoja, ja kuinka ollakaan, aika usein käy niin, että ne kaikki tarvitsevat lääkinnällistä apua vuoronperään (ja minä myös vien ne aika herkästi tarkistutettavaksi, koska ne eivät puhu, vaan päinvastoin yrittävät piilottaa kaikki vaivansa), ja olen iltatolkulla vastaanotolla.
Tietysti aina joskus tunneilla on tuuraajiakin, mutta se johdonmukaisuus, millä nämä omatkin opettajani aina ilmestyvät paikalle...en voi kuin ihmetellä ja ihailla!

Jagdev Kaur kirjoitti...

Kyllähän se vähän näyttää siltä, että vakitunteja ottaa ne, joiden elämäntilanne sen sallii. Ja joiden perhe on valmis joustamaan ja viemään kissat ja lapset lääkäriin. Joogaopettajat sen sijaan ei juurikaan näytä sairastavan :)

Noin muuten oma kalenteri on aika helppo suunnitella niin, että minulla on aina tähän tiettyyn aikaan joogatunti, joten siihen ei voi ottaa muuta. Silloin kaikki muu joustaa. Tosin ihan aina se ei onnistu, yhdelle tiistaitunnilleni marraskuussa joudun hankkimaan sijaisen.

Sat Miter kirjoitti...

Aina vaan lisää syitä hankkiutua joogaopettajaksi :)