sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Adi shakti –riipus



Siitä taitaa olla jo monta kuukautta aikaa, kun yhdessä aamusadhanassa tuli mieleen sellainen ajatus, että minulla pitäisi olla adi shakti –riipus kaulassani. Aika kummallinen ajatus sikäli, että se tuli ihan puskista, mitään aiheeseen liittyvää ei ollut mielessä aiemmin käynyt. No, ei muuta kuin netti esiin, ja sieltä löytyikin aika kivoja. Mutta ei juuri sitä oikeaa, sitä jouduin etsimään pitkään. Lopulta se löytyi eBaysta.

Itse asiassa samalla kun etsin sopivaa riipusta, mietin että voinko sellaista hankkia ollenkaan. Adi shakti on kuitenkin samalla sikhien symboli. Minä sympatiseeraan kovasti sikhismiä, mutta en ole sikhi, eikä minusta sikhiä tässä elämässä tule. Niin kuin ei tule mitään muutakaan. Sympatiseeraan myös buddhalaisuutta, mutta ei minusta tule buddhalaistakaan. Eikä kristittyä, minut on aikanaan kastettu, mutta olen eronnut kirkosta enkä usko siihen enää liittyväni. Mutta mitä tekemistä yhdellä riipuksella kaiken tämän kanssa sitten on. Tulin siihen tulokseen, että kauhean vähän. Minä voin pitää kaulassani ristiä, adi shaktia tai ihan mitä vaan, jos se oikealta ja hyvältä tuntuu.

Tällaisen sitten hankin. Ei mitään pientä ja huomaamatonta, vaan ihan kunnollinen kuvio.


Sikhit kutsuvat adi shakti –symbolia khandaksi, ja toteavat, että jotkut käännynnäiset kutsuvat sitä adi shaktiksi. Khanda tarkoittaa sitä kaksiteräistä miekkaa, joka on symbolin keskellä. Se symboloi oikeamielisyyden kapeaa ja suoraa polkua, sekä sitä, että sen mitä teemme muille, me teemme samalla myös itsellemme. Symbolissa on myös ympyrä, chakra, joka symboloi äärettömyyttä, koska sillä ei ole alkua eikä loppua. Se kuvastaa ihmiskunnan olemuksen ykseyttä ja yhtenäisyyttä. Symbolin molemmilla sivuilla on kirpanit eli kaarevateräiset tikarit. Ne symboloivat polariteetteja, jotka on tasapainotettava kohti neutraalisuutta.

Adi shakti –symboli, joka on siis ihan sama symboli kuin khanda, selitetään vähän toisin. Adi shaktissa on yksinäinen nuori nainen, joka on kohottanut kätensä kauniiseen kaareen kohti taivasta. Symboli edustaa sitä luovaa voimaa, joka on jokaisessa naisessa. Samalla se muistuttaa meitä siitä, että meidän on tasapainotettava naisen ja äidin polariteetit itsessämme. Jokaisessa naisessa, oli hänellä lapsia tai ei, on äiti ja nainen. Äiti, joka hoivaa, uhraa itsensä, on loputtoman kärsivällinen, ajattelee toisia ihmisiä ennen itseään ja näkee jokaisen tilanteen hyvät ja huonot puolet. Nainen sen sijaan ei vastaanota mitään hölynpölyä; hän tuhoaa, on neulanterävä ja hän suojelee itseään ennen muita. Molempia puolia tarvitaan, mutta samalla niiden väliltä pitäisi löytyä tasapaino, ja siitä tasapainosta meitä muistuttaa adi shakti –symboli.

Ihan kauheasti symboliikkaa siis sisältyy minun riipukseeni. Ensin ajattelin, että eihän minun tarvitse välittää khandan symboliikasta, voin ajatella riipustani vain adi shaktina. Mutta toisaalta, miksi minä kieltäisin khanda-puolen. Molemmat merkityksethän voivat elää riipuksessani ihan sulassa sovussa rinnakkain.

Ei kommentteja: