Siunattu joogaopettaja

Eilen oli minun vuoroni vetää aamusadhana. Onneksi sain apuja. Kryan eli harjoitussarjan ohjasi joogi, joka on lähdössä elokuuksi New Mexicoon opiskelemaan kundaliinijoogaopettajaksi. Aivan mahtavaa saada lisää kundaliinijoogaopettajia tänne, vaikka meitä jo koko joukko onkin. Mutta koko ajan on tunne, että lisää tarvitaan jotta voidaan levittää kundaliinijoogaa kaikkiin paikkoihin ja tarjota tunteja kaikille haluaville. Ja tärkeää on myös se, että opettajat voivat sairastua, lomailla tai muuten olla pois rauhassa, ja joku aina sijaistaa tunteja.

Kundaliinijoogan ikään kuin pääpaikka on New Mexicon Espanolassa, ja siellä on aivan varmasti juuri se opettajakoulutus, jossa on parhaat mahdolliset opettajat. Olen tosi onnellinen kaikkien niiden puolesta, jotka pääsevät sinne opettajakoulutukseen. Itse en kokenut voivani sinne lähteä, joten opiskelin kundaliinijoogaopettajaksi Suomen Turussa. Ei ihan sama asia, mutta lopputulos on kuitenkin tärkein – min sain koulutuksen ja valmistuin opettajaksi. Monilla opiskelumuodon valintaan vaikuttaa ihan arkiset, käytännölliset asiat. Niin tietysti minullakin. Joidenkin on helpompi irtautua arjesta kuukaudeksi ja vaihtaa maisemaa. Minulle oli helpompaa pysyä täällä ja opiskella vuoden päivät.

Kun aloitin opettajakoulutuksen, minulla ei ollut pienintäkään aikomusta opettaa kundaliinijoogaa. Sen sijaan halusin syventää omaa tietämystäni, enkä kokenut siihen olevan muuta järkevää tietä kuin opettajakoulutukseen osallistuminen. Ja sama tilanne oli useimmilla opettajakoulutukseen osallistuneilla. Osa on alkanut opettaa valmistuttuaan, osalla asia on vielä vähän vaiheessa. Ja ymmärrän hyvin, että opettamisen aloittaminen saattaa kestää jonkin aikaa, siis siihen henkisesti ja käytännöllisesti valmistautuminen. Toivottavasti kaikki kuitenkin jossain vaiheessa opettavat, vaikkei siitä elämäntehtävää tulisikaan.

Jos kundaliinijoogaopettajakoulutusta vertaa esimerkiksi Suomen Joogaliiton opettajakoulutukseen, on se ajallisesti lyhyempi. Periaatteessa minä olen tämän ensimmäisen tason koulutuksen jälkeen samalla tasolla kuin Joogaliiton kaksivuotisen perusopinnot-jakson suorittaneet joogaohjaajat. Joogaopettajaksi tulisin sitten vasta myöhemmin, eli kundaliinijoogassa tason 2 moduulit käytyäni. Joogaliiton puitteissa syventävät opinnot kestävät neljä vuotta (!). En ole ollenkaan varma hakeudunko kakkostason kursseille, tai ainakaan kaikille niistä.  Aika näyttää. Nyt se ei tunnu mitenkään tarpeelliselta, mutta kiinnostavalta kyllä.

Eräs kundaliinijoogaopettaja totesi jokin aika sitten, että hänen mielestään joogaopettajakoulutuksessa tärkeintä on se, että siitä saa siunauksen opettajuudelleen. Ymmärrän sen ainakin niin – todennäköisesti tässä asiassa on muitakin tasoja ja merkityksiä –, että asanoiden, linjausten, mantrojen oikean ääntämyksen ja muun ”tekniikan” opettaminen ja oppiminen ei ole tärkeintä, vaikka tärkeäähän sekin toki on. Vaan tärkeintä on henkinen puoli: yhdistyminen siihen joogien vuosituhantiseen perinteeseen ja perintöön, jota me kannamme eteenpäin. Meidät on siunattu joogan lähettiläiksi, eikä sitä tehtävää voi ottaa ihan kevyesti. Jos ei sitä kannata liikaa märehtiäkään. Kundaliinijoogaopettajakoulutuksessa siunaus annetaan, mutta se on myös osattava ottaa vastaan.

Hikistä hommaa

Tällä viikolla tosiaankin sijaistan toista kundaliinijoogaopettajaa. Ja sijaisuuden merkeissä minulla oli eilen kaksi tuntia, toinen aamupäivällä ja toinen illalla. Mutta varsinkin illan tunnilla tuli selväksi, että näissä lämpötiloissa on alettava vähän katsoa millaisia harjoituksia tunnille valitsen. Illan harjoitus nimittäin sisälsi paljon tanssimista ja pomppimista, ja niinpä siitä tuli aika hikinen. Kukaan ei valittanut, mutta kohtuullisen nuutuneelta alkoivat joogaajat näyttää jossakin vaiheessa.

Siispä lisää meditointia ja hengittelyä, ja vähemmän pomppimista. Itse asiassa hengittäminen, ja siis hengitysharjoitukset eli pranayamat ovat juuri sopivaa puuhaa näillä keleillä. On helppo hengittää, kun ilma on kosteaa ja lämmintä. Tai en minä tiedä onko hengittäminen sen helpompaa, mutta ainakin keuhkoille tällaisen ilman hengittely on hyväksi.

Tänään minulla ei ole yhtään joogatuntia, mutta huomenna taas kaksi. Siispä pranayama-kirja esiin, ja sieltä sopivat harjoitukset peliin. Ja mielellään jotain muuta kuin tulihengitystä, tuntuu että senkin tekeminen puskee hien pintaan. Mieluummin vaikka viilentävää sitali pranayamaa. Tai jotain muuta, valikoimaahan kundaliinijoogassa riittää.

Istumisesta

Englanninkielisessä kundaliinijoogakirjallisuudessa useiden harjoitusten kohdalla kehotetaan istumaan asennossa, jonka nimi on ”easy pose”. Siis helppo asento. Suomeksi se usein käännetään sanalla perusasento. Ja tunnilla kun harjoitusta aletaan tehdä, ainakin minä kehotan ihmisiä istumaan risti-istunnassa tai jossakin muussa itselle sopivassa asennossa. Se voi tarkoittaa istumista lootusasennossa, jalat ojennettuina eteen, kantapäiden päällä, tuolilla tai vaikka pyörätuolissa. Perusasento ei siis kaikilla ole ollenkaan sama, vaan se on istuma-asento, joka sujuu juuri sillä hetkellä.

Usein tuntuu siltä, että kundaliinijoogassa juuri istuminen on se kaikkein vaikein tai hankalin juttu. Sen kanssa minäkin olen ähistellyt vuosikaudet. Koko ajan, siis vuosi vuodelta istuminen risti-istunnassa käy helpommaksi ja mukavammaksi, mutta vieläkin on oikeassa lonkassa jokin juttu, joka estää sitä asettumasta pitkäaikaiseen ja hyvään asentoon ilman, että lonkkaan alkaa sattua tai jalka puutuu. Kuitenkin kundaliinijoogassa istumista ei oikein voi välttää, ja usein tuntuukin että tunneilla vaan istutaan ja istutaan.

Minulle perusasento on sellainen, jossa en nosta kumpaakaan jalkaterää minkään jalan kohdan päälle, vaan jalat ovat alustaa vasten, nilkat peräkkäin. Istun aina tyynyn päällä, jos vaan mahdollista. Siis meditaatiotyynyn, jota myös zafuksi kutsutaan. Tässä minun omat.

  

Jos joogatessa ei ole zafuja saatavilla, käytän taiteltua huopaa, rullattua jooga-alustaa, korkkista blokkia, vaatemyttyä tai ihan mitä vaan koroketta istuinpaikan alla. Se ryhdistää asennon ja auttaa lantiota nousemaan vähän polvia korkeammalle, mikä rentouttaa asentoa. Tiistain tunneilla ohjattavani käyttävät huopia ja chi ball –palloja apunaan, ja minä olen joskus käyttänyt välineiden säilytyslaatikon kantta istuinalusena. Ihan hyvin sekin toimi.

Jos tällaisessa risti-istunnassa polvet jäävät kovin kauas alustasta, ei lantion ja reisien lihakset pääse rentoutumaan. Polvia ja jalkoja pitää ikään kuin kannatella ja roikottaa ilmassa koko ajan. Silloin kannattaa tunkea tyynyjä tai muuta tavaraa polvien alle tukemaan niiden asentoa.

  

Jos istuma-asentoa pitää esimerkiksi meditaation aikana vaihtaa, niin sitten sitä vaihdetaan. Mitään järkeä ei ole ehdoin tahdoin kärsiä istuma-asennosta, jos sitä vaihtamalla voi saada oloonsa helpotuksen. Oman joogaopettajani sanoin: istuma-asento ei ole mikään vankila. Pois vaan, ja toiseen asentoon.

Risti-istunnan voi lähes aina korvata timantti-istunnalla, jossa istutaan kantapäiden päällä. Se on oikein hyvä asento ruuansulatukselle. Asennossa kantapäät painavat sellaisia pisteitä pakaroissa, jotka auttavat vatsan toimintaa. Asennon nimi on englanniksi rock pose eli kiviasento, ja sanotaankin että kun istuu tässä asennossa, voi syödä ja sulattaa vaikka pieniä kiviä. Minulle käy timantti-istunnassa muutaman minuutin jälkeen niin, että istuinluut alkavat painaa kantapäitä. Tuntuu siltä, että kantaluut halkeavat miljooniksi palasiksi ihan millä hetkellä hyvänsä. Siksi käytän tässäkin asennossa zafua apuna. 

 

Minä laitan timantti-istunnassa zafun nimenomaan jalkaterien väliin, jolloin kehon paino tulee isolta osin tyynyn päälle. Jotkut laittavat tyynyn kantapäiden ja istuinpaikan väliin, tai nilkkojen alle. Makuasia, kannattaa kokeilla mikä on itselle paras vaihtoehto.

Sadhanassa on tarkoitus istua pisimmän eli 22 minuuttia kestävän mantran ajan vir-asanassa, eli yhdenlaisessa soturiasanassa. Siinä istutaan vasemman kantapään päällä niin, että kantapää tulee peräaukon kohdalle ja sulkee näin energian virtauksen alaspäin. Oikea jalka on koukussa vartalon edessä, jalkapohja alustaa vasten ja polvi ylöspäin. Tämä on siis se mihin pyritään, mutta ainakaan minulla ei ole mitään mahdollisuutta tähän asentoon. Oletan, että se johtuu osin jäykkyydestäni ja osittain kehoni mittasuhteista. Tarvitsen avukseni kaksi tyynyä, toisen vasemman nilkan alle, ja toisen vasemman nilkan ja istuinpaikan väliin. 

 

Näin löytyy mukava asento, jossa nykyisin saatan istua sen 22 minuuttia. Aiemmin jalkoja piti oikoa 2-3 kertaa, kun ne puutuivat eikä veri enää kiertänyt. Ja niin se vaan on, että näihin asentoihin tottuu ja oppii vain pysymällä asennossa, totuttelemalla. Lopulta huomaa, että istuu töissäkin työtuolilla risti-istunnassa, ja harmittelee käsinojia jotka ovat tiellä. 

Jotakin perin kummallista risti-istuntaan minusta kuitenkin liittyy. Huomasin sen opettajakoulutuksessa, jossa pääsiäisen retriitissä istuttiin niin paljon, että lonkkani olivat tosi, tosi kipeät. Olin käyttänyt kaikki apukeinot enkä saattanut istua enää missään asennossa lattialla. Niinpä nousin istumaan tuolille, mikä tietenkin helpotti kipua lonkissa. Mutta saman tien aloin pilkkiä ja nuokkua, enkä tahtonut pysyä hereillä millään. Väsymys oli niin voimakas, että minun oli vaan pakko palata lattialle istumaan risti-istunnassa. Se piristi ihan välittömästi, eikä väsymyksestä tai unesta ollut enää tietoakaan.

Totta kai kaikki lonkan, reisien ja alaselän lihaksia ja jänteitä venyttävät ja avaavat joogaliikkeet auttavat myös istumista. Esimerkiksi perhonen joko istualtaan tai varsinkin selinmakuulla, eteentaivutukset ynnä muut. Ja kokeilkaa myös tätä: asetu kylkimakuulle kovalle alustalle. Aseta alempi käsi pään alle tyynyksi, ja ojenna keho suoraksi. Ala keinuttaa lantiota niin, että se ikään kuin hieroutuu alustaa vasten. En tiedä teistä, mutta ainakin minä löydän tällä konstilla ihan älyttömän kipeitä kohtia lantion sivusta, ja saan niitä kohtia näin myös hyvin hierottua. Ja sekin osaltaan rentouttaa ja helpottaa istumista.

Kun näiden istumisasioiden kanssa puuhastelee, alkaa väistämättä miettiä mihin katoaa se lapsille ihan luontainen tapa istua lattialla. Milloin se häviää. Tuolitko ja tuolilla istuminen siihen ovat syynä. Ja voisiko sitä lattialla istumisen taitoa jotenkin säilyttää aikuiseksi asti. Siltä varalta, jos joskus alkaa joogata.

Juhannus saa tulla

Nyt on kesäpäivän seisauksen meditaatio meditoitu, nyt voi alkaa juhannuksen vietto. Vaikka ei me sitä millään erityisellä tavalla vietetä. Ollaan kotona ja pyöräillään. Käydään saunassa. Ja ehkä kaivetaan meidän pallogrilli kellarista ja valmistetaan siinä jotakin evästä. Pyrkimyksenä on, että joka kesä grillaisimme edes yhden kerran.

Heräsin aamulla jo vähän turhankin aikaisin, puoli neljältä. Yritin nipistää silmiä vielä hetkeksi kiinni, mutta eipä nukkumisesta enää oikein mitään tullut. Aloin sitten valmistautua meditaatioon, eipä siinä oikein muutakaan ollut tehtävissä.

Se mitä me tehtiin aamun kahden ja puolen tunnin meditaatiossa oli se, että toistimme Mul Mantraa. Siis tätä

Ek Ong Kaar                                                                                  

Sat Naam 

Kartaa Purkh 

Nirbao Nirver 

Akaal Moorat 

Ajoonee, Seebhang                                        

Gur Prasaad 

Jap 

Aad Sach 

Jugaad Sach 

Hee Bee Sach 

Naanak Hosee Bhee Sach 

Aloitimme mantraamisen yhdessä, minä ja toinen kundaliinijoogaopettaja, jonka tytär soitti harmonia. Sitten jatkoimme vuorotellen 15 minuutin pätkissä, kunnes viimeisen vartin taas mantrasimme yhdessä. Aika meni taas ihan hujauksessa, ääni kesti hyvin, ja oli tosi mukavaa. Ihmisiäkin oli paikalla, meidän lisäksi vähän toistakymmentä. Ja hitsi miten keskittyneitä kaikki olivat mantraamaan! Harmoni oli tosi iso apu, ilman sitä olisi ollut tosi paljon vaikeampaa. Tosin harmonin soittajaa ei käynyt yhtään kateeksi; hän soitti käytännössä koko kaksi ja puoli tuntia tauotta, lattialla istuen ja vaihtamatta asentoa.

Kun tulin kotiin, kävin hyvin ansaitulle aamiaiselle. Siippa lähti kaupungille ja ruokakauppaan, mutta soittikin jo ennen kuin olin saanut aamiaiseni syötyä. Hän oli hukannut avaimensa, tai ne olivat tippuneet taskusta. Pyysi katsomaan, josko ne olisivat tippuneet jo lähdössä, ja löytyisivät meidän pihasta. No siellähän ne olivat, onneksi. Koska siipan pyörän avaimet ovat samassa nipussa, ja hänen pyöränsä oli nyt kaupungilla lukossa, piti minun lähteä viemään avaimet hänelle. Onneksi matka ei ollut pitkä, ja kaupunki niin autio, että siellä pääsi pyörällä sujahtelemaan ihan eri vauhtia kuin ruuhka-aikoina.

Nyt odottelen että siippa palaa kaupasta. Ja vähän epäilen, että tässä käy vanhanaikaisesti. Eli että ojennan selkäni tuohon sohvalle, ja seuraavaksi olen umpiunessa. Kyllä, pienet tirsat tähän väliin tuntuu oikein hyvältä ja houkuttelevalta ajatukselta.

Oikein hyvää juhannusta kaikille!