Lehtikatsaus: Ananda 2/2016

Uusimmassa joogalehti Anandassa lehden päätoimittaja Måns Broo esittelee pääkirjoituksessa joitakin meditoimiseen liittyviä huomioitaan. Yksi on se, että ryhmässä meditointi on voimaannuttavaa, mutta pääsääntöisesti harjoitus kannattaa tehdä itsekseen, jottei jäisi riippuvaiseksi muiden tuesta.

Huomio hämmästytti minua kun sen luin, ja mietityttää vieläkin. Miksi ihmeessä riippuvuus muiden tuesta meditoinnissa on jotenkin huono juttu? Miksi ihmeessä pitäisi meditoida yksin, jos haluaa meditoida vain ryhmässä? Minusta pääasia on, että meditoi – riippumatta siitä, ketä muita on läsnä.

Tunnistan hyvin kokemuksen, joka Broon huomion taustalla on. Sen, että ryhmässä meditoiminen on usein paljon helpompaa kuin meditoiminen yksin. Ryhmä nappaa meditoijan nopeasti mukaansa meditaatioon, jos vaan meditoija antaa niin tapahtua. Yhtä syvän ja yhtenäisen meditatiivisen tilan aikaansaaminen yksin ei ole useinkaan vaivatonta, vaikka joskus se on sitäkin. Ja jos vertaa yksin meditoimista siihen, kun meditoi satojen ihmisten ryhmässä, voi olettaa, että samanlaisiin tiloihin ei vaan pääse yksin. Ei ainakaan ilman pitkää ja säännöllistä harjoittelua, jos sittenkään.

Ehkä Broon kommentissa on jälleen kerran kyse siitä, että kundaliinijooga on vähän erilaista kuin mikään muu. Kundaliinijoogaa ja kundaliinijoogaperinteen meditaatioita ei oikeastaan koskaan tehdä yksin. Sen sijaan alkumantran avulla otetaan aina yhteys menneisiin ja tuleviin joogamestareihin, jotka näin ovat läsnä harjoituksessa, vaikka eivät olekaan fyysisesti läsnä. Alkumantra Ong Namo Guru Dev Namo yhdistää meditoijan joogien Kultaiseen Ketjuun, ja kun yhteys on otettu, ei meditoija ole yksin vaan yhdessä muiden kanssa.