Ihanaakin
ihanampi sadhana taas tänä aamuna. Voiko niitä muunlaisia ollakaan? Ei nyt ihan
heti tule mieleen yhtään sadhanaa, joka ei olisi tavalla tai toisella olisi
ollut ihana. Paitsi jos nyt ihan tarkkoja ollaan, niin ehkä se
opettajakoulutuksen kakkostason sadhana, jossa muusikot pitivät
instrumenteillaan niin kovaa metakkaa, ettei mantraamisesta ja meditoimisesta
tahtonut tulla mitään.
Jaoimme
sadhanan niin, että kanssajoogaaja veti Japjin ja mantrat, minä kriyan. Siinä
sai sekä vetää sadhanaa, että osallistua sadhanaan, eli kaksi huippujuttua
kerrallaan. Ehkä jaamme jatkossa useamminkin tekemisiä, niin hyvä ratkaisu se
oli.
Huomenna on
kesän odotettu hetki käsillä, kun pakkaamme pyörälaukut ja pyörät ja lähdemme
kohden rannikkoa. Ihan vähän jännittää, olenko ehtinyt ajaa tarpeeksi
kilometrejä alle. Kesä kun on mennyt tähän asti johonkin ihan muuhun kuin
pyöräilyyn. Jos harjoittelu on ollut liian vähäistä, ja pyöräloman päivämatkat
liian pitkiä, tietää se rasitusvammaa johonkin kohtaan jalkaa tai jalkoja.
Niistäkin on kokemusta, enkä millään välittäisi sellaisen kanssa ajaa, joten
nyt yritän keskustella lempeästi jalkojeni kanssa, että ne suostuisivat
nikottelematta tämän retken ajamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti