Kehon viisautta ja voimaa

Kesällä oli aika, jolloin tismalleen kaikki asanat tuntuivat liian voimakkailta, enkä siksi niitä tehnyt. Siitä kirjoitinkin tänne blogiin. Lääkärin vastaanotolla selvisi, että kaikki ei ollut ihan kohdallaan, mutta asia hoidettiin kuntoon. Jälkeenpäin olin aika yllättynyt siitä, että tunsin niin voimakkaasti sen, että kehossa oli jotakin vinksallaan. Ja tunsin sen nimenomaan joogaharjoitusten yhteydessä: en kerta kaikkiaan voinut tehdä muuta kuin meditoida, jos vähänkään kuuntelin kehoani. Ja minähän kuuntelin.

Kaikki on jo jonkin aikaa ollut taas kunnossa. Ja aamu aamulta tuntuu enemmän siltä, että keho kaipaa voimakkaampia harjoituksia. Viimeisimpänä olen tehnyt ihan voimaharjoituksia aamuihini kuuluvien venytysten lisäksi: olen punnertanut ja kyykkyillyt ja nauttinut sekä lihasten käytöstä, niiden voimasta ja kestävyydestä, ja jälkeenpäin myös siitä, että harjoitus tuntuu pienenä tunteena jälkeenpäin. Keho on vahva; se taipuu, jaksaa ja tottelee. Mikä nautinto!

Hain eilen Inderjit Kaur Khalsan Chakrapolku-kirjan postista. Olen ehtinyt vasta selailla kirjaa, mutta ihan aluksi olin vähän yllättynyt kirjan joogaharjoituksista. Kokonaisia harjoitussarjoja eli kriyoja siinä ei ole, vaan yksittäisiä asanaharjoituksia ja meditaatioita, jotka kohdistuvat aina kuhunkin chakraan. Mutta mikäpä siinä, olin vaan odottanut jotakin muuta. Toden totta, yksittäisiä asanaharjoituksia, omia täsmäharjoituksiani minäkin aamuisin oman harjoitukseni osana teen.

Älä emmi vaan halaa

Pitäisi olla nopeampi, reagoida eikä jäädä miettimään. Tilanne on ohi silmänräpäyksessä, ja sitten jää harmittamaan kun en tehnyt mitään. Hukkasin taas hyvän tilaisuuden halaamiseen.

Ei meillä kotona halailtu, enkä ole varmaan koskaan halannut toista vanhempaani. Hän on aina onnitellutkin minua, ylioppilasjuhlista alkaen, kättelemällä. Toinen vanhempi on vanhoilla päivillään opetellut halaamaan joissakin erikoistilanteissa. Enkä minä ole asiaa mitenkään edistänyt heidän kanssaan, siis halailukulttuurin yleistymistä. Ei se minullekaan erityisen luontevaa ole kaikkien kanssa, vaikka joitakin ihmisiä halailen jatkuvasti ja koko ajan. Kotona taidan muistuttaa erehdyttävästi siippaan ripustautunutta koalaa.

Mutta niiden kanssa, joiden kanssa halaaminen ei ole vielä ihan luontevaa ja ihan totuttua, käy välillä niin, että joko minä haluaisin yhtäkkiä halata, tai sitten tulee äkillinen tunne, että he ovat halauksen tarpeessa. Ja minä onneton jään turhan usein empimään sen sijaan että vaan halaisin. Samalla missaan koko jutun, juuri se oikea hetki menee ohi saman tien. Mikä ihme siinä muka on niin vaikeaa?

Viime aikoina joogaharjoitusteni ja varsinkin joka-aamuisten meditaatioiden kohde on ollut sydämen energiakeskus, sydänchakran auki pitäminen. Miksi en siis käyttäisi kaikkia mahdollisia tilanteista hyväkseni tuodakseni oman sydänchakrani mahdollisimman lähelle toisen ihmisen sydänchakraa?

753 mantraajaa

Heräsin sadhanaa varten hyvissä ajoin, niin kuin yleensäkin. Kello oli soittamassa 4.15 mutta heräsin jo ennen neljää. Pari minuuttia loikoilin ja kiskottelin vuoteessa, ja sitten ylös. Olin pakannut kaiken mukaan lähtevän jo illalla, joten minun ei tarvinnut juuri muuta kuin käydä vessassa ja pukea eteisen tuolille valmiiksi katsomani vaatteet. Sitten reppu selkään ja menoksi.

Aamulla on niin pimeää, että pyörässä pitää olla jo valo. Joku vastaantulija kommentoi valoani, että kirkas on. Hyvä, vastasin. Siihen aikaan aamusta vastaantulijat ovat enimmäkseen niitä, jotka ovat olleet ravintolassa valomerkkiin asti. Pitää siis ajella tarkkana, ettei kukaan humalainen horjahda alle tai ettei kurvaa kenenkään oksennukseen.

Sadhanaan tuli onneksi muitakin, ei tarvinnut olla yksin. Olin valinnut harjoitussarjaksi sellaisen, joka vahvistaa puolustuskykyä. Ympäriltä alkaa jo kuulua niin paljon pärskintää ja niiskutusta, että sitä vastaan on suojauduttava joogisin keinoin. Sitä paitsi se on ihan mukava harjoitussarja, joka valmistaa hyvin mantroja varten.

Tiesin tasan tarkkaan minkä mantralevyn halusin soittaa. Tämän Satkirin Kaurin livelevyn, joka minulla on ollut jo jonkin aikaa, mutta oikeaa hetkeä sen soittamiseen ei ole aiemmin tullut. Levy on äänitetty talvipäivän seisauksen festivaaleilla, ja levyllä on mukana mantraamassa kaikki festarien 750 joogia. Plus sitten me kolme tämän aamun mantraajaa. Festari-ihmiset oli levyn myötä helppo kuvitella samaan tilaan meidän kanssamme, ja ihan hyvin he mahtuivat. Fiilis oli aika huikea tämän voimallisen levyn myötä. Se pääsee ilman muuta minun soittolistalle toistekin.

Satkirin Kaurin livevedon yhdestä sadhanamantrasta voi kuunnella täällä.

Perjantain ohjelmanmuutos

Tänään piti olla syyskuun ainoa palkallinen joogatunnin ohjaus minulla. Vaan ei ollutkaan, taas oli niin vähän ilmoittautuneita, että se peruttiin. Ei mikään ihme, ulkona on niin hieno ilma ja perjantai ja kaikki. Mutta olisin minä silti ihan mielelläni sen tunnin pitänyt.

Ehkä huomenaamuna pääsen ohjaamaan, kun on minun vuoroni vetää sadhana. Vielä koskaan ei ole käynyt niin, että sadhanan vetäjä olisi joutunut olemaan ihan yksistään, vaikka kaksin on kyllä oltu useammankin kerran. Saa nähdä miten huomenna käy.

Eksistentiaalinen kriisi tai PMS

Tämä menee ohi parissa päivässä, kyllä minä sen jo kokemuksesta tiedän, mutta ei se tee tästä yhtään sen mukavampaa. Tämä tulee aina ajallaan: tunne siitä, ettei elämässä ole mitään järkeä. Tai on siinä, minä vaan hetkeksi unohdan mikä se oli. Mikä ihmeen tolkku on nukkua, herätä, syödä ja puuhastella jotakin mitä nyt sitten puuhasteleekin, ja mennä nukkumaan. Sitten taas sama alusta. Päivästä toiseen, vuodesta toiseen. Ei hyvää päivää, voiko järjettömämpää olla kuin ihmisen elämä. Mutta en minä tiedä miten tästä ihmiselosta voisi järkevämpääkään tehdä. Eikun oli siinä jokin juttu, minä en nyt vaan muista sitä, en saa siitä millään kiinni.

Elämän tarkoitus siis vähän hukassa. Mutta kyllä se taas löytyy, aina ennenkin löytynyt. Pitää vaan malttaa odottaa.