Homeopaattini kanssa tuli puhe elämänvoimasta, kun hän
mietti homeopaattisten valmisteiden eri potenssien sopivuutta minun elämänenergialleni.
Tai miten elämänenergiani reagoi eri potensseihin, tai jotain, en muista tarkkaa
sanamuotoa mutta ajatuksen kyllä. Homeopaattisia valmisteita on eri potensseja,
jotka ovat vähän kuin eri voimakkuuksia, mutta eivät sitten ihan kuitenkaan.
Eli ei voi verrata buranan eri voimakkuuksia ja homeopaattisen lääkkeen eri
potensseja, ne toimivat eri tavoin.
Joka tapauksessa homeopaattini mainitsi, että jotkut
asiakkaat pelästyvät, kun hän puhuu elämänvoimasta. Silti hän ei haluaisi puhua
vain vastustuskyvystä silloin, kun kyse on elämänvoimasta. No eipä niin,
elämänvoima on paljon laajempi asia kuin vain vastustuskyky.
En tiedä onko homeopatian ajatus elämänvoimasta ja joogan
ajatus elämänenergiasta eli Pranasta ihan tismalleen samoja asioita, mutta
todennäköisesti ne ovat hyvin lähellä toisiaan. Prana on se, mikä meissä virtaa,
kaikkien fyysisten ja kemiallisten virtausten lisäksi. Se energia, jolla on
omat, lääketieteelle näkymättömät kanavansa. Jokainen sisäänhengitys tuo meidän
elimistöön lisää Pranaa, ja sen lisäksi sitä saa ruuasta. Parhaimmillaan se
kulkee ja virtaa meissä täysin vapaasti ja esteettä niitä omia kanaviaan pitkin,
ihan jokaiseen soluun saakka. Pahimmillaan sen kulku on tukkeutunut ja tosi
vaivalloista.
Kaikki jooga tähtää Pranan vapaaseen ja esteettömään kulkuun
meissä. Mutta sitten on olemassa ihan oma joogan osa-alueensa, jonka nimi on
pranayama, ja joka tarkoittaa hengitysharjoituksia. Hengitysharjoitukset
keskittyvät Pranan kierrättämiseen kehossa. Asanat puolestaan suuntaavat Pranaa
tiettyihin kehon kohtiin. Toisin sanoen asana eli kehon asettaminen tiettyyn
asentoon suuntaa ja ohjaa hengityksen mukana tulevaa elämänenergiaa kehossa. Tämä
on oikeastaan joogan perusperiaate: asetutaan asanaan ja hengitetään siinä. Tietenkään
siinä ei ole vielä kaikki, vaan sitten on lisäksi paljon muutakin, mutta ei
mennä nyt niihin. Pranaa voi ohjata myös ajatuksen avulla, esimerkiksi
tietoisesti suuntaamalla hengitystä johonkin kehon kireään tai kipeään kohtaan.
Ja juuri siksi mielikuvaharjoitukset ovat joogassa melkein yhtä tehokkaita ja
kaikin puolin hyviä, jos jokin asana ei suju. Mielikuvaharjoituksen avulla
elämänenergian virtaus muuttuu ikään kuin keho olisi asanassa, vaikka se ei
olekaan.
Jos tällaiset jutut ovat ihan outoja, ei ole mikään ihme,
että homeopaatin puhe elämänvoimasta pelottaa. Kuulostaahan se vähän siltä,
että nyt puhutaan jostakin, jonka hiipuminen saa meidän kuolemaan. Ja niin se
oikeastaan onkin. Mutta ehkä olisi hyvä tiedostaa myös, että elämänenergian
virtauksessa voi olla monenlaisia mutkia ilman, että me olemme saman tien
heittämässä lusikkaa nurkkaan. Tai lopettamassa hengitysharjoitusten tekemisen,
kuten sielun kuolemattomuuteen uskovat joogit sanovat.