Vapaus!

Piti asioida keskustan toisella puolella, joten otin ensimmäistä kertaa tänä vuonna pyörän käyttöön. Voi hyvää päivää miten ihanaa! Huiskis vaan olin kohteessa, vaikka bussien jyräämillä reiteillä pöly oli infernaalinen.

Tilastomerkintöjen mukaan viime vuonna pyöräily aloitettiin jo maaliskuun 1. päivä. Eli nyt olikin jo korkea aika päästä satulaan. Nyt kun pyörät on ulkona ja homma korkattu, sujuu viikonlopun kauppareissutkin nopeasti. Ei enää tylsää ja hidasta tallustelua.

Elämän tarkoitus

Olen jo pitkään miettinyt ja yrittänyt keksiä mitä olen erityisesti tullut tähän elämään opettelemaan. Jotkut osaavat sanoa sen ihan suoraan, ja tietävät mistä koko jutussa on kysymys. Minä en. Mutta ehkä viime aikoina olen päässyt asiasta jollakin tavalla vihille, vaikka arvailua kaikki vieläkin on. Samalla on älyttömän hauska yrittää nähdä, että millainen sielu minä olen. Tässä maallisessa elämässäni en hyvin näe kuin tämän elämän itseni, mutta millainen on se osa minua, joka ei kuole. Millainen osa minua on se, joka on ollut mukana suunnittelemassa tätä elämää. Välillä tulee mieleen, että täydellinen pököpää, mutta ei se niin mene.

Me kaikki olemme henkisiä olentoja opettelemassa elämää fyysisessä kehossa. Mutta silti tulee mieleen, että ehkä minun elämässäni fyysinen kehoni näyttelee jotenkin ekstrakeskeistä osaa. Olen sairastanut paljon elämäni aikana, ja saanut tuntea millaista on kun keho ikään kuin pettää tai ei toimi toivotulla tavalla. Toisaalta saan joogata ja pyöräillä, tuntea mitä kaikkea kivaa keholla ja kehossa voi tehdä. Samaan aikaan kehoni on jo pituutensa takia sellainen, ettei sitä oikein voi jättää sivuseikaksi. Olen usein kiusallisenkin tietoinen fyysisestä olemassaolostani. Vähän kuin norsu lasikaupassa.

Jokin aika sitten tunsin kehossani taas sellaisen oudon, ehkä sekunnin tai kaksi kestävän puistatuksen. Tunne oli tuttu lapsuudestani, mutta näin aikuisiällä en ollut sitä pitkiin aikoihin kokenut. Tunnetta on vaikea kuvata, se on vähän kuin haluaisi ulos nahoistaan. Tai sellainen, kun on talvella ollut uimahallissa ja uinut niin viime tippaan asti, että joutuu kiireessä pukemaan kerroksittain vaatteita päälleen kuivattelematta ensin kunnolla. Viimeksi kun sen tunsin, välähti saman tien mieleeni mistä oli kysymys. Jonkinlaisesta hankaluudesta sopeutua fyysiseen olemassaoloon, kun on tottunut ei-fyysiseen olemassaoloon. Huikea ajatus, joka meinasi viedä jalat alta.

Tämän fyysisen elämän opettelun ja kokemusten kerryttämisen lisäksi minulla on tässä elämässä toisenlainenkin, tai ehkä jopa useita toisenlaisia tehtäviä. Ajatus siitä, mikä tehtävä voisi olla, on kuitenkin vielä niin uusi ja hauras, etten halua kirjoittaa siitä mitään.

Päivää naiset

Näin naistenpäivän ratoksi olisi enemmän kuin paikallaan jokin kiva postaus siitä, mitä kaunista ja kivaa kundaliinijoogamestari Yogi Bhajan on sanonut naisista. Tai edes jokin naisiin liittyvä joogajuttu. Olen sellaiseen koko päivän yrittänyt inspiroitua. Mutta nyt vaan on niin, arvon leidit, likanlätkät, eukot, emännät ja muut, että tänään ei oikein lohkea.

Joogisen naispostauksen tai naisisen joogapostauksen sijaan voisin kertoa kuinka riemastuin hindin kielen opinnoissani. Olen edelleen opiskelussa aivan alkumetreillä – vauhti tyssäsi siihen, kun hoksasin, ettei riitä jos opettelen kirjaimet. Tai siis jos opettelen vokaalit ja konsonantit. Hindissä kun juttu on niin, että jos vokaali seuraa konsonanttia, kirjoitetaan se eri tavalla kuin perusmuodossaan. Ja useinhan on niin, että vokaali seuraa konsonanttia. On siis opeteltava vokaalin kirjoitusasu ja sen lisäksi samaisen vokaalin konsonantin jälkeisen muodon kirjoitusasu. Eikä tässä vielä kaikki. Myös konsonanttien kirjoitusasut muuttuvat, kun niitä yhdistetään toisiinsa. Tällöin ensin tuleva konsonantti muuttuu, ja siitä tulee niin kutsuttu puolikonsonantti, joka kirjoitetaan yhteen jälkimmäisen, useimmiten muuttumattomana säilyvän konsonantin kanssa.

Niin, se riemastus. Se johtuu siitä, että hindin kielen vokaaleilla on kuupisteitä. Kuupiste ilmaisee vokaalin ääntämistä nasaalina. Joidenkin vokaalien päälle lisätään vain pelkkä piste nasaalistumista ilmaisemaan, mutta joillakin on kokonainen kuupiste, jota siis kuvaa puolikaaren tai ikään kuin maljan sisässä oleva piste.

Yogi Bhajanin opetusten mukaan meillä kaikilla on kehossamme kuupiste tai kuupisteitä. Miehillä on vain yksi kuupiste leuan kärjessä. Meillä naisilla kuupisteitä on 12, eli se sama leuankärjen kuupiste joka miehilläkin on, ja sen lisäksi 11 muuta kuupistettä. Ne sijaitsevat eri puolilla kehoa, ja kukin niistä 11 kuupisteestä on aktiivinen kaksi ja puoli päivää kerrallaan. Leuankärjen kuupiste on aktiivinen koko ajan. Meistä jokaisella on myös oma järjestys, jossa kuupisteet aktivoituvat. Aktivoituminen tarkoittaa sitä, että meidän kehomme, mielemme ja käytöksemme muuttuu tämän kuupisteiden aktivoitumisen kierron mukaan. Esimerkiksi vatsakeskuksen kuupisteen aktivoitumisen aikaan olemme kaikkein epävarmimmillamme. Huulien kuupisteen aktivoituminen saa meidät hiljaisiksi ja vetäytymään yksityisyyteen. Ja niin edelleen.

Ai että mitäkö hauskaa siinä sitten on, että hindin kirjoitusjärjestelmällä ja meillä ihmisillä on kuupisteitä. No en minä tiedä, minusta se vaan oli tavattoman hauskaa.

Hetkellinen onnen tunne

Aamu on vielä aikainen kun menen hakemaan lehdet. Yöllä on satanut lunta, ja kaikki on valkoista. Minäkin, liikun aamun joogaharjoituksen jäljiltä vielä valkoisissa vaatteissa. On hämärää, mutta ilmassa jo kevään valoa. Yhtäkkiä, kulkiessani kulman taakse postilaatikolle, täytyn onnesta ja rakkaudesta elämää ja ihan kaikkea kohtaan.

hetkellinen onnen tunne kesken kaiken
kesken koko olemisen, turhantärkeyden
ihan kesken kaiken

Tällä kertaa se on Ismo Alanko, joka on tiivistänyt pariin riviin minun elähdyttävän aamuhetken. Biisi jää soimaan päässä, ja muistuttaa minua onnellisuudesta pitkin päivää.

Kevytkenkäinen

Voi mikä riemu oli laittaa lenkkarit aamulla jalkaan, ensimmäisen kerran talven jälkeen! Ei aiheesta suotta ole tehty laulua. Vaikka talvi on ollut lyhyt, on maastokenkien raahaamista riittänyt ihan tarpeeksi. Käytännööllisenä ihmisenä minä hiihtelen mukavissa kengissä - lenkkareissa tai vastaavissa - mutta on minulla parempiakin kenkiä. Jopa nahkaisia. Ne vedän jalkaan, jos lähden ihan oikeasti ihmisten ilmoille, en vaan töihin ja kauppaan.

Vaikka jalat jo vierastavat painavia talvikenkiä, samalla ne kaipaavat liikettä ja rasitusta. Ehkä lihaksissa kutkuttaa jo tulevat pyörälenkit. Aamuharjoitukseen olen lisännyt kyykkyjä tai sammakoita, ja niiden tekeminen tuntuu nyt tosi hyvältä ja helpolta. Tänään tuli mieleen, että pitäisiköhän minun luopua hissin käytöstä töissä kokonaan. Työhuoneeni on viidennessä kerroksessa, ja yleensä ajelen sinne hissillä. Alas pompottelen portaita. Täytyy testata huomenna miten minulle käy aamutuimaan rappusissa.

Opekoulutus

Alkaa Turussa toukokuun alussa, tai sen jälkeen. Menkää ihmeessä, jos kiinnostaa.

Mankeli

Tämä nykyinen työtehtävä on kyllä aikamoinen. Minut pistetään lujille monellakin eri tavalla. Näin loppua kohti alkaa aikapaineet olla melkoiset. Minä olisin rytmittänyt ja aikatauluttanut koko jutun vähän toisin, mutta minäpä en ollut se, joka aikatauluista päätti. Ja oikeastaan juuri se asia, siis muiden pillin mukaan tanssiminen on se, mikä ottaa ehkä kaikkein kovimmille. Varsinkin silloin, kun tiedän ja näen, että nyt mennään metsään. Minä olen se, joka homman nostaa metsästä takaisin tielle, mutta muut pitävät itsellään oikeuden pöläyttää homman pöpelikköön aina kun huvittaa. Niin se nyt sitten vaan on.

Stressikäyrä alkaa siis kohota kummasti. Maaliskuu vielä, ja sitten homma pitäisi olla pois minun käsistäni. Ja sitten onkin jo kevät!