Piti asioida keskustan toisella puolella, joten otin ensimmäistä kertaa tänä vuonna pyörän käyttöön. Voi hyvää päivää miten ihanaa! Huiskis vaan olin kohteessa, vaikka bussien jyräämillä reiteillä pöly oli infernaalinen.
Tilastomerkintöjen mukaan viime vuonna pyöräily aloitettiin jo maaliskuun 1. päivä. Eli nyt olikin jo korkea aika päästä satulaan. Nyt kun pyörät on ulkona ja homma korkattu, sujuu viikonlopun kauppareissutkin nopeasti. Ei enää tylsää ja hidasta tallustelua.
torstai 12. maaliskuuta 2015
tiistai 10. maaliskuuta 2015
Elämän tarkoitus
Olen jo pitkään miettinyt ja
yrittänyt keksiä mitä olen erityisesti tullut tähän elämään opettelemaan.
Jotkut osaavat sanoa sen ihan suoraan, ja tietävät mistä koko jutussa on
kysymys. Minä en. Mutta ehkä viime aikoina olen päässyt asiasta jollakin tavalla
vihille, vaikka arvailua kaikki vieläkin on. Samalla on älyttömän hauska
yrittää nähdä, että millainen sielu minä olen. Tässä maallisessa elämässäni en
hyvin näe kuin tämän elämän itseni, mutta millainen on se osa minua, joka ei
kuole. Millainen osa minua on se, joka on ollut mukana suunnittelemassa tätä
elämää. Välillä tulee mieleen, että täydellinen pököpää, mutta ei se niin mene.
Me kaikki olemme henkisiä olentoja
opettelemassa elämää fyysisessä kehossa. Mutta silti tulee mieleen, että ehkä minun
elämässäni fyysinen kehoni näyttelee jotenkin ekstrakeskeistä osaa. Olen
sairastanut paljon elämäni aikana, ja saanut tuntea millaista on kun keho ikään
kuin pettää tai ei toimi toivotulla tavalla. Toisaalta saan joogata ja
pyöräillä, tuntea mitä kaikkea kivaa keholla ja kehossa voi tehdä. Samaan
aikaan kehoni on jo pituutensa takia sellainen, ettei sitä oikein voi jättää
sivuseikaksi. Olen usein kiusallisenkin tietoinen fyysisestä olemassaolostani. Vähän
kuin norsu lasikaupassa.
Jokin aika sitten tunsin kehossani
taas sellaisen oudon, ehkä sekunnin tai kaksi kestävän puistatuksen. Tunne oli
tuttu lapsuudestani, mutta näin aikuisiällä en ollut sitä pitkiin aikoihin
kokenut. Tunnetta on vaikea kuvata, se on vähän kuin haluaisi ulos nahoistaan.
Tai sellainen, kun on talvella ollut uimahallissa ja uinut niin viime tippaan
asti, että joutuu kiireessä pukemaan kerroksittain vaatteita päälleen kuivattelematta
ensin kunnolla. Viimeksi kun sen tunsin, välähti saman tien mieleeni mistä oli
kysymys. Jonkinlaisesta hankaluudesta sopeutua fyysiseen olemassaoloon, kun on
tottunut ei-fyysiseen olemassaoloon. Huikea ajatus, joka meinasi viedä jalat
alta.
Tämän fyysisen elämän opettelun ja
kokemusten kerryttämisen lisäksi minulla on tässä elämässä toisenlainenkin, tai
ehkä jopa useita toisenlaisia tehtäviä. Ajatus siitä, mikä tehtävä voisi olla,
on kuitenkin vielä niin uusi ja hauras, etten halua kirjoittaa siitä mitään.
sunnuntai 8. maaliskuuta 2015
Päivää naiset
Näin naistenpäivän ratoksi olisi
enemmän kuin paikallaan jokin kiva postaus siitä, mitä kaunista ja kivaa kundaliinijoogamestari
Yogi Bhajan on sanonut naisista. Tai edes jokin naisiin liittyvä joogajuttu.
Olen sellaiseen koko päivän yrittänyt inspiroitua. Mutta nyt vaan on niin, arvon
leidit, likanlätkät, eukot, emännät ja muut, että tänään ei oikein lohkea.
Joogisen naispostauksen tai naisisen
joogapostauksen sijaan voisin kertoa kuinka riemastuin hindin kielen
opinnoissani. Olen edelleen opiskelussa aivan alkumetreillä – vauhti tyssäsi
siihen, kun hoksasin, ettei riitä jos opettelen kirjaimet. Tai siis jos
opettelen vokaalit ja konsonantit. Hindissä kun juttu on niin, että jos vokaali
seuraa konsonanttia, kirjoitetaan se eri tavalla kuin perusmuodossaan. Ja useinhan
on niin, että vokaali seuraa konsonanttia. On siis opeteltava vokaalin
kirjoitusasu ja sen lisäksi samaisen vokaalin konsonantin jälkeisen muodon
kirjoitusasu. Eikä tässä vielä kaikki. Myös konsonanttien kirjoitusasut
muuttuvat, kun niitä yhdistetään toisiinsa. Tällöin ensin tuleva konsonantti
muuttuu, ja siitä tulee niin kutsuttu puolikonsonantti, joka kirjoitetaan
yhteen jälkimmäisen, useimmiten muuttumattomana säilyvän konsonantin kanssa.
Niin, se riemastus. Se johtuu siitä,
että hindin kielen vokaaleilla on kuupisteitä. Kuupiste ilmaisee vokaalin
ääntämistä nasaalina. Joidenkin vokaalien päälle lisätään vain pelkkä piste
nasaalistumista ilmaisemaan, mutta joillakin on kokonainen kuupiste, jota siis
kuvaa puolikaaren tai ikään kuin maljan sisässä oleva piste.
Yogi Bhajanin opetusten mukaan meillä
kaikilla on kehossamme kuupiste tai kuupisteitä. Miehillä on vain yksi kuupiste
leuan kärjessä. Meillä naisilla kuupisteitä on 12, eli se sama leuankärjen
kuupiste joka miehilläkin on, ja sen lisäksi 11 muuta kuupistettä. Ne sijaitsevat
eri puolilla kehoa, ja kukin niistä 11 kuupisteestä on aktiivinen kaksi ja
puoli päivää kerrallaan. Leuankärjen kuupiste on aktiivinen koko ajan. Meistä
jokaisella on myös oma järjestys, jossa kuupisteet aktivoituvat. Aktivoituminen
tarkoittaa sitä, että meidän kehomme, mielemme ja käytöksemme muuttuu tämän
kuupisteiden aktivoitumisen kierron mukaan. Esimerkiksi vatsakeskuksen
kuupisteen aktivoitumisen aikaan olemme kaikkein epävarmimmillamme. Huulien
kuupisteen aktivoituminen saa meidät hiljaisiksi ja vetäytymään yksityisyyteen.
Ja niin edelleen.
Ai että mitäkö hauskaa siinä sitten
on, että hindin kirjoitusjärjestelmällä ja meillä ihmisillä on kuupisteitä. No
en minä tiedä, minusta se vaan oli tavattoman hauskaa.
perjantai 6. maaliskuuta 2015
Hetkellinen onnen tunne
Aamu on vielä aikainen kun menen
hakemaan lehdet. Yöllä on satanut lunta, ja kaikki on valkoista. Minäkin,
liikun aamun joogaharjoituksen jäljiltä vielä valkoisissa vaatteissa. On
hämärää, mutta ilmassa jo kevään valoa. Yhtäkkiä, kulkiessani kulman taakse postilaatikolle,
täytyn onnesta ja rakkaudesta elämää ja ihan kaikkea kohtaan.
hetkellinen
onnen tunne kesken kaiken
kesken koko olemisen, turhantärkeyden
ihan kesken kaiken
kesken koko olemisen, turhantärkeyden
ihan kesken kaiken
Tällä kertaa se on Ismo Alanko, joka
on tiivistänyt pariin riviin minun elähdyttävän aamuhetken. Biisi jää soimaan
päässä, ja muistuttaa minua onnellisuudesta pitkin päivää.
tiistai 3. maaliskuuta 2015
Kevytkenkäinen
Voi mikä riemu oli laittaa lenkkarit aamulla jalkaan, ensimmäisen kerran talven jälkeen! Ei aiheesta suotta ole tehty laulua. Vaikka talvi on ollut lyhyt, on maastokenkien raahaamista riittänyt ihan tarpeeksi. Käytännööllisenä ihmisenä minä hiihtelen mukavissa kengissä - lenkkareissa tai vastaavissa - mutta on minulla parempiakin kenkiä. Jopa nahkaisia. Ne vedän jalkaan, jos lähden ihan oikeasti ihmisten ilmoille, en vaan töihin ja kauppaan.
Vaikka jalat jo vierastavat painavia talvikenkiä, samalla ne kaipaavat liikettä ja rasitusta. Ehkä lihaksissa kutkuttaa jo tulevat pyörälenkit. Aamuharjoitukseen olen lisännyt kyykkyjä tai sammakoita, ja niiden tekeminen tuntuu nyt tosi hyvältä ja helpolta. Tänään tuli mieleen, että pitäisiköhän minun luopua hissin käytöstä töissä kokonaan. Työhuoneeni on viidennessä kerroksessa, ja yleensä ajelen sinne hissillä. Alas pompottelen portaita. Täytyy testata huomenna miten minulle käy aamutuimaan rappusissa.
Vaikka jalat jo vierastavat painavia talvikenkiä, samalla ne kaipaavat liikettä ja rasitusta. Ehkä lihaksissa kutkuttaa jo tulevat pyörälenkit. Aamuharjoitukseen olen lisännyt kyykkyjä tai sammakoita, ja niiden tekeminen tuntuu nyt tosi hyvältä ja helpolta. Tänään tuli mieleen, että pitäisiköhän minun luopua hissin käytöstä töissä kokonaan. Työhuoneeni on viidennessä kerroksessa, ja yleensä ajelen sinne hissillä. Alas pompottelen portaita. Täytyy testata huomenna miten minulle käy aamutuimaan rappusissa.
lauantai 28. helmikuuta 2015
torstai 26. helmikuuta 2015
Mankeli
Tämä nykyinen työtehtävä on kyllä
aikamoinen. Minut pistetään lujille monellakin eri tavalla. Näin loppua kohti
alkaa aikapaineet olla melkoiset. Minä olisin rytmittänyt ja aikatauluttanut
koko jutun vähän toisin, mutta minäpä en ollut se, joka aikatauluista päätti.
Ja oikeastaan juuri se asia, siis muiden pillin mukaan tanssiminen on se, mikä
ottaa ehkä kaikkein kovimmille. Varsinkin silloin, kun tiedän ja näen, että nyt
mennään metsään. Minä olen se, joka homman nostaa metsästä takaisin tielle, mutta
muut pitävät itsellään oikeuden pöläyttää homman pöpelikköön aina kun huvittaa.
Niin se nyt sitten vaan on.
Stressikäyrä alkaa siis kohota
kummasti. Maaliskuu vielä, ja sitten homma pitäisi olla pois minun käsistäni.
Ja sitten onkin jo kevät!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
