Yksi oleellinen juttu oli se, että
sain kysäistyä työväenopiston ihmiseltä, joka suunnittelee joogakurssit, että
miten hän suhtautuisi jos tarjoaisin jonkinlaista kerran kuukaudessa tapahtuvaa
kundaliinijoogasessiota. Hän ei tyrmännyt ehdotusta, ei ollenkaan, päinvastoin.
Kehotti lähettämään ehdotuksen, ja ehkä minä siihen rohkaistunkin ja ryhdyn.
Ettei juttu jää pelkäksi blogissa kirjoitteluksi.
tiistai 18. elokuuta 2015
Uusia, innokkaita joogaajia
sunnuntai 16. elokuuta 2015
Opettajan paikka
Aina välillä käy mielessä, että mikä
oikein on minun paikkani tässä joogamaailmassa. Se on joogasta kirjoittajan
paikka, ilman muuta. Mutta entä minun paikkani joogan opettamisen suhteen?
Tällä hetkellä ohjaan joogaa
aamusadhanoissa, sijaistan toisia kun tarvetta on, ja ohjaan yhtä viikkotuntia,
jolla on monta, vuorottelevaa ohjaajaa. Nyt on ehdotettu, että juurikin tuo
vaihtelevien ohjaajien tunti muutettaisiin yhden ohjaajan tunniksi. Minä en
halua sitä ottaa, ei tunnu siltä että voisin sitoutua vakituiseen viikkotuntiin.
Muista en tiedä, voi olla että joku haluaa tunnin vakitunnikseen. Sitten meitä
jää monta ohjaajaa ilman tuntia.
En minä haluaisi joogan ohjaamisesta
luopua. Se on tosi kivaa, ja erityisen kivaa on aina nähdä, mitä jooga tekee sitä harjoittaville. Mutta jotenkin olen kummallisessa välitilassa ohjaamisen suhteen. Ehkä pitäisi ihan
oikeasti alkaa kysellä mahdollisuutta pitää jonkinlaisia viikonloppukursseja.
perjantai 14. elokuuta 2015
Uusi yritys opiskella hindiä
Ehkä muistatte, että ehdotin paikalliseen työväenopistoon hindin kielen kurssia viime vuonna. Sitä kokeiltiin, eli kurssi tuli ohjelmaan keväällä, mutta ilmottautuneita ei ollut tarpeeksi.
Nyt työväenopisto tarjoaa uuden yrityksen. Juhuu, toivottavasti nyt ilmottautumisia tulee tarpeeksi, niin että pääsen vihdoin tositoimiin. Sanavarastohan tässä karttuu koko ajan elokuvia katsellessa, mutta muutama hindin kirjoittamiseen ja kielioppiin liittyvä asia on vielä epäselvä.
Ilmottautuminen alkaa tiistaina. Pitää muistaa itsekin ilmottautua, ettei käy niin hassusti, että jään koko kurssin ulkopuolelle. Siinä sitä olisikin ihmettelemistä.
Nyt työväenopisto tarjoaa uuden yrityksen. Juhuu, toivottavasti nyt ilmottautumisia tulee tarpeeksi, niin että pääsen vihdoin tositoimiin. Sanavarastohan tässä karttuu koko ajan elokuvia katsellessa, mutta muutama hindin kirjoittamiseen ja kielioppiin liittyvä asia on vielä epäselvä.
Ilmottautuminen alkaa tiistaina. Pitää muistaa itsekin ilmottautua, ettei käy niin hassusti, että jään koko kurssin ulkopuolelle. Siinä sitä olisikin ihmettelemistä.
keskiviikko 12. elokuuta 2015
Kaikki kerralla
Mistäköhän nyt tuulee, kun
työtarjouksiakin pukkaa montaa päällekkäin. Vaikka niinhän se elämässä usein
menee, että ensin ei ole mitään, ja sitten kaikki tulee yhtä aikaa. Ihan sama
ilmiö kuin kaupoissa ja ravintoloissa. Oletteko huomanneet? Ensin ravintolassa
ei ole ketään tai vaan kaksi ihmistä. Sitten yhtäkkiä sinne tunkee kerralla
kauhea lössi ihmisiä, siis eri seuruetta mutta he vaan tulevat samaan aikaan.
Ja henkilökunta on helisemässä. Kun itse olin ravintolassa töissä, epäilin
vahvasti että asiakkaat kokoontuvat ulkona, korttelin kulmalla, ja kun koossa
on tarpeeksi iso porukka, he kävelevät kuin muka sattumalta peräkkäin
ravintolaan.
Jokin on muuttunut työrintamalla, sen
huomaa ihan selvästi. Enkä nyt puhu vain omasta työtilanteestani, vaan myös
kollegoiden tilanteesta. Ilmassa on hurjan paljon myönteisyyttä, ja siihen
näyttää olevan syytäkin.
lauantai 8. elokuuta 2015
Kankeutta ja selkävaivoja
Nykyisemmillään tulee käytyä tosi
vähän varsinaisilla joogatunneilla. Ryhmässä joogaaminen tapahtuu lähinnä
aamusadhanassa, johon yritänkin päästä vähintään kerran viikossa. Ja huomaan
kyllä, jos en ole saanut jokaviikkoista aamusadhana-annostani, kun ruuvi alkaa
kiristyä päässä… Sadhanassa pääsee myös toisten kundaliinijoogaohjaajien
ohjaukseen. Kaikki eivät osallistu sadhanoiden vetämisen vapaaehtoistoimintaan,
joten heidän ohjattavaksi en sitten pääsekään.
Oma joogaopettajani on sitä mieltä,
että joogaohjaajalla olisi hyvä olla jo jonkin verran kokemusta elämästä ja sen
moninaisuudesta. Olen ihan samaa mieltä. Ihan hyvin asia konkretisoituu niiden
joogaohjaajien kohdalla, joilla ei ole koskaan ollut mitään vaivaa kehossaan.
Joiden selkä ei ole koskaan ollut kipeä. En nyt yritä väittää, etteikö
selkävaivoihin tai muihin asioihin voisi samastua vaikka ei olisi niitä itse
kokenut. Tottakai voi. Usein vaan omat tai läheisten kokemukset helpottavat
samastumista.
Yhden kollegani aamusadhanoissa törmään
aina samaan asiaan. Vaikka selkäni on nykyisin hyvässä kunnossa, ei se silti
heti aamusta ole valmis sellaisiin lämmittelyliikkeisiin, joita hän ohjaa.
Tarvitsisin alkuun lämmittelyliikkeitä, jotta voisin tehdä hänen ohjaamansa
lämmittelyliikkeet. Yleensä sitten teen jotakin muuta, helpompaa. Sovellan, ja
tunnen itseni vanhaksi ja kankeaksi hänen nuoren ja notkean kehonsa rinnalla.
Yritän parhaani mukaan olla vertailematta, ja pysyä kiitollisena siitä, että
pystyn tekemään sen minkä pystyn. Että olen terve ja saan joogata. Siinä on
kiitollisuuden aihetta kerrakseen.
Siipalla on viime päivinä ollut
ongelmia selän kanssa. Hänellä äärimmäisen harvoin on. Vaikka omat
selkäongelmat ovat olleet viheliäisiä, ei toisen kipuilun seuraaminen sivusta
ole sekään mitenkään mukavaa. Varsinkaan kun asialle ei voi tehdä mitään, ei
voi auttaa. Hyvin tunnistan ne asennot ja liikeradat, joihin alaselän kipu
siipan kehon vääntää. Harmittaa hänen kipunsa, mutta samalla olen hyvin, hyvin
onnellinen siitä, että oma selkäni on kunnossa. Toivottavasti pian on siipankin
selkä; se on jo selkeästi paranemaan päin.
perjantai 7. elokuuta 2015
Suljettujen ovien takana
Eilen tein aamulla nopean lähdön
kotoa, sillä olin varannut ajan akupunktiohoitajalleni klo 8.15. Perillä vähän
ihmettelin, kun hänen ovensa oli vielä lukossa. Kaivoin kännykän esiin, ja
siellähän olikin akupunktiohoitajan viesti, joka oli tullut jo pari tuntia
sitten. Hänen lapsensa oli herännyt kuumeessa aamulla, eikä hän voinut tulla
töihin. Hän ehdotti uutta aikaa.
Tänään menin aamulla sadhanaan.
Yleensä käyn lauantaiaamun sadhanassa, mutta nyt päätin jättää lauantain väliin
ja mennä jo perjantaina. Perjantain sadhana alkaa jo klo 5.00, ja siellä minä
sitten seisoin, klo 4.45. lukitun oven takana, ja soittelin ovisummeria. Kukaan
ei tullut avaamaan. Hetken jo mietin, että jäänkö taas pihalle, mutta sadhanan
vetäjä saapui kuin saapuikin kohta paikalle, vähän myöhässä.
maanantai 3. elokuuta 2015
90 päivän meditaatio loppui tänään
Hip hurraa. Tein juuri viimeisen
kerran meditaation, jonka saimme kotiläksyksi vappuviikon kakkostason opettajakoulutuksesta.
Kyseessä oli meditation to break the mask. Se ei ollut missään vaiheessa
suosikkini, ja aikamoista takkuamista sen tekeminen välillä oli. Kyllä me
loppujen lopuksi pääsimme sopuun, mutta mitään erityisen lämmintä suhdetta meidän
välille ei syntynyt. Se ei tietenkään tarkoita, etteikö meditaatio olisi ollut
tarpeellinen ja tehnyt tehtäväänsä. Minä en meditaation vaikutuksia huomannut,
enkä huomaa, mutta sekään ei missään nimessä tarkoita, etteikö se toimisi.
Tuntuu kuin koko meditaatioiden laaja
maailma olisi taas auki edessäni. Mitäköhän huomenna tekisin? Voisin vaikka toistaa
jotakin ihanaa, ihanaa mantraa pitkästä aikaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)