Uusia, innokkaita joogaajia

Eilen oli taas jokasyksyinen tapahtuma, jossa uudet ja innokkaat ihmiset pääsevät tutustumaan joogaan. Tapahtuma on paikallisen työväenopiston ja muiden tahojen yhteistyössä järjestämä. Paikalla oli noin 120 innokasta, jotka pääsivät kokeilemaan kundaliinijoogaa, astangajoogaa ja hathajoogaa. Minä puhuin jotain yleistä joogasta, ja sitten jakaannuttiin kolmeen ryhmään, jossa joogaohjaajat kiersivät antamassa noin 45 minuutin näytteen ohjaamastaan joogasta. Minä ohjasin yhden kundaliinijoogasession, ja joogasin mukana kaksi.

Yksi oleellinen juttu oli se, että sain kysäistyä työväenopiston ihmiseltä, joka suunnittelee joogakurssit, että miten hän suhtautuisi jos tarjoaisin jonkinlaista kerran kuukaudessa tapahtuvaa kundaliinijoogasessiota. Hän ei tyrmännyt ehdotusta, ei ollenkaan, päinvastoin. Kehotti lähettämään ehdotuksen, ja ehkä minä siihen rohkaistunkin ja ryhdyn. Ettei juttu jää pelkäksi blogissa kirjoitteluksi.

Opettajan paikka

Aina välillä käy mielessä, että mikä oikein on minun paikkani tässä joogamaailmassa. Se on joogasta kirjoittajan paikka, ilman muuta. Mutta entä minun paikkani joogan opettamisen suhteen?

Tällä hetkellä ohjaan joogaa aamusadhanoissa, sijaistan toisia kun tarvetta on, ja ohjaan yhtä viikkotuntia, jolla on monta, vuorottelevaa ohjaajaa. Nyt on ehdotettu, että juurikin tuo vaihtelevien ohjaajien tunti muutettaisiin yhden ohjaajan tunniksi. Minä en halua sitä ottaa, ei tunnu siltä että voisin sitoutua vakituiseen viikkotuntiin. Muista en tiedä, voi olla että joku haluaa tunnin vakitunnikseen. Sitten meitä jää monta ohjaajaa ilman tuntia.

En minä haluaisi joogan ohjaamisesta luopua. Se on tosi kivaa, ja erityisen kivaa on aina nähdä, mitä jooga tekee sitä harjoittaville. Mutta jotenkin olen kummallisessa välitilassa ohjaamisen suhteen. Ehkä pitäisi ihan oikeasti alkaa kysellä mahdollisuutta pitää jonkinlaisia viikonloppukursseja.

Uusi yritys opiskella hindiä

Ehkä muistatte, että ehdotin paikalliseen työväenopistoon hindin kielen kurssia viime vuonna. Sitä kokeiltiin, eli kurssi tuli ohjelmaan keväällä, mutta ilmottautuneita ei ollut tarpeeksi.

Nyt työväenopisto tarjoaa uuden yrityksen. Juhuu, toivottavasti nyt ilmottautumisia tulee tarpeeksi, niin että pääsen vihdoin tositoimiin. Sanavarastohan tässä karttuu koko ajan elokuvia katsellessa, mutta muutama hindin kirjoittamiseen ja kielioppiin liittyvä asia on vielä epäselvä.

Ilmottautuminen alkaa tiistaina. Pitää muistaa itsekin ilmottautua, ettei käy niin hassusti, että jään koko kurssin ulkopuolelle. Siinä sitä olisikin ihmettelemistä.

Kaikki kerralla

Mistäköhän nyt tuulee, kun työtarjouksiakin pukkaa montaa päällekkäin. Vaikka niinhän se elämässä usein menee, että ensin ei ole mitään, ja sitten kaikki tulee yhtä aikaa. Ihan sama ilmiö kuin kaupoissa ja ravintoloissa. Oletteko huomanneet? Ensin ravintolassa ei ole ketään tai vaan kaksi ihmistä. Sitten yhtäkkiä sinne tunkee kerralla kauhea lössi ihmisiä, siis eri seuruetta mutta he vaan tulevat samaan aikaan. Ja henkilökunta on helisemässä. Kun itse olin ravintolassa töissä, epäilin vahvasti että asiakkaat kokoontuvat ulkona, korttelin kulmalla, ja kun koossa on tarpeeksi iso porukka, he kävelevät kuin muka sattumalta peräkkäin ravintolaan.

Jokin on muuttunut työrintamalla, sen huomaa ihan selvästi. Enkä nyt puhu vain omasta työtilanteestani, vaan myös kollegoiden tilanteesta. Ilmassa on hurjan paljon myönteisyyttä, ja siihen näyttää olevan syytäkin.

Kankeutta ja selkävaivoja

Nykyisemmillään tulee käytyä tosi vähän varsinaisilla joogatunneilla. Ryhmässä joogaaminen tapahtuu lähinnä aamusadhanassa, johon yritänkin päästä vähintään kerran viikossa. Ja huomaan kyllä, jos en ole saanut jokaviikkoista aamusadhana-annostani, kun ruuvi alkaa kiristyä päässä… Sadhanassa pääsee myös toisten kundaliinijoogaohjaajien ohjaukseen. Kaikki eivät osallistu sadhanoiden vetämisen vapaaehtoistoimintaan, joten heidän ohjattavaksi en sitten pääsekään.

Oma joogaopettajani on sitä mieltä, että joogaohjaajalla olisi hyvä olla jo jonkin verran kokemusta elämästä ja sen moninaisuudesta. Olen ihan samaa mieltä. Ihan hyvin asia konkretisoituu niiden joogaohjaajien kohdalla, joilla ei ole koskaan ollut mitään vaivaa kehossaan. Joiden selkä ei ole koskaan ollut kipeä. En nyt yritä väittää, etteikö selkävaivoihin tai muihin asioihin voisi samastua vaikka ei olisi niitä itse kokenut. Tottakai voi. Usein vaan omat tai läheisten kokemukset helpottavat samastumista.

Yhden kollegani aamusadhanoissa törmään aina samaan asiaan. Vaikka selkäni on nykyisin hyvässä kunnossa, ei se silti heti aamusta ole valmis sellaisiin lämmittelyliikkeisiin, joita hän ohjaa. Tarvitsisin alkuun lämmittelyliikkeitä, jotta voisin tehdä hänen ohjaamansa lämmittelyliikkeet. Yleensä sitten teen jotakin muuta, helpompaa. Sovellan, ja tunnen itseni vanhaksi ja kankeaksi hänen nuoren ja notkean kehonsa rinnalla. Yritän parhaani mukaan olla vertailematta, ja pysyä kiitollisena siitä, että pystyn tekemään sen minkä pystyn. Että olen terve ja saan joogata. Siinä on kiitollisuuden aihetta kerrakseen.

Siipalla on viime päivinä ollut ongelmia selän kanssa. Hänellä äärimmäisen harvoin on. Vaikka omat selkäongelmat ovat olleet viheliäisiä, ei toisen kipuilun seuraaminen sivusta ole sekään mitenkään mukavaa. Varsinkaan kun asialle ei voi tehdä mitään, ei voi auttaa. Hyvin tunnistan ne asennot ja liikeradat, joihin alaselän kipu siipan kehon vääntää. Harmittaa hänen kipunsa, mutta samalla olen hyvin, hyvin onnellinen siitä, että oma selkäni on kunnossa. Toivottavasti pian on siipankin selkä; se on jo selkeästi paranemaan päin.

Suljettujen ovien takana

Eilen tein aamulla nopean lähdön kotoa, sillä olin varannut ajan akupunktiohoitajalleni klo 8.15. Perillä vähän ihmettelin, kun hänen ovensa oli vielä lukossa. Kaivoin kännykän esiin, ja siellähän olikin akupunktiohoitajan viesti, joka oli tullut jo pari tuntia sitten. Hänen lapsensa oli herännyt kuumeessa aamulla, eikä hän voinut tulla töihin. Hän ehdotti uutta aikaa.

Tänään menin aamulla sadhanaan. Yleensä käyn lauantaiaamun sadhanassa, mutta nyt päätin jättää lauantain väliin ja mennä jo perjantaina. Perjantain sadhana alkaa jo klo 5.00, ja siellä minä sitten seisoin, klo 4.45. lukitun oven takana, ja soittelin ovisummeria. Kukaan ei tullut avaamaan. Hetken jo mietin, että jäänkö taas pihalle, mutta sadhanan vetäjä saapui kuin saapuikin kohta paikalle, vähän myöhässä.

90 päivän meditaatio loppui tänään

Hip hurraa. Tein juuri viimeisen kerran meditaation, jonka saimme kotiläksyksi vappuviikon kakkostason opettajakoulutuksesta. Kyseessä oli meditation to break the mask. Se ei ollut missään vaiheessa suosikkini, ja aikamoista takkuamista sen tekeminen välillä oli. Kyllä me loppujen lopuksi pääsimme sopuun, mutta mitään erityisen lämmintä suhdetta meidän välille ei syntynyt. Se ei tietenkään tarkoita, etteikö meditaatio olisi ollut tarpeellinen ja tehnyt tehtäväänsä. Minä en meditaation vaikutuksia huomannut, enkä huomaa, mutta sekään ei missään nimessä tarkoita, etteikö se toimisi.

Tuntuu kuin koko meditaatioiden laaja maailma olisi taas auki edessäni. Mitäköhän huomenna tekisin? Voisin vaikka toistaa jotakin ihanaa, ihanaa mantraa pitkästä aikaa.