lauantai 9. heinäkuuta 2016

Muuttuvista suunnitelmista ja musiikista



Olin jo illalla pakannut reppuun kaiken tarpeellisen sadhanan vetämistä varten, kun puhelimeeni tuli viesti vapaaehtoiselta sadhanan vetäjältä. Oikein mukavaa, mielelläni purin repun keveämmäksi. Samalla mietin, miten erilainen suhtautuminen aikaan ja orientoituminen tekemiseen meillä on. Minä suunnittelen mielelläni hyvissä ajoin tekemiseni, ja kerron myös muille ohjelmastani siltä osin, kuin ne muiden elämään vaikuttavat. Silti väitän, että minulta onnistuu tarvittaessa myös suunnitelmien muuttaminen lyhyelläkin varoitusajalla. Onnistuu, mutta mielelläni tiedän muutokset hyvissä ajoin.

Sitten taas toisen tyyppiset ihmiset eivät voi tänään tietää mitä he huomenna tekevät. He kieltäytyvät suunnittelemasta, koska haluavat elää hetkessä. Tai niin minä ainakin kuvittelen. Sitä en oikein ymmärrä, miten he onnistuvat pitämään kalenterinsa ja aikataulunsa sellaisessa tilassa, joka mahdollistaa hetkessä haahuilun.

Sadhanan vetämiseen on olemassa ihan selvät ohjeet. Jokainen, joka on opiskellut kundaliinijoogaopettajaksi, on oletettavasti ohjeet lukenut – ainakin olisi pitänyt. Sisäistäminen voi olla toinen juttu. Ohjeissa sanotaan selvästi, että jos sadhanan vetäjä soittaa musiikkia fyysisen harjoituksen jälkeen, rentoutumisen aikana, musiikin on soitava hiljaa. Ymmärrän ihan kauhean hyvin miksi. Aamulla koko ympäröivä maailma on vielä hiljainen ja aistit hyvin terävät, joten muussa tilanteessa ihan normaalivoimakkuudella soiva musiikki kuulostaa kovalta. Ja se häiritsee. Joskus olen jotakuta sadhanan vetäjää pyytänyt laittamaan musiikkia rentoutumisen ajaksi pienemmälle, jolloin olen saanut vastaukseksi hämmentyneen toteamuksen: ”Ai jaa!”, ja vähän vähemmän volyymia. Yleensä en jaksa sanoa mitään, ja tyydyn vain kiukuttelemaan itsekseni. Siinä se rentoutuminen meneekin äkkiä ohi, kaikkea muuta tehden kuin rentoutuen.

Sanotaan nyt vielä sekin, että on tilanteita, joissa kundaliinijoogamusiikkia voi ja ehkä jopa pitääkin soittaa ihan reippaalla voimakkuudella. Mutta sensitiivisyys sen suhteen, koska laitetaan nupit kaakkoon ja koska ei, pitäisi olla jokaisella opettajalla.

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Kesäsijainen



Tämän viikon olen ollut toisen kundaliinijoogaopettajan kesäsijainen, ja homma jatkuu vielä. Tunteja on vähennetty kesäksi, joten sijaistamista on ollut vain kolme tuntia viikossa. Erityisen mukavaa on ollut se, että tunneilla on ollut riittävästi osallistujia, eli tunnit ovat toteutuneet. Raja on neljä; jos tunnille on neljä ilmoittautunutta, se pidetään. Tosin jos joogaajia on neljä tai viisikin, tuntuu iso sali melko autiolta.

Näyttää siltä, että kaikki kundaliinijoogaopettajat lomailevat jossakin, koska lauantain aamusadhanan vetäjiä on vaikea löytää. Minä joogaisin sadhanassa mielelläni aina välillä toisten ohjauksessa, mutta nyt näyttää siltä, että jos meinaan sadhanaan päästä, on minun itse se vedettävä. Höh. Oikeastaan eniten ihmettelen sitä, miten muut opet voivat olla ja elää ilman yhteistä aamusadhanaa. Itse olen siihen niin pahasti koukussa, etten jää pois kuin hyvästä syystä.

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Takaisin



Työmatka on onnellisesti ohi, vaikka vielä se tuntuu lihaksissa ja aineenvaihdunnassa, pienenä väsymyksenä ohimoilla. Kohta se olo tästä normalisoituu.

Kesä on viikon poissaolon aikana ottanut aimo harppauksen eteenpäin. Pihassa perennat kukkivat ennen kuin minä ehdin huomata mitään. Olen pudonnut ihan tämän kesän kyydistä, mutta toivottavasti saan sen vielä kiinni. Puhuva jo mansikoiden pakastamisesta. Se on yksi kesän kolmesta pinnistyksestä. Kaksi edellistä ovat ikkunoiden pesu ja mattojen pesu. Meillä on juuri saatu tehtyä ensimmäinen, ja kolmannesta puhuvat. Taitaa tänäkin kesänä pakastamistouhut mennä elokuun puolelle, tai ainakin heinäkuun loppuun. Vielä ikinä ei ole käynyt niin, että olisin jäänyt ilman mansikoita. Vaan kerta se olisi ensimmäinenkin.

Huomenna alkaa kollegan, eli toisen kundaliinijoogaopettajan kesäloman joogatuntien sijaistus. Saa nähdä moniko kolmesta viikkotunnista toteutuu. Toteutuminen edellyttää tarpeeksi montaa ilmoittautunutta.

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Työmatkalla

Toisaalta, kyllä tällaisen kesäisen työmatkan kestää joten kuten, kun asioiden tapahtumapaikkana on vanha englantilainen linna.
Joku täysin vieras kysyi minulta, onko kaikki hyvin. Ilmeeni oli kuulemma niin unhappy. Niinhän se tahtoo meillä suomalaisilla olla, varsinkin jos olemme uppoutuneena syvälle omiin ajatuksiimme. Ulkomailla sitten täytyy muistaa hymyillä koko ajan, ettei tule sanomista.

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Työmatkalle




Tähän aikaan vuodesta ei kiinnostaisi lainkaan lähteä viiden päivän mittaiselle työmatkalle maahan, joka juuri hävisi Islannille potkupallossa ja äänesti eroavansa EU:sta. Tähän aikaan vuodesta pitäisi päästä jo unohtamaan työasiat ja matkustelemaan ihan muissa merkeissä. Mutta ei auta. Alkuvuodesta tämä tuntui vielä ihan hyvältä idealta. Jutun positiivinen puoli on se, että ei tarvitse matkustaa yksin, kun kollegat lähtevät samaan reissuun.

Jokin jooginen näkökulma tähänkin reissuun olisi mukava löytää, mutta ei tule nyt mitään mieleen.

perjantai 24. kesäkuuta 2016

Juhannusta!




Mukavaa juhannusta kaikille. Kävimme juuri pyörälenkillä ja totesimme, että kaupunki alkaa hiljentyä hyvää vauhtia. Meidän kodin tienoo on jo oikein rauhallinen, lukuun ottamatta naapuritaloa, jossa virolaiset miehet jatkavat piharemonttia. Siellä on viikkokausia päristelleet erilaiset kaivurit, kuormurit ja tärylätkät. Nyt onneksi homma näyttää hiljenneet juhannukseksi niin, että työ keskittyy laatoitukseen ja erilaisten reunakivien asennukseen.

Mietin juuri millaisia juhannusperinteitä meillä siipan kanssa on. En oikein keksinyt kuin yhden, joka on vähän niin kuin must. Se on musiikki. Ei ole niinkään väliä sillä, ollaanko kaupungissa vai maalla, ja mitä musiikin tahtiin syödään, kunhan soi Finnhits 1,2,3 ja 4. Tai edes jokin niistä. Mieluiten kaikki neljä random-toiminnolla, niin kuin juuri nyt.

Huomenna on minun vuoroni vetää aamusadhana. Ainakin kolme ihmistä on sanonut tulevansa, joten oletettavasti minun ei tarvitse olla siellä yksin. Pitäisiköhän keksiä jotakin erityisen kivaa tekemistä, kun on kerran juhannus ja kaikki?

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Haastattelupyyntö




Olivat lähestyneet minua valtakunnan radiosta eilen, lähettäneet sähköpostia ja kysyneet, olisinko tavoitettavissa puhelimella maailman joogapäivää koskevaan haastatteluun. Olisin minä ollut. Mutta juuri sitä sähköpostia en lue aktiivisesti työpäivän aikana. Petri Räsänen oli kuulemma sitten hoidellut homman hyvin. Epäilemättä, hänellä kun on siitä paljon kokemusta.