sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Vuosikokous


Lauantaina kokousti Suomen kundaliinijoogayhdistys, joten sinne piti sitten matkustaa. Mukava matka siitä tulikin, vaikka päivästä tuli pitkä, kun lähdin junalle suoraan aamusadhanasta. Oli minun vuoroni vetää sadhana, ja jännää oli se, että tuleeko sinne ketään. Jos ketään ei olisi tullut, ei kotiin olisi kannattanut enää palata, joten olisin tappanut aikaa oman aamuharjoituksen jälkeen junaa odottaessa. Mutta onneksi yksi aamuvirkku oli liikkeellä, ja pääsimme sadhanoimaan.

Kokouksessa erityisen mukavaa oli tavata muutama uusi ihminen. Kovin montaa meitä ei ollut paikalla, mutta sentään paljon enemmän kuin viime vuonna. Myös yhdistyksen hallitukseen on ilmoittautunut kiinnostuneita ihmisiä, mikä on hyvä merkki. Odotan innolla tulevaa kautta.

Jostain on myös pakko luopua, joten paikallisen joogayhdistyksen hallitustoiminnan jätin taakse. Jostain syystä, jota en osaa analysoida, tuli aika jättää aktiivinen toiminta siinä yhdistyksessä. Olen edelleen jäsen ja joissain jutuissa mukana, mutta en enää sihteerin ominaisuudessa. Ihan vähän haikealta tuntui, kun huomasin että minut on poistettu fb-sivujen ylläpitäjistä ja dropboxin käyttäjistä. Hyvä niin, vaikka se ihan vähän kirpaiseekin. Outoa olisi, jos näin monen vuoden ja kaikkien ponnistusten jälkeen ei tuntuisi missään.

maanantai 4. maaliskuuta 2019

Yksityistunteja ja muita


Joogaa on kyllä ollut kiva taas ohjata. Tunteja on ollut vähän enemmän kuin olin etukäteen ajatellut, mutta se on johtunut siitä, että olen myös tuurannut toisia kundaliinijoogaopettajia. Tällä viikolla tunteja ei sitten olekaan yhtään, ja tässä kuussa ylipäätään vähän.

Joogaajia tunneilla voisi olla enemmän, tilaa olisi. Ei sillä, pienenkin ryhmän ohjaaminen on hauskaa ja monella tavalla palkitsevaa. Mutta se on myös erilaista kuin isomman ryhmän ohjaaminen. Molemmissa on puolensa. Pari kertaa on käynyt myös niin, että tunnille on tullut vain yksi ihminen, joka on sitten saanut yksityistunnin. Ei hullumpaa sekään, jos vaan asiakas ei häiriinny siitä, että olemme kaksin.

Eilen kävi kuitenkin niin, että tunnille oli ilmoittautunut vain yksi ihminen, mutta hän ei sitten tullutkaan. Se oli vähän turhauttavaa. Tulipahan kuitenkin tehtyä tunnin kävelylenkki joogakoululle, puoli tuntia sinne ja saman verran takaisin kotiin.

Tässä kaupungissa on kyllä niin paljon joogaa tarjolla eri paikoissa, että valinnanvaraa on. Tilanteet kuitenkin saattavat muuttua yllättäen, katsotaan kuinka käy ja mitä seuraavasti tapahtuu.

lauantai 2. helmikuuta 2019

Yin-joogaa testaamassa


Sovin kaupunkiin muuttaneen tuttavani kanssa tapaamiseen yin-joogatunnille. Halusin käydä kokeilemassa kyseistä joogalajia vielä (yhdellä esittelytunnilla olen ollut, mutta en ”oikealla” tunnilla), ja tunnille on aina välillä mukava mennä jonkun toisen kanssa. Ja tunnin jälkeen kupposelle kaakaota.

Kaikkien muiden joogamuotojen kuin kundaliinijoogan kanssa on juuri se ongelma, että ne eivät ole kundaliinijoogaa. Ihan hyviä ja kiinnostavia varmaankin, mutta minä olen niin lajini löytänyt, että kaikki vertautuu siihen. Yin-jooga oli silti hyvinkin myönteinen kokemus. Tunti oli 75 minuutin mittainen, eikä siinä ajassa montaa asanaa ehditty tehdä, mutta tärkeämpää lieneekin se laatu eikä määrä. Näin olen ymmärtänyt.

Pitkissä venytyksissä alkoi juuri päästä mukaviin meditatiivisiin tiloihin, kun ohjaaja alkoi hätyytellä eteenpäin. No ei hän oikeasti mitään hätyytellyt, lempeästi ehdotteli. Mistään venytyksistä ei tullut liian syviä tai voimakkaita, ja siinä auttoivat kaikki ne välineet, joita käytimme tukena ja apuna. Varsinaista välineurheilua kyllä, mutta se on ihan ymmärrettävää. Mukavaa ja tarpeellista oli kyllä venytellä lantion aluetta, sillä se on se, joka kundaliinijoogassa tuntuu usein jäävän liian vähälle huomiolle ja huoltamiselle.

Joka tapauksessa voin lämpimästi suositella joogatreffejä, vaikka joogan aikana ei voikaan jutustella. Jälkeenpäin sitten. Tosin jutut sukelsivat heti aika deepille tasolle, kun keskustelu alkoi jumalasta. Toisaalta, mikä sen parempi aihe aloittaa.