Unohduksia ja ikävää

Kyllä tässä ny jotain kuulkaa on. Kävin eilen taas Kuldipin hoidossa, nyt vaan ihan lyhyesti eli 15 minuutin alignment-hoidossa, koska satuin olemaan huudeilla mutta pitkään hoitoon ei ollut aikaa. Kyllä teki taas hyvää, sain joutsenkaulani takaisin, ja noin 2 kiloa tippui ylimääräistä painoa per hartia. Että kevyempi on olla nyt.

Mutta siis juttu on se, että unohdin sateenvarjoni sinne. Minä en ikinä unohtele sateenvarjojani tai hanskojani tai mitään minnekään, mutta nyt unohdin. Ja viimeksi kun olin samassa paikassa kundaliinijoogayhdistyksen jäsentapaamisessa, myöhästyin ensimmäistä kertaa elämässäni junasta, kun en tarkistanut sen lähtöaikaa. Siitä kirjoitinkin jo. Ja muutama kerta aiemmin, alkukesästä, kun olin Kuldipin hoidossa, unohdin pankkikorttini pin-koodin (ja se on maailman helpoin koodi, helpompi olisi vain neljä samaa numeroa). Niin että kyllä siellä jotain tapahtuu, jokin sellainen rentoutuminen, että arkiset asiat katoavat päästä. Perin ärsyttävää, mutta ehkä se sitten kuitenkin on vaan hyväksi minun kaltaiselleni ihmiselle.

Siippa on pois kotoa, ja ikävä on kova. Yleensä minä olen jossain, ja siippa kotona, mutta nyt kuvio on toisin päin. Paljon tylsempää ja tyhmempää olla yksin kotona ja ikävöidä toista, kuin olla itse jossain poissa.

Hengissä

Ison ponnistuksen dead-line oli perjantaina, eli syksy on sen puolesta voiton puolella. Jo oli aikakin, en olisi enää kauaa jaksanut työskentelyä aamusta iltaan, viikonloput mukaan lukien. Viime viikolla muisti alkoi jo pätkiä stressin takia, eikä asiat pysyneet enää päässä niin kuin ne yleensä pysyvät. Inhoan olla sellaisessa tilassa. Nyt sitten paljon tietoista lepoa ja palautumista, vaikka samalla pitääkin tehdä kaikki normihommat ja rästiin jääneet hommat.

Tilanne töissä on edelleen täysin järjetön, eikä siellä mikään toimi. Tilanne on sikäli jännittävä, että en nyt tiedä sulkeutuuko minulta tänään pääsy työsähköpostiin ja kaikkiin muihin järjestelmiin. Jos sulkeutuu, käy työnteko jotakuinkin hankalaksi. Parhaani olen tehnyt, ettei sulkeutuisi, mutta se ei ole millään lailla minun käsissäni. Minä vaan hengitän syvään, ja kohottelen olkapäitäni.

Seuraava postaus on jo toivon mukaan jotain vähän joogisempaa, eikä tällaista selviytymistä. Nyt vaan vielä ei sellaiseen pysty, vaikka mielessä kaikenlaisia aiheita pyöriikin.

Pieni tilannepäivitys

Sunnuntaina oli kundaliinijoogayhdistyksen jäsentapaaminen Helsingissä. Meitä oli pieni porukka paikalla, mutta tapaaminen oli monella tavalla antoisa. Isommalla porukalla se olisi ollut toisenlainen. Tunnelmat tapaamisen jälkeen oli jollakin tavalla poissaolevat, koska ensimmäistä kertaa elämässäni myöhästyin junasta. Luulin muistavani moneltako paluujuna lähtee, mutta muistin väärin. Enkä tarkistanut. Minä tarkistan aina, mutta nyt en tarkistanut, ja sinne meni juna. Onneksi seuraava juna lähti pian edellisen jälkeen, mutta uusi lippu piti ostaa.

Töissä meno yltyy yhä hullummaksi. Siitä on tullut varsin monipuolinen joogaharjoitus: on irtipäästämistä, mielenhallintaa, syvään hengittämistä ja monia muita. Eilen käännyin luottamusmiehen puoleen, kun en enää itse keksinyt miten asiat saisi rullaamaan. Luottamusmies soitti yhden puhelun, ja niin taisi se tilanne ratketa. Aika monta tilannetta on vielä jäljellä, mutta ehkä nekin aikaa myöden ratkeavat.