Valo pimeydessä

Ennen lomaa vaihdoin muutaman sanan toisen kundaliinijoogaopettajan kanssa sosiaalisen median välityksellä. Kerroin, että matkustamme jouluksi valoon. Hän vastasi, että pimeydessä on helpompi löytää valo kuin valossa. Valo ei näy valon keskellä. Siksi Suomi on täydellinen paikka elää.

Hieno ajatus, joka ei ole aiemmin tullut minua vastaan. En ihan vielä tiedä mitä se oikein tarkoittaa ja miten siihen suhtaudun, mutta pidän ajatuksesta silti. Sitä paitsi jokin syy siihen pitää olla, että meidät on tänne maailman ääreen viskattu. Eikä se syy voi olla se, että olemme edellisessä elämässä tehneet jotakin niin perin juurin pahaa, että nyt meitä rankaistaan tällä pimeydellä. Se vain tuntuu siltä, syy on jokin ihan muu.

Joka tapauksessa päivä pitenee jo, oletteko huomanneet? En minäkään, mutta valo on muuttunut, sen huomaa selkeinä päivinä. Ja kohta päivän pituus näillä leveyksillä yltää jo kuuteen tuntiin. Ihan kohta.

Opettajista – vuoden aluksi

Taas alkoi uusi kierros Auringon ympäri, joten hyvää uutta vuotta kaikille. Toivottavasti tästä vuodesta tulee hyvä ja menestyksekäs.

Lomalta on siis palattu nuhan ja yskän kera. Loma oli hyvä ja monipuolinen, salasanoja en ehtinyt unohtaa, mutta kieltämättä nyt on pieniä käynnistysvaikeuksia työnteon kanssa. Tänään on tehtävä kiireellä viime vuoden häntiä pois, jotta voi keskittyä uusiin asioihin. Välipäivinä sähköpostiin oli pamahtanut ylläripylläritehtäviä, mutta taidan selvitä niistäkin. Niin ainakin suunnittelen.

Lomalla luin Liane Moriartyn kirjan Nine Perfect Strangers (ei mitään hajua onko käännetty suomeksi tai tehty elokuvia yms.). Kirja kertoo hyvinvointiretriitistä Australiassa, keskellä ei mitään, ja ihmisistä jotka retriittiin kerääntyvät. Paikan johtajalla on kova halu auttaa asiakkaitaan muuttamaan elämänsä paremmaksi – itse asiassa niin kova halu, että homma karkaa aika reippaasti käsistä. Samalla kerrotaan myös johtajan omaa tarinaa niistä ongelmista ja kokemuksista, joita hänellä on menneisyydessään, ja joita hänen olisi syytä vähän käsitellä.

Vaikka juoni on melkoisen railakas, on siinä ihan riittävästi kosketuspintaa myös oikeaan elämään. Siihen, että monesti esimerkiksi joogaopettajien (puhun nyt meistä, koska joogaopettajat parhaiten tunnen) voisi olla paikallaan keskittyä vähemmän ohjattaviensa muuttamiseen ja siitä seuraavaan maineeseen ja kunniaan. Se, että omiakin ongelmia on, ei tietenkään millään tavalla estä omaa opettajuutta. Jokainen opettaa, mitä osaa. Enkä ongelmia on luvassa silloin, kun opettaja ajattelee olevansa jollakin tavalla ”valmis” tai edes pidemmällä kuin omat oppilaansa. Polku voi olla pidempi ja kokemusta enemmän, mutta se ei tarkoita mitään. Se ei tee opettajasta yhtään mitään, välttämättä ja automaattisesti, vaikka voi pidempi polku joskus olla kaikille opiksikin. Riippuu siitä, miten opettaja osaa omaa polkuaan hyödyntää.

Välillä käy mielessä, että melkoisen helposti ja ehkä jopa heppoisin perustein ihmiset omat opettajansa valitsevat. Tai ehkä se vaan näyttää siltä, koska minun opettajani ovat niin harvassa. En tiedä. Mutta älkää nyt ihmiset ihan ilman mitään tervettä epäluuloa hyväksykö ketä sattuu opettajaksenne. Hyviä ja arvokkaita opettajia on paljon, mutta ihan kaikki eivät, harmi kyllä, sellaisia ole.

Lomalle

Tänään on ensimmäinen lomapäivä. Rauhallisesta lomalle laskeutumisesta ei ole ollut tietoakaan, eilen lisähommia ja reagoitavia asioita puski puhelimesta, sähköpostista ja ovesta koko päivän. Juuri äsken laitoin menemään (toivottavasti) viimeiset sähköpostit. Toivottavasti nyt alkaa helpottamaan. Loman jälkeinen tilanne on taas varmasti lähinnä paniikki, koska joudun älyttömän lyhyellä varoitusajalla tekemään asioita, jotka olisin halunnut valmistella kunnolla ja perehtyä asiaan. Siihen ei ole mahdollisuutta, joten sitten vaan räpiköidään. Eli tilanne on kutakuinkin sama kuin kesälomalle jäädessäni.

Nyt kuitenkin hyvää ja rauhallista joulunaikaa kaikille. Muistakaa kohtuus kaikessa, se on jooginen hyve.