keskiviikko 1. heinäkuuta 2020

Uni

Näin viime yönä unta, että olin lukioaikaisen ystäväni kanssa kuntosalilla. Hän on kampaaja, siis ihan oikeassa elämässä. Sali oli joogasalin alakerrassa, kuinkas muuten. Pukuhuoneessa huomasin, että joku oli leikannut hiuksiani, enää latvat eivät olleet villisti eripituiset, vaan selvästi saksittu saman mittaisiksi. Kun päivittelin asiaa ystävälleni, hän kertoi leikanneensa ne, kun olin nukkunut. Kiukutti. Päätin, etten tapaile häntä enää ikinä. Ja mietin, miten kauan kestää ennen kuin hiukset kasvavat takaisin villiin kuosiinsa.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2020

Premkan kirja

Blogi on ollut jumissa, odottanut postausta Premkan eli Pamela Saharah Dysonin kirjasta ”White bird in a golden cage. My life with Yogi Bhajan”. Luin sen jo jokin aika sitten, mutta olen halunnut rauhassa miettiä mitä siitä sanoisin. Ei siksi, että kirja olisi jotenkin muuttanut suhtautumistani asioihin. Pikemminkin sen takia, että monet ihmiset näyttävät nyt jotenkin toistavan sellaista käsitystä, että asioihin voi ottaa vain tietyn kannan. Eräs kokenut kundaliinijoogaopettaja totesi, että kundaliinijoogayhteisö on nyt jakaantunut kahtia: on niitä, jotka ovat pöyristyineitä Yogi Bhajanin tekemisistä ja haluavat ehdottomasti sanoutua niistä irti; ja sitten on niitä, jotka kieltävät, että mitään on tapahtunut. Näiden lisäksi ei näytä olevan mitään muuta tapaa suhtautua. Minä en kuitenkaan tunne kuuluvani näistä kahdesta leiristä kumpaankaan.

Mutta kirjasta. Se on ihan älyttömän hyvä, varsinainen pageturner, niin kuin englanniksi sanotaan. Suomeksi ehkä, että sitä ei meinannut malttaa laskea käsistään. Loppua kohti se alkoi vähän toistaa itseään, mutta noin muuten kyseessä on kyllä hyvin kirjoitettu ja kiinnostava kirja. Yogi Bhajan esitetään siinä aikamoisena pahiksena, joka manipuloi ihmisiä ja käyttää heitä hyväkseen monella eri tasolla. Koko alkuaikojen kundaliinijoogayhteisö esitetään lähinnä kulttina, jonka parista on vaikea päästä pois, kun sinne on kerran asettunut. Lukijan sympatiat ovat koko ajan kirjan kirjoittajan puolella, ja helpotus on suuri, kun hän lopulta onnistuu jättämään yhteisön ja murtautumaan irti Yogi Bhajanin vaikutuspiiristä.

Kirjan ensimmäisiltä sivuilta lähtien lukijalle tehdään selväksi, että kirjoittajalla oli seksisuhde Yogi Bhajanin kanssa. Kirjan ilmestymisen jälkeen niitä on tullut esiin enemmänkin, eivätkä kaikki – tai ehkä yksikään – ole erityisen kaunista kerrottavaa. En ole niitä erityisesti etsinyt tai lukenut, mutta joitakin on osunut silmiini. Tunnen suurta sympatiaa näitä henkilöitä kohtaan, olen pahoillani heidän puolestaan ja surullinen siitä, että heidän on pitänyt kaikki se kokea. Yogi Bahajan toimi yksiselitteisen väärin, eivätkä hänen tekonsa kaipaa minkäänlaista puolustelemista. Kaikesta huolimatta Yogi Bhajan on edelleen joogaopettajani. Hänellä on meille monille paljon opetettavaa, niin uskon. Kuitenkaan kaikkia hänen tekemisiään ei tarvitse matkia, ei edes hyväksyä.

Viime päivinä miettinyt paljon myös sitä, että moni meistä ajattelee jumalan toimivan meidän ihmisten kautta – me teemme jumalan tekoja. On kuitenkin kauhean vaikea ajatella, että ne teot, jotka me ymmärrämme pahoiksi tai huonoiksi tai vääriksi, olisivat jumalan tekoja meidän kauttamme. Jostain syystä ajattelemme usein niin, että vain hyvät ja kauniit asiat ovat jumalasta, pahat ja huonot ihmisestä itsestään. Mutta meneekö se kuitenkaan niin? Onko kuitenkin kaikki, loppujen lopuksi, jumalasta?

sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Kotona olemisesta


Kun tämä koronaviruksen aiheuttama poikkeusaika iski päälle ja piti jäädä kotiin, oli se aluksi outoa. Piti opetella uusi asento ja rytmi työn tekemiselle, ja itse asiassa vähän kaikelle tekemiselle. Äkkiä sen oppi. Nyt viihdyn luvattoman hyvin, ja ehkä jopa salaa toivon, että tämä aika jatkuisi vielä.

Ymmärrän ihan kauhean hyvin, että joitakin ihmisiä ahdistaa ja pelottaa ja kaikkea muuta. Vaikeaa on varmasti monilla niistä, jotka asuvat yksin. En osaa edes kuvitella. Toisilla on varmasti tylsää, sillä onhan tämä tätä melko lailla samaa päivästä toiseen. Minusta juuri se on ihanaa, nyt ainakin tuntuu siltä.

Viihdyn oikein hyvin ihmisten seurassa, ja sosiaaliset kontaktit ovat elämän suola. Nyt kuitenkin huomaan, että voin hyvin elää ilmankin – varsinkin kun siippa on kanssani ja muut kontaktit voi hoitaa eri välineillä. Nautin ihmisistä, mutta väsyn heidän seurassaan. Sosiaalisuus vaatii pientä pinnistelyä, jos se kyllä antaakin energiaa. Nyt ei tarvitse pinnistellä. Elämä ja oleminen on tasaista ja helppoa. Niin helppoa, että tähän olemiseen voisi myös helposti tottua.

Toki mieli voi vielä muuttua, jos tätä jatkuu kauan. Katsotaan. Pysykää terveinä ja pitäkää lippu korkealla.

lauantai 25. huhtikuuta 2020

Ruokaohjeet jakoon: mustapapukeitto


Tänään sadhanan ja aamiaisen jälkeen sain jonkin puuskan, ja aloin pyyhkiä väliovia puhtaaksi. Jo jonkin aikaa olen katsellut, että ovat lähmäisiä, ja tänään viimein tartuin rättiin. Ei olisi kannattanut. Siinä kumarrellessa ja huitoessa meni selästä jokin lihas jumiin, eikä se ole antautunut koko päivänä. Ei se varsinaisesti kipeä ole, mutta ärsyttävä. Ei siis kannata tuollainen yhtäkkinen ahkeruus ja intoilu, en voi suositella.

Puhelimeen tuli sellainen kiertokirjeviesti, jonka ideana on nyt korona-aikaan laittaa ruokaohjeet jakoon. Periaatteessa ihan hyvä idea, mutta kun ei. Ei jaksa kiertokirjeitä. Tehdäänpä nyt niin, että mä kirjoitan tänne sen ohjeen, jonka olisin lähettänyt listan ensimmäiselle, jos olisin lähtenyt kiertokirjeeseen mukaan:

Mustapapukeitto

Perunoita
Sipuli (kelta- tai kevätsipulia, purjokin käy, mitä nyt sattuu olemaan)
1-2 Kasvisliemikuutiota
Vihreä paprika (muutkin värit käy, jos ei ole vihreää)
Tuoretta chiliä, jos on
Puolikas lime (tämä on pakollinen, ei voi jättää pois tai korvata!)
Tölkki kypsiä mustapapuja

Kuullota sipuli kevyesti gheessä tai öljyssä kattilan pohjalla. Lisää kuutioidut perunat ja vettä sen verran, että peittyvät. Lisää kasvisliemikuutiot ja chili, anna kiehua. Hetken kuluttua lisää kuutioitu paprika.

Kun perunat ja paprikat ovat kypsiä, mausta oman maun mukaan. Varsinkin talvella tästä on mukava tehdä oikein lämmittävä, mausteinen keitto. Lopuksi lisää mustapavut ja puolikkaan limen mehu. Anna juuri ja juuri kiehahtaa vielä, ja sitten syömään.

Käänsin juuri osana kundaliinijoogaopettajien manuaalin käännösprojektia joitakin joogisia ruokaohjeita. Se oli kivaa, paitsi että alkuperäisten ohjeiden mitat olivat todella mielenkiintoisia. Eikö amerikkalaisetkin voisi pikkuhiljaa siirtyä SI-järjestelmään? Joku oli kirjaan ystävällisesti muuttanut joitakin ohjeiden mittoja myös millilitroiksi, mutta harmi kyllä osa niistä oli ihan päin honkia. Ei ihme, että kitcheriin tuli sillä ohjeella aina ihan liikaa riisiä ja mungpapuja, sillä ohjeessa on millilitroissa tuplat siitä määrästä, mikä alkuperäisessä ohjeessa on amerikkalaisten kuppien mukaan. Olen omaan kirjaani puolittanut riisin ja mungpapujen määrän, eli juuri siihen oikeaan, alkuperäiseen määrään, vaikka en ole mitään laskutehtäviä tehnytkään. Todennut vain, että ohjeen määrillä ei tule hyvä.